Katsoin juuri Alfa-tv:stä ohjelmaa,joka kertoi isä Matheun tehtävästä slummissa.Hän asuu siellä ja yrittää auttaa aidsiin kuolevia ,pelastaa kadulta orpoja lapsia ja järjestellä heidän elämäänsä.
Missä muualla olisin,koska minut on valittu tähän tehtävään,hän sanoi.Haluan auttaa niitä ihmisiä,joilla ei ole ketään koska sukulaisetkin on heidät hylänneet.
Bangokissa on valtava aids ongelma.Köyhät sortuvat prostituutioon,koska monella ei ole mitään muuta toimeen tuloa.
Lääkkeet ovat niin kalliita,ettei köyhillä ole mitään mahdollisuuta saada niitä,vaan he sairastuvat ja kärsivät kivuliaan kuoleman.
Kun toimittaja kysyi papilta,etkö koskaan haluaisi omaa hienoa taloa,tämä vastasi:en koskaan. Tämä slummi on kotini.En voi jättää näitä ihmisiä.
Tuntuu käsittämättömältä,että länsimäinen ihminen haluaa uhrata itsensä kärsivien hyväksi. Kyllä minä joskus itken ja monestikin,mutta sitten nousen ja jatkan työtäni,tämä sanoi.
Hän kiertää joka päivä jokaisen kuolevan luona ja yrittää keksiä ,miten voisi helpottaa hänen viimeisiä hetkiään.
Kaikkein vaikeinta on kestää lapsen kärsimystä.
Olipa huikaiseva tarina.