Esim. divetymonoksidia on lähes jokapaikassa, kauheeta myrkkyä.
Älä muuta virka
Divetymonoksidi (DVM) on helposti nesteytyvä ja höyrystyvä aine, jota käytetään mm. ydinvoimaloissa sekä metallurgisessa teollisuudessa esimerkiksi liuottimena. Taloudellisista syistä teollisuus ei halua luopua siitä, vaikka DVM aiheuttaa vuosittain useita kuolemia. Lisäksi joutuessaan kosketuksiin sulan metallin kanssa se voi aiheuttaa vetyräjähdyksen.
- Vuonna 2009 divetymonoksidin liiallinen joutuminen keuhkoihin oli pääsyy 147 suomalaisen kuolemaan.
- Lisäksi DVM aiheuttaa kuolemia monilla muillakin tavoilla. Esimerkiksi divetymonoksidin riittävä joutuminen muualle elimistöön aiheuttaa tuskallisen kuoleman sekoittamalla kehon elektrolyyttitasapainon.
- Herkän höyrystyminen vuoksi divetymonoksidi (DVM) saattaa kulkeutua kauas sen käyttöpaikoilta. DVM-laskeumia tulee usein taivaalta sateen mukana.
- Myös höyrystyneenä levinnyt DVM on surmannut monia sekä suoraan että esimerkiksi vaurioittamalla jarruja tai sähkölaitteita.
- DVM tappaa vuosittain useita eläimiä tuskallisesti. Lisäksi isoista Itämeren kaloista on löytynyt korkeita DVM-pitoisuuksia.
- Ainakin pieniä divetymonoksidimääriä on löydetty useimmista teollisista elintarvikkeista.
- DVM on hajutonta ja mautonta, ja höyrystynyttä DVM:ää on usein mahdotonta havaita. Myös muihin aineisiin sekoittuneen nestemäisen tai kiinteän DVM:n tunnistaminen on erittäin vaikeaa sen hajuttomuuden, mauttomuuden ja läpikuultavuuden vuoksi.
- DVM:n pitoisuuksia Suomessa myytävissä vaatteissa ole lainkaan rajoitettu, vaikka DVM:n kiinteäkin olomuoto aiheuttaa kontaktissa usein ihovaurioita ja DVM:ää myös höyrystyy vaatteista.
- Nesteytyneenä tai kaasuuntuneena divetymonoksidi aiheuttaa usein palovammoja.
- Suomessa käytetty divetymonoksidi aiheuttaa jatkuvasti myös kehitysmaissa kuolemia, eroosiota ja luonnontuhoja.
- Divetymonoksidilla on keskeinen rooli happosateissakin.
- Ainakin laboratorio-oloissa useimpien tappavien taudinaiheuttajien lisääntymisen on todettu voimistuvan huomattavasti esimerkiksi ilmasta levinneen DVM:n vaikutuksesta.
- Suomen teollisuudessa käytettävää divetymonoksidia saattaa päätyä terroristien käsiin ja sitä voidaan käyttää erittäin vaarallisisten räjähteiden komponenttina.
- Eräille divetymonoksidia runsaasti saaneille lapsille on todettu kehittyneen heroiiniriippuvuuttakin voimakkaampi riippuvuus DVM:ään, Suomessakin. Heille joudutaan antamaan DVM:ää koko heidän loppuelämänsä, koska vieroitus johtaisi varmaan kuolemaan viimeistään noin sadassa tunnissa.
- DVM:ää saattaa myös irrota tiskiräteistä ja höyrystyä saunakivistä hengitysilmaan.
- DVM:ää on löytynyt jopa vauvojen vaipoista. DVM-pitoiset seokset ovat vauvojen ihovaurioiden merkittävin aiheuttaja Suomessakin.
- Ekologit ovat arvioineet, että ilman radikaalia muutosta ilmakehän divetymonoksidipitoisuudet kasvavat entisestään lähivuosikymmeninä.
- DVM tunnetaan myös mm. nimillä divetyoksidi ja vetyoksidi. Tuoteselosteissa se useimmiten jätetään mainitsematta, vaikka sen pitoisuus olisi korkea.