Isä vainaa oli muurmannin radalla ollut 1941. Oli tullut käsky keskeyttää tehtävä juuri kun olisi pitänyt kahvasta kääntää. Puhui aina että jos olisivat räjäyttäneet sen radan silloin, niin Leningrad olisi joutunut antautumaan.
Nähtävästi se kohta oli kiestingin yläpuolella. Englanti oli uhannut julistaa sodan jos suomi ei lopeta etenemistään ja katksisee muurmannin radan pohjoisessa. No englanti julisti sodan 6.12.1941.
Niin oli minunkin isäni. Uskallan jopa väittää että osassa sitä rataa kulki suomalaisiakin junia, ukon sotakuvissa on yks asema, olikohan sen nimi Malu tai jotain sinnepäinsiellä jossainKiestingin -Karhumäen suunnalla oli, ukko oli Sinisen Prikaatin pioneereja(3Pr). ja oli jonkin aikaa saksalaisten alaisuudessa se prikaati..
Etelässä oli pätkä mikä oli Suomalaisten hallinnassa. Venäläiset oli tehneet vuoden 1941 syksyyn mennessä piston suomalaisten hallitseman pätkän ohi. Osasto "j" Eversti Turtolan johdolla yritti katkaista kiestingin kohdalla muurmannin rataa. Todennäköisesti siinä ois onnistuttu jos hyökkäykseen olisi lisäksi käytetty suomalaista 6.div. joka oli reservissä sallassa.
Silloin eteneminen saksalaisten tukemina ois ollut mahdolista argangelin radalle asti ja sota ois loppunut jouluna 1941. Suomen päämaja oli kieltänyt operaatiot jotka johtaa lopulliseen muurmannin radan katkaisemiseen 1.11.1941 salaa saksalaisilta.
[/quote]
Totta, mutta pitää muistaa että 1942 alkuvuodesta oli rata Argangelista etelään jo toiminnassa, Mannerheim tunsi kyllä Venäjän ja tiesi, ettei sitä käytännössä voi eristää meriltä, aina löytyy jostakin päin toimiva sula satama

Argangeli on Vienanmeren tuolla puolen, joten sitä ei olisi saatu poikki suomalaisin voimin

Se ei ole Kuolanniemimaalla

Radan katkaisusta suomalaisvoimin, ei olisi seurannut muuta kuin se, että myös USA olisi julistanut Suomelle sodan
