Norjassa on niin pienet piirit, että toimivaa doping valvontaa ei vaan saada aikaiseksi 
Mien siellä Norjassa nyt niin paljon pienemmät piirit olisi kuin vaikkapa Suomessa?
Lahden tapahtumien aikoihin Norjassa oli dopingista kansainvälisesti vastaavan henkilön vaimo Norjan maajoukkueen lääkärinä, joten Norjalaiset aika hyvin todennäköisesti tiesivät mitä testataan ja miten testit toimii ja tehdään 
Kyllä pitäisi pitää erillään testejä tutkivat ja suunnittelevat henkilöt niistä henkilöistä, jotka toimivat urheilijapiireissä lääkäreinä, tieto testien tasosta ja toiminnasta valuu muuten urheilijoille ja valmentajille 
Lahden tapahtumien alla kerrottiin radiossakin moneen otteeseen, että plasman laajentajia testataan nyt ensimmäistä kertaa, mutta ilmeisesti KP Kyröllä ei ollut radiota. Että sellaisia salaisuuksia.
Voihan sitä vaikka mitä salaliittoteorioita keksiä. Totuus on kuitenkin se, että Suomen lähimenneisyydessä on kärynnyt monta hiihtäjää, kovapäisimmät jopa useamman kerran, mutta Norjassa on vähän toisenlainen historia. Ja onhan meillä lisäksi koko joukko asian päällä olleita yleisurheilijoita, kuten Ville Tiisanoja, Minna Lainio jne. voimanostajista nyt puhumattakaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_dopingista_kiinni_j%C3%A4%C3%A4neist%C3%A4_suomalaisista_urheilijoistaVarmaan jokunen norjalainenkin on kärynnyt, en sitä kiistä, mutta kyllä Suomen tuorekin doping-historia on aika karua kertomaa. Aika vaikea sillä perusteella on lähteä julistamaan, että me emme käytä, mutta te käytätte.
Kysymys kuuluu: jos maan A urheilijat käryävät dopingista ja maan B eivät, niin kummat silloin todennäköisemmin käyttävät dopingia: aat vai beet?
Väännän myös rautalangasta. Jos Ville on kärynnyt kuusi kertaa ratista ja Kalle puhaltaa aina puhtaat nollat, onko poliisin syytä epäillä enemmän a) Villen vai b) Kallen ajavan toisinaan juovuksissa?
Jos EU-tarkastajat käyvät kymmenen kertaa Villen tilalla ja joka kerta löytyy jotain sanktioitavaa, mutta Kallen tilalla ei yhtä monella tarkastuksella ole ollut mitään moitittavaa, kumpaa heistä voisi leikkisästi kutsua Vilunki-Villeksi? Voihan tietysti olla niinkin, että Ville on vain tyhmä, mutta ei kai sekään riitä näytöksi Kallea vastaan?
Tietysti on mahdollista, että Kalle on niin taitava huijaamaan, että ei jää koskaan kiinni. Mutta kuinka todennäköistäö on, että jo 16-vuotiaana tilanpidon aloittanut Kalle olisi niin paljon osaavampi kuin Ville, Pena, Rane ja Kake, joilla sentään kaikilla on kolme korkeakoulututkintoa ja työhistoria talousrikostutkimuksessa. Riittääkö selitykseksi, että Kallen silloinen vaimo oli maataloussihteeri joskus EU-jäsenyytemme alkuaikoina. Entä, jos Kalle on vain kiinnostuneempi ja ahkerampi ja keskittyy enemmän siihen, mitä on tekemässä. Ehkä se selittää, että Kallella näyttäisi olevan kukkaro kunnossa.
Onhan sekin toki mahdollista, että Norjassa biotekniikka on niin paljon muita maita edellä, että Suomen, Ruotsin, Saksan, Ranskan, USA:n, Venäjän, Kiinan, Korean ja japanin sijasta juuri Norja olisi se maa, jossa tehdään parhaat dopingaineet - joilla on mahdoton teho ja näkymättömyys missään testissä. Mutta kuinka todennäköistä se on?
Kuinka todennäköistä on, että maa, joka käyttää näin suvereenia osaamista hiihtourheilussa, ei käytäkään sitä juoksussa, pyöräilyssä, pikaluistelussa, uinnissa tai jääkiekossa?
Missä ovat norjalaiset painijat, pesäpalloilijat, jääkiekkoilijat, formulakuljettajat ja purjehtijat...
- hiihtämässä.
Missä olivat norjalaiset, kun suomalaiset kilpailivat lentopallon ja koripallon MM-kisoissa?
- hiihtämässä.
Missä olivat norjalaiset, kun suomalaiset ottivat arvokisamitaleita uinnissa, taitoluistelussa, ammunnassa ja curlingissa?
- hiihtämässä.
Missä on Norjan jääpallo- ja salibandyjoukkue? Entä amerikkalaisen jalkapallon pelaajat?
- hiihtämässä.
Suomalaiset yrittävät olla maailman huippua kaikissa maailman lajeissa eukonkannosta F1-veneilyyn. Norjalaisista yksi heittää keihästä ja loput hiihtävät. Lapset hiihtävät kouluun, koulussa, koulusta ja koulun jälkeen. Viikonloppuisin perheet lähtevät tuntureille hiihtämään. Koulujen välisissä, kuntien välisissä ja piirimestaruushiihdoissa on väkeä kuin lippalakkeja Harwall-areenan katsomossa. Suomalaisen lakissa lukee Karjala. Norjalaisen pipossa Madshus. Oppdahlin Hippo-hiihtojen voittaja sarjassa tytöt alle 12 v. tunnetaan Oslossa yhtä hyvin kuin Teemu Selänne Helsingissä.
Varmasti valmennuksessa on eroa, määrärahoissa on eroa, harjoitteluolosuhteissa on eroa ja joku on joskus käyttänyt dopingia, mutta kyllä silläkin joku merkitys on, mitä lajia missäkin maassa harrastetaan ja arvostetaan.
Ei USA:n väkilukuun nähden olematon menestys pohjoismaisissa hiihtolajeissa pelkästään doping-osaamisen puutetta ole.