Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Rosvovaltio Suomi on yksi maailman köyhimmistä maista  (Luettu 6158 kertaa)

Tupajumi

  • Vieras
No niin, lopetetaas paskanjauhanta, ja katsotaan totuutta suoraan silmiin.

Noin provosoiva ja kärjekäs otsikko kaipaa perusteluja.

Rosvovaltio: Me rosvoamme jälkeemme tulevilta sukupolvilta nykyisen elintasomme, koska ulkomaanvelalla rahoitamme nykyisen korkean elintasomme, jälkipolvet tulevat olemaan kusessa, koska joutuvat maksamaan meidän ottamamme velan, ja sen lisäksi ylläpitämään edes jonkinlaista omaa elintasoa, joka tulee olemaan 100 % nykyistä elintasoamme alempi.

Yksi maailman köyhimmistä maista:  Jos lopettaisimme heti kaiken ulkomaanvelan  oton, ja alkaisimme elää sen mukaan, mihin kansantalouden tulot riittäisivät ja sen lisäksi maksaisimme pois jäljellä olevan velan korkoineen, niin elintasomme romahtaisi totaalisesti, kansa ei osaa  edes pahimmissa painajaisissaan kuvitella, kuinka köyhäksi maamme ja sen kansalaiset tulisivat,  siinä ei nähtäisi edes unta jostain sellaisista asioista kuin lomarahat, maataloustuki, lapsilisät, ilmainen kouluruoka ym. ym. ym.

Tietenkään näistä asioista ei julkisuudessa uskalleta puhua, koska totuus on liian karmaiseva.

Viimeksi muokattu: 15.07.14 - klo:19:08 kirjoittanut Tupajumi

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786

   Täysin samaa mieltä.. :'

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet

Etkös sä tehny tänään jo yhden tajunnan räjäyttävän aloituksen?

Mihis se hävis? Meinaan kun sulla on vaan yks viesti. :-\
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Olet oikeassa, mutta eihän tämä mikään uutinen ole  :D Johan tämä on 20 vuotta tiedetty  :D

Mutta jotain arvokasta ja pakkolunastettavaa meillä on täällä oltava  ??? Eihän täysin persaukista kannata lainalla elättää vuos' kymmeniä  ???

Vai ollaanko me vain puskurivaltio idän ja lännen välillä, muun Euroopan mukana  :D
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65264
mutta aatelkaas mikä ja kuka onkaan ollut luomassa tätä kuplaa?      ettei vaan .......!           on se mukava tietää että kun lusikkani nurkkaan nakkaan niin pullamössöt ei tule juhlimaan haudalle!                                ja kun jotain muuta kuin nykymenoa ehdottaa, niin jo on porukka haukkumassa populistiksi!

jeep

  • Vieras
Vs: köyhimmistä maista
Olet oikeassa, mutta eihän tämä mikään uutinen ole  :D Johan tämä on 20 vuotta tiedetty  :D

Mutta jotain arvokasta ja pakkolunastettavaa meillä on täällä oltava  ??? Eihän täysin persaukista kannata lainalla elättää vuos' kymmeniä  ???

Vai ollaanko me vain puskurivaltio idän ja lännen välillä, muun Euroopan mukana  :D
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288714653802.html ::)

Onneksi suomella on nyt pätevä pääministeri.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014071518491919_uu.shtml
Ja vielä Jyrki, tulee hoitamaan koko Euroopan talouden kuntoon, Suomi nousuun ja natoa kehiin, a vot.

Viimeksi muokattu: 15.07.14 - klo:19:59 kirjoittanut jeep

jeep

  • Vieras
Vs: maailman köyhimmistä maista
Olet oikeassa, mutta eihän tämä mikään uutinen ole  :D Johan tämä on 20 vuotta tiedetty  :D

Mutta jotain arvokasta ja pakkolunastettavaa meillä on täällä oltava  ??? Eihän täysin persaukista kannata lainalla elättää vuos' kymmeniä  ???
http://www.youtube.com/watch?v=OZfuGv4uN2w ::)

Viimeksi muokattu: 15.07.14 - klo:20:00 kirjoittanut jeep

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Taas kertaan muistin virkistämiseksi ,suuret puolueet vievät Suomen tuhoon. 8)
Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65264
siksihän kd ja ruottalaiset on joka hallituksessa.

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Loppuisi myös pakolaisten hyysääminen ja kehitysapu >:(
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Loppuisi myös pakolaisten hyysääminen ja kehitysapu >:(

Eikä KOMUKAT ostelis 5000€/vuosituloilla XC70 Volvoja, emännille riisikuppeja ja kakaroille stilloja lahjaksi. ;D
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Loppuisi myös pakolaisten hyysääminen ja kehitysapu >:(

Eikä KOMUKAT ostelis 5000€/vuosituloilla XC70 Volvoja, emännille riisikuppeja ja kakaroille stilloja lahjaksi. ;D

Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

jeep

  • Vieras
Vs: maailman köyhimmistä maista
Se on sitten Suomi menoa, eu ja amerikka ohjaa...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288714872902.html

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: maailman köyhimmistä maista
Se on sitten Suomi menoa, eu ja amerikka ohjaa...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288714872902.html

Meinaakko tosissaan, että jos Suomi menettää EU tukia seuraavan seitsemän vuoden aikana noin 30 miljoonaa vuodessa, niin koko kansakunta on samantien polvillaan  ;D ;D ;D ;D ;D

Eihän toi ole kuin viiden kunnon navetan hinta  ;)

Olisko mahdollista, että koko kansakunta tommoiseen kaatuisi  ::)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

jeep

  • Vieras
Se on sitten Suomi menoa, eu ja amerikka ohjaa...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288714872902.html

Olisko mahdollista, että koko kansakunta tommoiseen kaatuisi  ::)
Tämä kansa kaatuu hyväuskoisuuteen ja tyhmyyteen ::)