http://m.iltasanomat.fi/terveys/art-1288747591030.html?pos=most-popular

Mitä mieltä olette, tavoitellaanko nykyään liian pitkää elämää sen laadun kuitenkin romahtaessa siellä loppupäässä. Olen aikalailla samaa mieltä bioeetikon kans.

Miksi sitä eläkemaksuja maksellaaan, jos halutaan kuolla melkein heti eläkkeelle päästyä?
 Jos vain jollainlailla liikkumaan pystyy ja latva ei lahoa, niin tekemistä ja kokemista on vaikka toiset 75 vuotta. Enempi nuo kuolemantoivojat taitaa olla niitä yksinäisiä ihmisiä joilta on kaikki ystävät kuoleet pois tai niitä ei ole ollutkaan.

Tää ei oo helppo aihe ja hyvä tietenkin "huudella" täältä puolesta välistä. Mutta ollaanko liian itsekkäitä. Minusta tuntuu, että tulevaisuudessa tullaan enemmän harkitsemaan, kannattaako pitää hengissä. Mummoni on nyt 88 ja alzheimer on pitkällä, ei tosin näy päällepäin juuri lainkaan, hoidosta päättävät olivat tiedustelleet, että elvytetäänkö enää?

No se elämä saattaa näyttää kovin erilaiselta muutaman vuoskymmenen kuluttua.

Aika harvassa ne oikeasti hyväkuntoiset eläkeläiset on jotka ovat päivätyönsä tehneet maa- ja metsätalousalalla.

Saattaahan sitä sanoa että 70 ikävuoden jälkeen joutais kuolla pois, mutta eihän sitä tiedä miten makealta se elämä alkaakin maistua siinävaiheessa kun realisoituu että maallinen taivallus alkaakin olla taputeltu...

Oikeesti mä vähän havahduin, kuin luin tuot toista keskustelufoorumia. On elettävä nyt, ennenkuin se on myöhäistä. Niin nopeasti aika kuitenkin menee. Se olis mielenkiintoisesta tietää teiltä varttuneimmilta, niinkun tuossa jo mainittuun, että ne loppupään päivät tuntuu makoisimmillta, siis silloin kun on vielä hyvässä kunnossa. Onko se noin ja tuleeko siinä samalla mitää luopumisen tuskan kaltaisia tuntemiksia, että oi ei, kohta tää loppuu?

Jaa, minnuu otsikko herättel ajatukseen millonka pittää jättee tämä akronetti?

Tässä jatkoajalla olijana täytyy kyllä sanoa, että olen jo nuorisoa valistanut, jotta töpseli pois pistorasiasta heti, kun  älli on jo karannut. Ja sen vastuun olenkin sitten siirtänyt lapsista sille, jonka tiedän sen päätöksen varmasti pystyvän tekemään ja elämään sen kanssa.
Ja kyllä se elämä on elettävä nyt, ei sitten eläkkeellä. Kuka meistä tietää, missä se henki karkaa..

Tästä ei juurikaan ole uskaltanut keskustella.

Venäjällä oli muutama vuosi sitten miesten keskimäärälinikäinen elinikä 59,9 vuotta ja eläkeikä 55 vuotta.
(Elinikä on kasvanut nopeasti viime vuosina.)

Jos kuoltaisiin keskimäärin 70-vuotiaan, niin eläkeikä vois olla 58-62 vuotta noin yht'äkkiä laskien.

Jos poltetettaisiin Marlboroa "vanhaan malliin" ja syötäisiin rasvoja yms. "vanhaan malliin" ja vältettäisiin lekuria loppuun asti päästäisiin kai vanhoihin arvoihin ilman naapurin kaltaista vodkankäyttöä?

 Eläessä voi sentään nauttia jostain asioista  , mutta maapovessa ei nautita mistään. Toki paha sairaus ja kivut on melkoinen taakkaa kun finali lähestyy. Ensimmäisen Abulanssi kyytin jälkeen "terve" elämä maistuu aika hyvältä.

Tiiä tuosta minkä ikäsenä ois hyvä lähteä. Kunhan ei tarviis kitua ja sen viimeisen aterian söis velaksi, niin ois aika optimaalinen elämä.

Mulla on vähän virheellinen  tuo otsikko, eihän täältä minnekään lähdetä, jos niitä maallisia jäänteitä ei ammuta raketin matkassa avaruuteen. Sitten toiseks, kun mä sanoin olevani tuossa puolessa välissä, niin enhän mä sitä oikeasti tiedä, onko puolivälin pysäkki jo mennyt ajat sitten.
Kuuntelin aamulla YLE p-Karjala kun nyt on joku vanhusten viikko ja siellä tuli ohjelmaa Polvijärveltä, jostain vanhusten asumispaikasta. Haastattelivat ihan muuten virkeen kuulosta mummelia, mutta sen päiväohjelma kuulosti aika masentavalta. Aamulla se odottaa enstex vaipan vaihtoo sitten ruokaa ja kahvia ja taas iltaa ja uutta vaipan vaihtoo jne. Joku päivä saattaa olla kuulemma parempi jos ei ole kolotuksia. Mies hällä oli kuollut pari vuotta takaperin 51 avioliittovuoden jälkeen. Tunti kerrallaan eteenpäin.

Oikeesti mä vähän havahduin, kuin luin tuot toista keskustelufoorumia. On elettävä nyt, ennenkuin se on myöhäistä. Niin nopeasti aika kuitenkin menee. Se olis mielenkiintoisesta tietää teiltä varttuneimmilta, niinkun tuossa jo mainittuun, että ne loppupään päivät tuntuu makoisimmillta, siis silloin kun on vielä hyvässä kunnossa. Onko se noin ja tuleeko siinä samalla mitää luopumisen tuskan kaltaisia tuntemiksia, että oi ei, kohta tää loppuu?

--itse olen 66v ja sitä mieltä,että elän elämäni parasta aikaa.Kaikki lapset ovat työelämässä,lapsenlapsia on kohta 11.
Mutta entä sitten,jos liikuntakyky menee?Minulle liikkuminen on kaikki kaikessa,en ole yhtään lekottelevaa tyyppiä.
Täytyy lähettää yläkertaan rukous,että pääsen lähtemään täältä ennen sitä. Molemmat vanhempani kuolivat 75 vuotiaina,isä halvaukseen ja äiti dementiaan.

Vanhuus on arvokas, ainakin Suomessa tähän saakka. En muista mikä ohjelma se oli, mutta jossain Intian tapaisessa maassa se oli, siellä vanhus hyljättiin, kun siitä alkoi tulla enemmänkin taakka, jätettiin ikäänkuin kuolemaan. Toivottavasti tähän ei mennä koskaan täällä.

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_parempi_naida_ja_palaa_kuin/7357792?ref=leiki-uu

Tuon perusteella kohta Spede jyrräyttää kaaran käyntiin ja lähtöö tuassiisa Liitelin tiskiltä naista vonkoomaan.......