Olin semmoisessa monenvaltion yhteisprojektissa nuornamiesnä. Espanjassa tämä silloinen isäntä Jose Antonio halusi panna virmansa parasta ja vei meidät päättäjäisiltana syömään hienoimpaan mahdolliseen valencialaiseen ravintolaan - hummeria ja mustekalaa ja niin edespäin. Se hummeri oli maalaispojalle melko shokki, niin kuin rotan kokoinen punainen hämhäkki olisi ladottu lautaselle poikittain.No siinä sitten mallia muista ja niitä jalkoja siinä sitten murskaamaan ja merenmakusita lientä sieltä kuoren alta ryystämään. Oli siellä kynnenkokoinen pala lihaakin. Sormilla sitä rasvasta ötökkää näperreltiin oikein ajan kanssa. Välillä sai vesikuppiin priiskotella sormia puhtaaksi.
No siinä sitten meni ilta ja meni yö ja tuli aamu, ja kiireellä lentsikkaan ja päivän matkalle takaisin kotiin. Kun iltamyöhällä tulin kotio, niin huomasin, että olipa ihan hummerin punaamat sormet vielä, emäntä siinä tuli optimistisesti vastaan, minä siinä vitsiksi työnsin sormet sen nenulin eteen ja pyysin haistamaan. Oli kuin sähköisku olis emänän läpi mennyt, ja näin sekunnin ajan rajattoman kauhun silmissään...ja alkavan mustiksen raivon...sitten hummerin hajuksi tunnustin...
Sain varmaan litsarin korvalliselle, mut minusta oikein hyvä vitsi. Siis, en vieläkään itse asiassa tiedä, miltä sormeni hänen mielestään haisivat, ehkäpä
naaraspuoliselle hummerille

Aika iileskotti olin, eikö.
-SS-