Pieniä ovat silakat joulukaloiksi.
Huutokosken radan korjauksen kustannus: 40 000 000 €. Rataa alettiin uusia metsäteollisuuden vaatimuksesta. Todellinen radan käyttö on jäänyt vähäiseksi.
Kehäradan kustannusarvio: 500 000 000 €. Kustannukset tähän asti: 800 000 000 €. Lopullinen kustannus vielä auki, mutta nyt jo tiedetään, että radalla ei päästä ennakoituihin matkustusnopeuksiin, koska tunneleissa ei voidakaan pitää suunniteltua matkavauhtia. Matka Helsingin keskustasta lentoasemalle kestää yhtä kauan kuin bussillakin. Kustannusarvion ylityksellä olisi kustantanut 10 Huutokosken rataa.
Noista muista kustannuksista sen verran ,että on "maan tapa" laskea kustannukset alakanttiin. Näin saadaan homma alkuun. Näin kävi myös uudessa lastensairaalassa. Ja näin käy myös Fennovoimassa. Moni kunta kaivaa vielä kukkaroaan.
Länsimetron kustannusarvio 400 000 000 €. Kustannukset tähän asti: 1 000 000 000 €. Lopullinen kustannus vielä auki, mutta nyt jo tiedetään, että osuudella ei päästä ennakoituihin matkustajamääriin, koska lyhyiden laitureiden vuoksi kaikki pitkän metrojunan vaunut eivät voi olla käytössä. Kustannusarvion ylitys riittäisi 15 Huutokosken rataan.
Pisararadan kustannusarvio: 2 000 000 000. Lopullinen kustannus vielä auki, mutta jos noudattaa edellä mainittuja esimerkkejä, 3 000 000 000 € on lähellä toteutumaa. Pisararata ei palvele teollisuutta tai muita elinkeinoja, mutta saattaa onnistuessaan juohevoittaa henklilöliikennettä Helsingin keskustaan.
Suomen tiestön korjausvelan tarpeeksi on arvioitu 1 300 000 000 €. Pisararadan kustannusarvio riittää koko Suomen tieverkoston kunnostamisen lisäksi 17 Huutokosken radan rakentamiseen ja vielä jää 20 miljoonaa vaikka sianlihan viennin edistämiseen.
Tuossa nyt on pikkanen virhe, eikä niin pikkanenkaan. Metsäteollisuus ei ole vaatinut mitään. Ja jos on jotain lobannu, niin ei niihin tarvitse suostua. Lobbasihan kehittyvien maakuntien suomi näitä Ideaparkkeja, mutta Vapaavuori ei suostunut. Luulen että joillekin luvattiin vaalirahaa. Siis korruptiorahaa.
Noista muista kustannuksista sen verran ,että on "maan tapa" laskea kustannukset alakanttiin. Näin saadaan homma alkuun. Näin kävi myös uudessa lastensairaalassa. Ja näin käy myös Fennovoimassa. Moni kunta kaivaa vielä kukkaroaan.
"Savonlinna-Huutokoski-rata perusparannettiin puukuljetusten tarpeisiin
29.09.2008 21:17
Savonlinnan ja Huutokosken välisen radan perusparannustyöt ovat pääosin valmistuneet, ja tavaraliikenne radalla pääsee jälleen käyntiin. Ratahallintokeskus uusii tänä vuonna koko 74 km pitkän radan päällysrakenteen eli kiskot, pölkyt ja radan tukikerroksen. Ensi vuonna parannetaan vielä mm. tasoristeysturvallisuutta. Rataa käytetään pääasiassa metsäteollisuuden kuljetuksiin.
Radan perusparannukseen on valtion budjetissa osoitettu 42 miljoonaa euroa, josta pääosa käytettiin tämän vuoden töihin. Jos rahoitusta ei olisi saatu, olisi huonokuntoinen rata pitänyt sulkea kokonaan liikenteeltä.
Tämän vuoden työt tehtiin siten, että ensimmäisessä vaiheessa työn alla oli osuus Rantasalmelta Huutokoskelle ja toisessa vaiheessa Rantasalmelta Savonlinnaan. Päällysrakenteen uusimisen lisäksi tänä vuonna on tehty junien kohtaamisraide sekä puutavaran kuormausraide Rantasalmelle.
Perusparannuksen kustannukset on pidetty kurissa mm. sillä, että päällysrakenteen uusimisessa on käytetty kierrätysmateriaalia eli kunnostettua käytettyä kiskoa. Tavarajunien suurin sallittu akselipaino radalla on 22,5 tonnia ja suurin sallittu nopeus 80 km/h.
Ensi vuonna rakennetaan kuormausraiteet Joroisiin ja Kallislahteen. Liikenneturvallisuutta parannetaan poistamalla tasoristeyksiä sekä varustamalla jäljelle jääviä tasoristeyksiä varoituslaittein. Lisäksi radalle asennetaan junien automaattinen kulunvalvontalaitteisto varmistamaan junaliikenteen turvallisuutta.
Perusparannuksen urakoitsijana on toiminut Oy VR-Rata Ab, joka voitti Ratahallintokeskuksen järjestämän kansainvälisen tarjouskilpailun.
Lähde RHK Tiedottaa 29.09.2008
Lähde WWW
http://www.rhk.fi/?x31161=2267718http://www.lvm.fi/puheet/puhe/-/view/821250"