Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maitosektorin kallein mies  (Luettu 6400 kertaa)

Ojala

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6207
  • Edelläkävijä ajaa Variolla...
Vs: Maitosektorin kallein mies
Olen lukenut ihmetellen tämänkin palstan kirjoituksia Valion johtajan ylistyksestä ja siitä kuinka hyvin Laaksonen on johtanut yhtiötä. Esitän seuraavassa kysymyksiä, joihin jokainen voi miettiä itse vastauksia vaikka taskulaskimen kanssa.
Valio on maksanut maidosta hyvää hintaa vaikkakin suhteelinen etumatka on kadonnut viimeisten vuosien aikana verrattuna EU-maiden hintaan. Valion johtaja on keskittynyt riitelemään julkisuudessa KKV:n ja monen muun tahon kanssa. Tämä ei ole ainakaan auttanut asiaa, jossa 70 miljoonan euron sakko tulee maksuun, jos Korkein Hallinto-oikeus sen toteaa sen olevan oikein. Ja siitä päätöksestä ei voi enää valitaa. Mitä maksaa jokainen Valiolainen maidonlähettäjä sakosta kun 70 000 000 jaetaan valiolaisten tuottajien lukumäärällä?
Vaikka sakko olisi euron, suurempi vahinko tehtiin jo silloin, kun nestemaidon hintaa poljettiin, laillisesti tai ei, kahden vuoden ajan. Markkinoille alehintaan jaettua tuotteen hintaa ei saa takaisin millään. Tuolloin Valion nestemaidon myynti oli noin 400 000 000 litraa / vuosi. Mitä maksoi nuo vuodet, jos alennus oli 13 senttiä?
Edelleen, jos Valio tuomitaan, alkaa vahingonkorvaus oikeuden käynti. Mitä mahtaa olla vaatimukset?
Nyt on jaettu Putin tuotteita puoleen hintaan, mitä arvelet kaupan neuvotteluasemalle tapahtuvan, onko jatkossa helppoa saada hinnat edes nykyiselleen saati korotuksia? Valion myyntimies totesi viikolla "ettei tässä ole mitään järkeä, mutta ohjeet on tullut ylhäältä"
Tähän kirjoitukseen minut sai se Valman viesti, jossa Laaksonen jälleen kerran manipuloi tuottajia maalailemalla kuvaa 18 sentin hinnan alennuksesta ja TÄMÄ SIKSI ETTÄ SYYSKUUN HINTA LASKEE VAIN 6 SENTTIÄ.

Eiköhän ole suuremman siivouksen paikka Valiossa?
Minun puolesta Hyvästi Laaksonen ja tervemenoa miljardikerhoon (meidän rahoilla...kele!)

Ja se viisaus asuu sitte vain päällikön päässä ?   :o
Köyhän täytyy ostaa vain parasta,
siksi Fendt... ;)
(Vanha saksalainen sananlasku)
ps. Totuudenpuhujaa harvoin kiitetään ;-)

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12188
Vs: Maitosektorin kallein mies
Kivissä olisi hyvä tietää, että Arla on itse varsinainen rotta. Tuo maksoi muistaakseni Tanskassa tukkukaupalle, jotta tietyn meijerin tuotteita ei otettaisi myyntiin (tarkka linkki jossain aiemmassa ketjussa). Hyvä kirjoitus maitopäälliköltä.

Lypsybotti

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 896
Vs: Maitosektorin kallein mies
Too big to fail, tai jotain...

Ei Korkein Oikeus voi millään täysin vapauttaa Valiota. Koska silloinhan Valiolle luulisi syntyvän mahdollisuus varsin merkittäviin vahingonkorvauksiin?  Puhuttaisiin sadoista miljoonista?
Mikäli voidaan osoittaa, että maitoa todellakin myytiin nollakatteella, ei tappiolla, niin siitä se on kai kiinni mihin suuntaan päätös kääntyy. Edes sähköposteista ilmi käyvä "vesiraja hinnoittelu" ei todista tavoitetta myydä tappiolla. Korkeintaan ankaraa kilpailua, mutta sitähän ei laki kiellä.
Mutta jotain täytyy siis oikeuden keksiä, ettei Valio tuomiotta selviä... Jotain edes, ei kai se ole edes vaikeaa? Aina joku pilkun paikka voi olla pykälän väärässä suunnassa...
Koska pikku viranomaisen päätös ei voi olla koskaan väärässä, varsinkaan jos sen korjaaminen tulisi valtiolle kalliiksi! >:(

Viimeksi muokattu: 28.08.14 - klo:16:59 kirjoittanut Lypsybotti

mää vai

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1231
  • 2015-ostajan markkinat
Vs: Maitosektorin kallein mies
Ottakaa huomioon ettei varmaan olisi joka firmalle mahdollista myydä suomessa maitotuotteita, joissa ei ole muutakuin kyrillisiä kirjaimia. Tässä byrokratian ja pilkunviilauksen luvatussa maassa oli juuri hiljattain tämä hevosenliha jupakka ja tuotteet olivat  puutteellisten merkintöjen takia kaatopaikka kamaa.
Oon vaatimaton!

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: Maitosektorin kallein mies
Suomalaisen maitoketjun tulevaisuus on pitkälti viranomaisten käsissä.Tulevat hinnanalennukset ja siihen muut päälle.Jokainen voi tehdä omat spekulaatiot tulevasta,että kenen perse kestää veneen penkissä?
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

luomuviljelijä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 599
Vs: Maitosektorin kallein mies
Ottakaa huomioon ettei varmaan olisi joka firmalle mahdollista myydä suomessa maitotuotteita, joissa ei ole muutakuin kyrillisiä kirjaimia. Tässä byrokratian ja pilkunviilauksen luvatussa maassa oli juuri hiljattain tämä hevosenliha jupakka ja tuotteet olivat  puutteellisten merkintöjen takia kaatopaikka kamaa.

Pikkusen eri asia myydäänkö hevosenlihaa, jonka alkuperästä ei ole varmuutta, "puutteellisesti merkityssä" naudanlihamakaronilaatikkopakkauksessa, vai oltermannia vieraskielisessä pakkauksessa, josta kuitenkin löytyy kaikki Suomen elintarvikelain vaatimat merkinnät.

Elias N

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 175
"Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti"   "Kontrolloimatonta valtaa ei pitäisi olla kenelläkään"

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Maitosektorin kallein mies
"Valion eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja Pekka Laaksonen on ainakin syyskuun puoliväliin asti sairaslomalla ja tavoittamattomissa, Kauppalehti kertoo."

Pikku kriisi ja heti saikulle pakoon tehtäviään, surkeata  :(

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Maitosektorin kallein mies
Adam tehostaa jakamalla apetta harvemmin ja käyttämällä suodatin sukkaa 9krt. Opit apilakselta 8)

kottiainen lyhentää maitupalatsin lainoja vanhempien eläkkeistä ;D
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

AC

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 383
Vs: Maitosektorin kallein mies
En ole yllättynyt että Venäjänkaupan häiriöstä, kauppaan tulee katkos    :'( käsittääkseni se kuuluu sen maan ominaispiirteisiin, jotka kuuluisi yrityksissä huomioita riskejä arvioidessa Valio on ollut otsikoissa mutta Fortumin voimala, kauppojen liiketilat yms. taitaa haihtua ilmaan kuin Soneran Saksan kaupat   8)

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52022
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Maitosektorin kallein mies
En ole yllättynyt että Venäjänkaupan häiriöstä, kauppaan tulee katkos    :'( käsittääkseni se kuuluu sen maan ominaispiirteisiin, jotka kuuluisi yrityksissä huomioita riskejä arvioidessa Valio on ollut otsikoissa mutta Fortumin voimala, kauppojen liiketilat yms. taitaa haihtua ilmaan kuin Soneran Saksan kaupat   8)

Tunnetko nimimerkkiä DC?
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159