Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kani  (Luettu 137193 kertaa)

Leena

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 50
  • pupu paikallaan
Vs: Kani
Mulla on nyt ranskanluppia emoina: isoja, hyväluontoisia (kaniksi), tekevät isot poikueet ja hoitavat ne hyvin. Mutta koska kasvavat hitaasti, käytän erirotuista siitosurosta. Tänä vuonna valkoistamaatiaista. Mä olen kuullut, että ne eivät ole läheskään niin hyviä emoja kuin ranskikset, mutta kasvavat nopeasti. Valkoinenmaatiainen on samaa kokoluokkaa kuin uudenseelanninvalkoinen tai himpun verran pienempi, neljän kilon molemmin puolin. Vaikea näitä lihakaneja on kuitenkin löytää Suomesta! Ranskanluppaa on paljon, ja belgianjättiäkin saa. Kaikkein eniten on kääpiökokoisia lemmikkipupuja. Kyllä jotkut niitäkin syö, kuulemma sopivia yhden ihmisen ateriaksi.

Viime kesänä mulla oli ranskisristeytyksiä, ja näyttää siltä, että vuoden parin päästä emokanit on taas niitä. Yritän saada parhaat puolet kaikista, mulla kun ei ole näyttelyaikeita enkä tarvitse rotupuhtaita muotovalioita. Ja kun urokset on aina erirotuisia, ei taatusti tule sisäsiittoisuusongelmia.

Ei ole tullut niin rasvaista kania vastaan, ettei siltä henki lähtisi, mutta kanin rasvat on irtonaisena nahan alla tai sisäelinten ympärillä, ja kun ei niitä kuitenkaan syödä, menee vaan turhaan aikaa niiden poisnyppimiseen. Sikäli on ihan tarpeetonta lihottaa kaninpoikia läskisiksi asti.

rene

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5964
Vs: Kani
Tietääkseni ranskanluppa pitäisi olla nopeakasvuinen ja saavuttaa aikuispainon nopeasti. ???
Syy miksi aion keskittyä pelkästään ranskanluppaan on että kaikki käyttömahdollisuudet on silloin olemassa, lihoiksi laittaminen on kuitenkin taloudellisesti kannattamattominta. Ajatus on että nelikiloisen kanin arvo lihoina on vaatimattomat 5 euroa.  Jos kuukauden ikäisiä kaneja saa myytyä kympillä tai kahdella niin bisneshän se on :) 
  Harrastuksen nimissä kun tuota tekee niin voi kerran vuodessa vajaan satasen uroksenkin ostaa. Tai vaihtaa.
  Tällä palstalla on vilkkaampaa keskustelua kun tuotantokaniosastossa :D  Puput palstaa jos lukee niin tuntee olonsa jotenkin vaivautuneeksi kun ne kirjoitukset on isolta osin nuorten likkojen näppäimistöltä :-[

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5859
Vs: Kani
Paljonko tuommoinen lihakani syö päivässä?

Leena

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 50
  • pupu paikallaan
Vs: Kani
Kani syö enimmäkseen heinää talvella, menekki vaihtelee paljon riippuen kanin rodusta ja iästä, siitä onko kantava, imettääkö jne.

Lisäksi voi antaa jotain sopivaa hevosen- tai naudanrehua TAI pelkkää kauraa puoli desiä per kanikilo päivässä. Kauran lisäksi vielä porkkana päivittäin pitää huolen tarvittavista vitamiineista. Jos käytät naudanrehua (esim. Primo II, pikkuvasikoiden rehut on liian vahvoja), älä laske menekkiä samoin kuin mullikoille vaan kerro rehuyksikköarvo 0,8:lla. Kani on sen verran tehokkaampi rehunkäyttäjä. Kasvaville paistikkaille ei välttämättä tarvitse rehumäärää sen kummemmin säännöstellä, monet antavat syödä sitä niin paljon kuin menee. Sama koskee imettävää emoa.

Myös kesällä pidetään heinää tarjolla, mutta tuoreruokana porkkanan asemesta voikukat ym. rikkaruohot.

Jotain kovaa purtavaa on hyvä olla, koska kanin hampaat kasvavat jatkuvasti. Oksat ovat hyviä, kuivaa leipää tai näkkileipää voi antaa myös. Kani järsii myös puupalikkaa, jos sellaisen antaa ajankuluksi.

Koska olen itse kanihommissa aloittelija, neuvon etsimään tarkempaa ja varmempaa tietoa pupunetistä http://puput.net/keskustelu/index.php. Vaikka totta on, mitä rene sanoi, että aika paljon siellä on 12-vuotiaiden tyttöjen söpöstelyä. Joukossa kuitenkin myös ne rautaiset ammattilaiset. Ja kertauksen vuoksi: tuotantokanipuoli on piilotettu, sitä lukeakseen täytyy rekisteröityä. Hyvä perustietopaketti on myös kaniyhdistyksen sivuilla http://www.kaniyhdistys.com/www/, vaikka onkin enempi suunnattu näyttely- ja lemmikki-ihmisille.

Rene, uskon että saat kaninlihasta enemmän kuin tuossa arvioit. Kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Veikkaan että kaksikiloisesta saisi teurastettuna kaksikymppiä. Eläviä kaneja jos aiot myydä, ne ovat luovutusikäisiä 8-viikkoisina. Hyvästä rotukanista sukutauluineen saat kuusikymppiä, ei-muotovaliosta tai risteytyksestä vähemmän, mutta kodittomia kaneja on niin paljon tarjolla, että voi jäädä myymättäkin. Joka haluaa näyttelytasoisia kaneja, ostaa yleensä rekisteröidyiltä kasvattajilta. Lisätietoa kasvattajista: http://www.kaniyhdistys.com/www/index.php?option=com_content&view=article&id=40&Itemid=20

Tuo urosten vaihtaminen on erittäin kannatettava ajatus!

Viimeksi muokattu: 21.02.11 - klo:16:30 kirjoittanut Leena

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5859
Vs: Kani
Joo, täytyy lueskella tarkemmin sieltä pupu palstalta.

Kalevi Keihänen muuten aikoinaan tarhasi kaneja. Ajatus Keihäsellä oli että hyvin sikiävistä kaneista olisi laitettu ruokaa lentomatkustajille..

rene

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5964
Vs: Kani
No joo, jos hinta olisi tuollainen niin kannattavuudesta ei olisi murhetta. Luulen kuitenkin todellisten lukujen olevan hiukan muuta. Liki nelikiloisesta teurastuksessa lähtee ensin puolet painosta ja lopulta helposti irrotettavat fileet ja paistit painaa noin kilon. Tästä kilosta pitää maksaa myös teurastus. Ei siitä kympin kilohinnasta enää kanille jää kun se vitonen.
 Eloon myidessä on aina se piirre että kun jotain myy niin kukaan ei maksa mitään ja jos on ostamassa niin kaikki vähänkään hyvät kanit maksaa 50€

Leena

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 50
  • pupu paikallaan
Vs: Kani
Älä irrottele fileitä, myy kani kokonaisena (siis nyljettynä, suolistettuna, ilman päätä häntää ja käpäliä). Ostaja leikatkoon! Ja keitelköön maukkaat lihaliemet kaikista vähäarvoisemmista osista ja luista. Tulee hyvää! Mistä tehdä keitot ja kastikkeet, ellei itse keitetystä lihaliemestä! Keittämisen jälkeen saa vielä lihaa räävittyä irti luista paljon.

Esim. tuossa videolla näkyy alussa, millaisena kanin saa kaupasta isossa maailmassa. Ja leikkausohjeita perässä. Tämä on vaan yksi tapa leikata.
http://www.youtube.com/watch?v=OjHdObrdFJg

Jos teurastat itse, ei tarvitse maksaa siitä. Tietysti jos sulla meinaa olla enemmän myyntiä, tarvitset läänineläinlääkärin tarkastamat kunnon tilat, mutta olikos se nyt alle 1000 kania kun saa myydä näin kotitilalta ilman sen kummempia... Tarkista!

Bouli, nykyään keihäsmatkalaiset syö kania sitten perillä matkakohteessa. Moniko on syönyt Kreikassa stifadoa tai Espanjassa paellaa? Voihan niissä olla muutakin lihaa, mutta useinpa on kania.

rene

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5964
Vs: Kani
No huh :)  Mikähän se mahtaa olla kanilla kilohinta ruhona, jossain helsingin kauppahallissa se voi tietysti olla toisella kympillä ja fileet 20-30 euroa. En kuitenkaan lähtisi noita mihinkään myimään vaan ne pitää tulla minulta noutamaan.

rene

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5964
Vs: Kani
Sille teurastukselle pitää kyllä saada hinta. Ei sitä huvikseen viitsi tehdä >:(

Voi paras hinta tulla kanille kun sen myi pakastettuna kokonaisena tai puolikkaina jonkin matelijan ruuaksi. :D

D-Tune

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 577
Vs: Kani
tuli vesikielelle tätä keskustelua katellesa :P Vois vaik kokeillakkin

Leena

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 50
  • pupu paikallaan
Vs: Kani
Kauppahallin kani on kuitenkin jotain kiinalaista pakastetta. Pitäähän lähiruuasta parempi hinta saada! Tai vielä parempi jos kasvattaa kanit luomuna.

Tee rene diili jonkun gourmet-ravintolan kanssa, myy niille suoraan.

Matelijaihmiset ostaa kaneja, samoin koiraihmiset. Myös jäljestyskoirien koulutukseen. Mutta mitä maksanevat he? En tiedä, syön itse kaikki mitä kasvatan. Mulla on niin pienet nämä ajatukset.

Luulenpa vaan kuitenkin, ettei kaninkasvatuksella rikastumaan pääse. Herkuttelemaan pääsee.

rene

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5964
Vs: Kani
Juu ei pääse rikastumaan. Mutta jos noita jonkin verran olisi niin saattaisi köyhtymisvauhti hidastua.

 Teoriassa kustannukset ei ole hurjat. Emokanin ruokintaan, iso ranskis, voisi vuodessa kulua kauraa ja vaikkapa ohrarehua noin  160kg (400g/8dl päivässä) noin 30€ sis alv.  Rikkainen paali, ka 60% 600kg menee tuskin vuodessa viidellekään kanille, noin kolmenkympin paalihinnasta siis heinä kania kohti 6€.
 Jos ajatellaan että kanilla teetetään tehokkaasti poikasia niin poikimiskertoja voinee olla jopa 8 (kani voi tulla tiineeksi heti poikisen jälkeen). Jos ajatellaan realistinen poikasmäärä vuodessa niin se voisi olla 70 eli yhden kolmeviikkoisen poikasen kulut olisi emon ruuan osalta maltillinen 50c.
 Jos ajatellaan kanin ruokintaa nelikiloiseksi niin ruokaa kulunee enintään 15 kiloa neljän kuukauden aikana ja tämä ruoka maksaa silloin 3€.
 Reilun nelikiloisen kanin hinta siis olisi tehotuotannossa 3,5€ eli jos vitosella myy niin jää "voitolle".
 Hyvän emon ja uroksen jälkeläisistä voidaan olettaa ainakin yhden poikueen olevan niin hyvä että ne saisi myytyä jalostukseen sanotaan nyt keskimäärin 15€ kpl reilun kuukauden iässä tai vaikka nyt sitten sen 8:n viikon.  Lisäksi voi olla että poikkeuksellisen upeita yksilöitä löytyy "pitkin matkaa"
 "Pohjahinta" kanille muodostuisi meillä oikeastaan siitä että sen kanin arvo koiranruokana on oikeastaan euron/elopainokilo. Kahden kilon pupun kun pakkasesta heittää rottweilerille niin elää se sillä seuraavan päivänkin, sulana ei uskalla antaa ettei vaan yritä niellä kokonaisena :D  Pakastettuna matelijoille on joskus kuultu hinta 5€/kilo. :)

Leena

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 50
  • pupu paikallaan
Vs: Kani
Kapuloita renen rattaisiin: En ole kuullut, että tehotuotannossakaan voisi realistisesti odottaa saavansa enempää kuin 40-50 poikasta vuodessa yhdestä emokanista. Voit kyllä teettää uuden poikueen heti entisen perään, jolloin vieroitus on 28 päivän iässä ja uusi poikue syntyy, kun vanha on 31 päivän ikäinen. Tätä tahtia ei emokani kuitenkaan kestä ympäri vuoden, ja muutenkin syksyllä ja talvella on kanien hedelmällisyys vähäisempää, voi olla jopa olematonta.

Jos emokani kokee olonsa liian ahtaaksi, ei ole riittävän hyvässä fyysisessä kunnossa tai on muuten stressaantunut, se voi sulattaa sikiöt oman kehonsa ravinnoksi. Tai synnyttää ja syödä ne. Joten et pysty pakottamaan kania tuotteliaammaksi kuin sille sopii.

Varsinkin aloittelevan kaninkasvattajan kannattaa riskien minimoimiseksi pitää vähän pitempi väli poikueiden välillä. Lyhimmillään : vieroitus 6vk, uusi astutus 7vk edellisestä.

Kanien taudeista kannattaisi tietää jotain, jos aikoo pistää isomman tuotannon pystyyn. Jokaiseen isoon kanilaan tauti iskee ennemmin tai myöhemmin. Ja ravinnontarpeesta. Ohra ei välttämättä ole parasta rehua kanille.

Jalostukseen myytävät kanit pitäisi pystyä tunnistamaan joukosta. Tunnettava siis kyseisen rodun rotumääritelmä hyvin ja tiedettävä parhaassa tapauksessa vielä genetiikasta sen verran, että tietää miten saa esim. haluttua väriä, millä todennäköisyydellä, missä sukupolvessa. Suomen kaniyhdistys järjestää kasvattajakursseja.

Mun ranskanlupat (nämä puhdasveriset ja kantakirjalliset) ei olleet läheskään nelikiloisia neljän kuukauden vanhoina.

Puput.netistä huomasin, että myös pohjoiseen on pyydetty omaa tuotantokanikurssia. On harkinnassa syksyksi, jos osallistujia tulee tarpeeksi. Laita vinkkiä Elina Jokiselle (Brookside), jos kiinnostaa.

www.evira.fi/attachments/elaimet_ja_terveys/julkaisut/lemmikki2.pdf   Tässä olisi kaninpitoa koskevia pykäliä. Tuotantokania koskee samat määräykset kuin lemmikkikania. Lisää lakitekstiä esim. siitä teurastuksesta löytyy eviran sivuilta.

Onko teilläpäin teurastamoa, joka ottaa kaneja? Jos ja kun ei ole, on pakko perustaa sellainen itse...

Jokohan tässä oli tarpeeksi kapuloita? Ehdotus: aloita pienesti ja katso miten se käytännössä menee, tee sitten laskelmat sen perusteella ennen kuin panttaat koko omaisuutesi jättikanilan perustamiseksi.

Sitten kun sulla on se jättikanila, saat aina antaa mulle alennusta näiden loistavien ilmaisten neuvojen takia!  ;D

Viimeksi muokattu: 23.02.11 - klo:16:14 kirjoittanut Leena

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Kani
Tuollainen kanila olisi hyvä tapa tuottaa lihaa  8)

Montako kania menee yhteen eläinyksikköön  8)

Voiko papanat levittää apulannanlevittimellä  8)

Täytyykö olla korvamerkit  8)

Kuolleet saa haudata tai "päästää karkuun"  8)

Leena

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 50
  • pupu paikallaan
Vs: Kani
Tuollainen kanila olisi hyvä tapa tuottaa lihaa  8)
Kani on erinomainen tapa tuottaa lihaa!

Montako kania menee yhteen eläinyksikköön  8
Ei hajuakaan.

Voiko papanat levittää apulannanlevittimellä  8)
Ei mitään aavistusta asiasta, olen mökinakka ja niin pieni viljelijä etten ole nähnyt apulannanlevitintä edes kuvassa. Kysy niiltä sun virolaisilta suurkanikompleksikontakteilta.

Täytyykö olla korvamerkit  8)
Ei tarvitse, jos kasvatat lihaksi. Näyttelykanit tatuoidaan korvaan. Suomen kaniyhdistyksen hyväksymillä kasvattajilla on omat tatskat.

Kuolleet saa haudata tai "päästää karkuun"  8)
Juu... http://www.evira.fi/portal/fi/evira/asiakokonaisuudet/elaimista_saatavat_sivutuotteet/kuolleen_elaimen_havittaminen_ja_raatokerailyt/
Esim. pasteurellaan kuolleen kanin voi käyttää ihmisravinnoksi (siis omaksi, tuskin myyntiin!). Tai antaa koirille. Kunhan ei sulta oikeesti pääse kanit karkuun, naapurit ei tykkää! Minkkiverkossa ne pysyy, kanaverkossa ei.
MUOKS: Pasteurellaan kuolleella kanilla tarkoitan tässä kania, joka on lopetettu pasteurellan takia. En tietenkään viikon vanhaa raatoa, jonka isäntä sattuu ohi kulkiessaan huomaamaan. Jos pasteurella on aiheuttanut paiseita, leikkaa ne pois ennen käyttöä.

Viimeksi muokattu: 24.02.11 - klo:09:23 kirjoittanut Leena