Venäjän malliin. Valio, Fennovoima, Atria, HK tämän järjestelmän lippulaivoja. Kaikki jatkuu hyvin valuuttarahaston väliintuloon asti.
http://yle.fi/uutiset/huippuprofessorit_nakevat_energiateknologian_laakkeena_suomen_kasvuun__ja_samalla_pelastetaan_se_maailma/8002466Ei ydinvoimaa Pyhäjoelle
Oikaisupyyntö/tiedote 19.5.2015
Hyokyaalto-verkosto ei ole uhannut blokkaavansa Fennovoiman tilaamaa mediabussia Hanhikivelle, toisin kuin yhtiö on Yle-uutisten mukaan ilmoittanut.
Fennovoima järjesti tänään suljetun tilaisuuden valitsemilleen median edustajille Pyhäjoen kunnantalossa. Paikalle saapunutta SVT:n edustajaa ei päästetty tilaisuuteen. Yhtiö tiedotti hankkeensa etenemisestä, minkä jälkeen mediaväelle tarjottiin lounas läheisessä ravintolassa. Hyökyaallon aktivistit osoittivat mieltä ravintolan katolta, josta oli tiputettu ydinonnettomuuksista muistuttava banderolli. Ravintolan edessä pidettiin puhe, jossa kyseenalaistettiin Fennovoiman työvoimavaikutukset verrattuna hajautetun energiantuotannon luomiin mahdollisuuksiin.
Lounaan jälkeen Fennovoima järjesti mediaväelle bussiajelun tietyömaalleen. Samaan aikaan Hyökyaallon aktivistit olivat pysäyttäneet alueella työskennelleet kaivinkoneen ja kuorma-auton. Fennovoima päätti tämän vuoksi pysyttää bussin noin 150 metrin päähän, ilmeisesti siksi ettei media pääsisi kuvaamaan blokkausta ja haastattelemaan aktivisteja. Myös SVT:n toimittaja poistettiin alueelta kuvaamasta vartijoiden taluttamana. Media pidettiin pois paikalta, kun poliisi poisti henkilön kaivinkoneen puomin päästä n. 7 metrin korkeudesta repimällä henkilön vaarallisesti nostotelineelle.
Fennovoima siis itse rajoitti median pääsyä mielenosoituspaikalle ja väitti valheellisesti aktivistien uhanneen mediaa. Hyökyaalto pyrkii hidastamaan Fennovoiman ennenaikaisia töitä alueella, mutta ei aiheuta häiriöitä muille alueella liikkuville ja toivottaa kaikki median edustajat tervetulleeksi tutustumaan tilanteeseen.
Fennovoima syöttää mediaa. Paavo Väyrynen sanoisi metiapeliä.
