Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Onneksi tundramaidon tukia ei leikata  (Luettu 6492 kertaa)

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata

VEPS-tunnus KK 251/1998 vp
Valtiopäivät 1998
Kirjallinen kysymys 251
Hannu Takkula /kesk: Maatalouden investointitukijärjestelmän kehittämisestä
Eduskunnan Puhemiehelle

EU-jäsenyyteen sopeutetun Suomen maatalouden osalta on havaittavissa nouseva investointivauhti. Investoinnit sinällään ovat jokaiselle elinkeinolle myönteinen asia. Maatalouden osalta investointihalukkuuteen vaikuttaa kuitenkin oleellisesti erikoislaatuiseksi luotu investointitukiehtojärjestelmä. Paitsi että sen mukaan saa eri kohteisiin erisuuruista tukea, tuki vaihtelee myös alueittain.

Pohjoisten luonnonolosuhteiden edellyttämä tuotantotuki on tasoltaan riittämätön ja aleneva. Etelä-Suomen osalta kotieläintalouden tuotantotuen puutteita paikataan etupainotteisesti vuosille 1997_1999 annettavalla investointituella. Etelä-Suomen kilpailukykyongelman katsotaan ratkeavan järjestelmän mukaan myönnettävien investointitukien muodossa. Samalla kasvava investointitahti edesauttaa juuri sellaista maatalouden rakennepolitiikkaa, mikä on nykyisen hallituksen tavoite. Tilakokoja kasvatetaan ja suurien tuotantoyksiköiden kautta haetaan tehokkuutta. Pelkona Etelä-Suomenkin osalta kuitenkin on, että investointitukea saavat kohteetkin ovat vain investointeihin liittyvän laina-ajan oikeutettuja harjoittamaan kannattavaa tuotantoa.

Pohjois-Suomen viljelijöiden silmissä meneillä olevaan maatalouden investointibuumiin ja sen vauhdittamaan rakennemuutokseen liittyy yksi suuri uhkakuva: maataloustuotannon valuminen eteläiseen Suomeen. Se, että vakavien vaikeuksien tuki jaetaan eteläisessä Suomessa investointitukien muodossa, erilaistaa maatalouden investointimahdollisuudet alueellisesti. Ja se seikka, että eteläiseen Suomeen investoidaan paljon muuta maata enemmän, ei voi olla näkymättä tulevaisuudessa monella eri tasolla.

Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin Hallitus aikoo ryhtyä investointitukijärjestelmään liittyvän, alueellista kehitystä eriarvoistavan vaikutuksen muuttamiseksi, ja aikooko Hallitus tarkistaa tässä mielessä Suomen maatalouden investointituki- ja rakennepolitiikkansa suuntaa?

Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 1998
Hannu Takkula /kesk

Kutern Veetin linkittämästä tekstistä nähdään! Lipposen hallitus maksoi INVESTOINTITUKIA etelään eu jäsenyyden alkuaikoina 141 artiklan pohjalta! Tämä johti siihen että eu:ssa katsottiin ettei Suomen maatalous tarvitse eu:n tukea ja myös kansallinen tukikin Lipposen hallituksen toimesta on joutunut kriitisen tarkailun kohteeksi! Suomi maksaa tällä hetkellä MILJARDI sotalla enemmän eu_hun päin kun saa sieltä. Tämä johtuu vain siitä että Lipposen sininenmuna hallitus toheloi Suomen eu:sopimuksen!

Höpön höpön, EU määräsi maksettavaksi AB-alueelle korotetut investointituet, MTK junttasi ne heti alkuunsa pois. Komissari Fischler määräsi ne palautettavaksi, mutta hänen virkakautensa päättyi ennen kuin Korkeaoja sai ne palautettua.   Ahon hallitus oli valmis jättämään Etelä-Suomen maatalouden heitteille liittymisneuvotteluissa, kunhan pohjoiseen saatiin hyvät tundratuet.

Älä jauha p......askaa!

Ahon hallitus neuvotteli eu:n liitymisopimuksen. Kuten myös ARTIKLAT 141 ja 142! Artiklassa 141 sanotaan selvästi että artiklaa voidaan soveltaa vasta sitten kun artikla 142 on laitettu täysimääräisenä täytäntöön! Artiklaa 142 ei ole miissään vaiheessa sovellettu täysimääräiseeti, niin mitenkä voidaan olettaaettä artiklaa 141 voitaisii  myös soveltaa.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
Nimenomaan 142 artikla oli neuvoteltu törkeän korkeaksi ja vielä niin, että 141-tukea ei olisi saanut maksaa ennenkuin 142 olisi maksettu täysimääräisenä...juuri näin. Kuvastaa hyvin Ahon kepuvetoisen hallituksen suhtautumista Etelä-Suomen maatalouteen. AB-alue jätettiin heitteille.

Lisäksi mtk/Kepu alkoi heti juntata etelän vähäisiäkin tukia alas kuten investointituet.

MMM:n alkuperäisissä kartoissa Etelä-Pohjanmaa kuului B-alueeseen, mikä olisikin ollut oikeus ja kohtuus.

Viimeksi muokattu: 08.06.15 - klo:14:22 kirjoittanut Veeti

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 72537
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
mutta tuota minä en ymmärrä.  kun kerran kokoomuksen pääneuvottelija salolainen on joka käänteessä sanonut että suomi sai hyvät ehdot neuvotteluissa tiukan väännön jälkeen ajettua läpi ja hänen mukaan etelä ei tarvitse tukia kun siellä on hyvät olot ja edellytykset toimia.    on se vaan ihme että noin pieneen puolueeseen mahtuu noin montaa mieltä samasta asiasta.                                ja salolainen sanoi myös että etelässä pitää rajoittaa viljelyä jotta itämeren saastekuormitus pienenee...   miten lie sitten stuppin mieli nykyään?

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28221
  • vastustan

niin... ihmetellä täytyy mikä voima saa veetin käden vaalesta toiseen tuhertamaan kokoomuksen numeroita lipukkeeseen vaikka kokoomus on kiistatta etelän viljanviljelijän vihollnen numero yksi...hox satamatta jäänyt mannasade
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
mutta tuota minä en ymmärrä.  kun kerran kokoomuksen pääneuvottelija salolainen on joka käänteessä sanonut että suomi sai hyvät ehdot neuvotteluissa tiukan väännön jälkeen ajettua läpi ja hänen mukaan etelä ei tarvitse tukia kun siellä on hyvät olot ja edellytykset toimia.    on se vaan ihme että noin pieneen puolueeseen mahtuu noin montaa mieltä samasta asiasta.                                ja salolainen sanoi myös että etelässä pitää rajoittaa viljelyä jotta itämeren saastekuormitus pienenee...   miten lie sitten stuppin mieli nykyään?

Salo-Pertille esiteltiin vain C-alueen tuet.

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
141-vääntö on turhaa, koko tukimuoto on kuollut ja kuopattu ja loputkin poistettu, perustuen kautta sitten jotain maksetaan. On asiassa hyväkin puoli, yhteiskuntasopimuksen kariutumisen aiheuttama 30 miljoonan leikkaus kotimaiseen tukeen kohdistuu kokonaan 142-tukeen kun täällä etelässä ei ole enää mitä leikata  ;)

Se taas johtaa eu rahoitteisten tukien leikkaukseen. Vai luuletteko että brysseli nielee selityksen pohjoisen paremmista viljely olosuhteista?
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
Eipä tuolla lappiin menevällä pohjoisella maidon tuella hirveesti maksella ympäristötukea. Kiintiökaudella 2013/2014 summa oli 15 miljoonaa euroa. Samaan aikaan esim. puoluetukea maksettiin 34 miljoonaa euroa. Sen leikkaamisesta ei ikinä kirjoiteta halastua sanaa.

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
141-vääntö on turhaa, koko tukimuoto on kuollut ja kuopattu ja loputkin poistettu, perustuen kautta sitten jotain maksetaan. On asiassa hyväkin puoli, yhteiskuntasopimuksen kariutumisen aiheuttama 30 miljoonan leikkaus kotimaiseen tukeen kohdistuu kokonaan 142-tukeen kun täällä etelässä ei ole enää mitä leikata  ;)

Se taas johtaa eu rahoitteisten tukien leikkaukseen. Vai luuletteko että brysseli nielee selityksen pohjoisen paremmista viljely olosuhteista?
Mulla oli väärä sana sori. Siis leikkaus kohdistuu KANSALLISEEN tukeen, tuossa ei ole senttiäkään EU-rahoitusta, joten leikkaus ei vaikuta mitään osarahoitteisten tukien korvaustasoihin  :)

Edeleen KANSALLISEN tuen leikkaus johtaa myös eu tukien leikaukseen!
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
141-vääntö on turhaa, koko tukimuoto on kuollut ja kuopattu ja loputkin poistettu, perustuen kautta sitten jotain maksetaan. On asiassa hyväkin puoli, yhteiskuntasopimuksen kariutumisen aiheuttama 30 miljoonan leikkaus kotimaiseen tukeen kohdistuu kokonaan 142-tukeen kun täällä etelässä ei ole enää mitä leikata  ;)

Se taas johtaa eu rahoitteisten tukien leikkaukseen. Vai luuletteko että brysseli nielee selityksen pohjoisen paremmista viljely olosuhteista?
Mulla oli väärä sana sori. Siis leikkaus kohdistuu KANSALLISEEN tukeen, tuossa ei ole senttiäkään EU-rahoitusta, joten leikkaus ei vaikuta mitään osarahoitteisten tukien korvaustasoihin  :)

Edeleen KANSALLISEN tuen leikkaus johtaa myös eu tukien leikaukseen!
Ei johda.

Viljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
Kansalaiset, olette valinneet väärän ammatin, kun teitä niin ahistaa.

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
141-vääntö on turhaa, koko tukimuoto on kuollut ja kuopattu ja loputkin poistettu, perustuen kautta sitten jotain maksetaan. On asiassa hyväkin puoli, yhteiskuntasopimuksen kariutumisen aiheuttama 30 miljoonan leikkaus kotimaiseen tukeen kohdistuu kokonaan 142-tukeen kun täällä etelässä ei ole enää mitä leikata  ;)

Se taas johtaa eu rahoitteisten tukien leikkaukseen. Vai luuletteko että brysseli nielee selityksen pohjoisen paremmista viljely olosuhteista?
Mulla oli väärä sana sori. Siis leikkaus kohdistuu KANSALLISEEN tukeen, tuossa ei ole senttiäkään EU-rahoitusta, joten leikkaus ei vaikuta mitään osarahoitteisten tukien korvaustasoihin  :)

Edeleen KANSALLISEN tuen leikkaus johtaa myös eu tukien leikaukseen!
Ei johda.

Johtaa! Karkeasti ottaen eu 1€ vastaan suomi joutuu antamaan 2€ kansalisista varoista.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: Onneksi tundramaidon tukia ei leikata
141-vääntö on turhaa, koko tukimuoto on kuollut ja kuopattu ja loputkin poistettu, perustuen kautta sitten jotain maksetaan. On asiassa hyväkin puoli, yhteiskuntasopimuksen kariutumisen aiheuttama 30 miljoonan leikkaus kotimaiseen tukeen kohdistuu kokonaan 142-tukeen kun täällä etelässä ei ole enää mitä leikata  ;)

Se taas johtaa eu rahoitteisten tukien leikkaukseen. Vai luuletteko että brysseli nielee selityksen pohjoisen paremmista viljely olosuhteista?
Mulla oli väärä sana sori. Siis leikkaus kohdistuu KANSALLISEEN tukeen, tuossa ei ole senttiäkään EU-rahoitusta, joten leikkaus ei vaikuta mitään osarahoitteisten tukien korvaustasoihin  :)

Edeleen KANSALLISEN tuen leikkaus johtaa myös eu tukien leikaukseen!
Ei johda.

Johtaa! Karkeasti ottaen eu 1€ vastaan suomi joutuu antamaan 2€ kansalisista varoista.

Vain, jos ko. tuki sisältää EU-rahaa.

Juuri näin esim 142-tuki tulee 100 rosenttisesti kotimaisista varoista, maksulupa vaan pitää pyytää unionilta, ei vaikuta senttiäkään unionin osarahoitteisiin tukiin vaikka nollattaisiin koko tuki.