Nyt on sitten toivoteltu hauskat joulut tutuille ja vähän oudoimmillekin.. Mutta kuulostaa se niin tyhjältä, kun vain hauskaa toivotellaan, mitä sinne hauskan taakse kätkeytyy...
Kerronpa teille..Niin se meidän joulunvietto alkaa jo toukokuussa, kuten Juicekin aikoinaan rallatteli. Kesäpossut saapuvat ja silloin jo lievää nälkää tuntien, mittaillaan ja aprikoidaan, minkälaisen kinkun eväs kasvattaa.
Tämän vuoden possut olivat rapsutukselle ahneita, kuten myös ruokakipon käännölle ja pois kuljetukselle. Sen erään kerran hangolla kalastenaana ja sikoja sättien paikalleen saaneena, en muistanut tätä harrasta hetkeä, kun kinkun tuoksu valtaa talon.
Sikojen uteliaisuus järjesti taas tänäkin vuonna yhteisiä hetkiä koko perheelle. Naudankin karatessa tilanne vaatii pitkää pinnaa ja viekkautta, mutta sika on aivan oma lukunsa. Kukkapenkistä pilkahtava sian takapuoli ei näin talvella enään aiheuta verenpaineen nousua, mutta kesähelteellä se kyllä sen teki.
Ja kun siihen sikajahtiin osallistuu myös perheen pienet lemmikit, eli koirat, on hetki melkein talvisodan veroinen. Siihen on tänäkin vuonna uhrattu useampi tovi ja askel.
Se, ettei tilanteesta viisastuttu, johtuu ehkä vain siitä pohojalaasesta jääräpäisyydestä, että kyllä se naula sian pitää karsinassaan, vaan kun ei aina pidä. Se töpselikärsä on uskomattoman kykenevä purkuhommiin. Jos pitää vielä kukkapenkkiä hiukan penkasta sekin hoituu hetkessä. On se eläin tonkivaksi luotu.
Ja viimein koitti se viimeinen karkureissu navetan puolelle. Kieltämättä lehmien ilmeet olivat paljon puhuvia, kun kaksi vaaleanpunaista töpselikärsää marssi kesken lypsyn ruokintapöydälle. Ja se reissu päättyi tyhjään vastapestyyn vasikkaosastoon, missä sitten koitti se ikävämpi puoli näissä joulukinkku asioissa.
Jouluaaton kunniaksi hyppäämme suoraan kohtaan, kinkun uuniin laitto. Uunia oli jo edellisenä hiukan herkistelty ja nyt oikein kunnolla lämmitetty. Illan päälle se sitten koitti ja siihen oli varattu: pelti, kinkku, kaksi raavasta miestä ja kahdet paksut kinttaat. Ja tänä vuonna oli jo hiukan hifistelyä matkassa ja mittanauhakin oli pöydälle varattu. Mittaamisen jälkeen karvas hetki koitti ja tehtävä osottautui jälleen kerran haastavaksi. Kinkku oli taas ylimitoitettu uunin suuluukkua nähden. Kolme senttiä liikaa..
En tiedä uunin latomis vuotta, mutta sen tiedän, ettei siihen aikaan ollut isot kinkut muotia, vaan pieni oli kaunista. Sisäpuolelta kyllä mahtuu se puoli sikaakin paistumaan, mutta suuluukku tekee hommasta mahdottoman.
Tänäkin vuonna kinkkua pyöriteltiin ja väännettiin, mutta suuluukkuun se jämähti. Puukkokin jo kaivettiin esille, mutta jos sittenkin voimalla. Hitaasti nitkuttamalla ja puskemalla se sinne uunin uumeniin painui. Ja hetki oli niin liikuttava.
Me teimme sen jälleen kerran ja ilman kinkun häväistystä.
Aamun tarkastuksessa olen todennut, että läski on sulanut tyylipuhtaasti, kuten aina. Ja nahka on rapsakka. Kypsyysaste, lusikalla syötävää..
Ja seuraava koitos onkin kinkun ulos saanti, mikä tapahtuu huomattavasti vähemmällä väkivallalla, kiitos sulaneen rasvan. Maistelua ja sen päälle harras keskustelu, hunnulla vai ilman.. huutoäänestys on huntua vastaan, mutta kuitenkin se siihen päälle asettuu. Jokin valta sentäs minullakin..
Ja näin on joulun ykkösasia valmis ja joulu voi alkaa.. tai sehän alkoi jo toukokuussa.
Hyvää ja kinkkuista joulua itsekullekkin säätyyn ja sukupuolettomuuteen katsomatta..viettäkää joulua ilman tarpeetonta häiriöitä ja unohtakaa hetkeksi maajussin surkeus ja viljatilin huono kate...Ja jos sieltä lahjapaketista se hölskyvä pullo löytyi, niin nauttikaa se hartaudella ja antakaa se hartaus muillekin. Jos sattuu rähinäviinaa, on maakellari hyvä paikka pidätellä sitä pulloa.
Tällä pienellä sekavalla selityksellä korkkaamme kinkun ja sen lahjapullon. Ja kiitos konjakin ja mehevän siankinkun, hyvää on ja niin ravitsevaa..
Hauskaa joulua
Navettapiika ja elukka