Kiitos, Pöntsä!
Jatketaanpa aiheesta, näin saikkupäivän kunniaksi.
Olisihan se hienoa, että olisi joku jonka puoleen voisi kääntyä, mutta sitten iskee se armoton häpeä omasta saamattomuudesta ja laiskuudesta, näihinhän se yhdistetään, kun et pärjää ja etkä saa tilaa kukoistukseen.
Lomittajana kiertäessäni aamulla, kun navetan oven aukasi, niin melkein pystyi heti sanomaan, miten talousasiat on ja miten talo makaa. Valitettavasti, aika usein se ensi tuntuma osottautui oikeaksi. Minä, kun kuljin kaksilla kengillä, olin ehkä se matalan avun ensi kuulija. Aika pitkiä turinatuokioita siellä lehmien ja isäntien kanssa tuli vietettyä. Joskus osasi jopa neuvoakin tai ainakin ydessä mietittyä osasi isäntä oikeasta paikasta sitä apuakin hakea. Raskaimpia hetkiä oli ne, kun pahin oli jo tapahtunut ja jälkeenjäävien kanssa tilannetta purettiin. Eli narukiikku oli jo isännän vienyt.
Mutta sitten tyhjeni takki. Toimistolla et voinut tilan asioita puhua, eikä työterveyshuolto toiminut. Kotona ei saanut edes lomituspaikkaa sanoa, joten sitten oli vain purtava hammasta. Lopulta pistin hanskat naulaan ja hyppäsin pois kelkasta, sinne emännän puolelle.
Nyt on kaikki käyty läpi on muutettu, tilan koko suurentunut, erottu ja sairastuttu. Eron aikaan kävin juttelemassa ammatti-ihmiselle, kun exä meinasi, että on niin hullu, että lapset huostaan. En tiedä, menikö hyvin vai huonosti, mokoma suuttu, kun vaadin kunnon psykoanalyysiä, ei kuulemma huvin vuoksi tehdä.
Nyt näitä on nautittu, näitä matalankynnyksen puuttumisia.Tilalla on rampanneet niin eläinlääkärit kuin lastensuojelusosiaalityöntekijät, mutta suurempia huomautuksia ei ole tullut. Mutta minun asenteeni heitä kohtaan on täysin muuttunut. Jos ihmisen haluaa saada mahdollisimman tiukille ja henkisesti ajettua nurkkaan, niin tässäpä konsti: ilmiantoja elukoista ja lapsista. Olet syyllinen heti, kun ilmoitus on tullut ja sinua ei mitkään todistelut täysin syyttömäksi tee. Vasta sitten, kun näitä ilmoituksia tulee satamalla, niin viranomainen tulkitsee sen kiusanteoksi, mutta yleensä tässä vaiheessa on jo niin syyllinen olo, ettei sitä mikään tutkinta poista. Ja se epäluulo, mikä tällaisten jäljiltä jää. Vieraita et kotiisi tai tilallesi päästä.
MTK:lle haluaisin sen kaktuksen ojentaa tässä vaiheessa. Nyt muuttaessamme, emme edes jäseniksi päässeet. Joku töppäsi hakemuksemme, vaan eipä ollut miestä myöntämään ja oikaisemaan. Jos mies olisi löytynyt, olisi ehkä sille jäsenmaksullekin rahat löytyneet. Nyt voi vain sanoa, että myöhästä itkeä, kun se maito on jo maassa. Ei toimi tämä lafka ei.
Mistä sitten apua maatiloille. Tosiasiahan, kun sinne tilalle viimein joku osaa tulla, on apu auttamattoman myöhässä. Nyt pitäisikin kuunnella ja osata kysyä siltä puolitutulta isännältä tai emännältä, mitä sinulle itsellesi kuuluu. Ei kysellä pellon tuottoja tai lehmien lypsämisiä, poikimisten sujumisia, vaan sitä miten sinun olosi on. Ei se niin paha olisi tehdä sinne naapuriin tikusta asiaa ja ryypätä se kahvikin, vaikka kuinka olisi kiire ja heinät kuivaisi.... ja siellä maatalouskaupanparlamentissa voisi sille kiireiselle isännälle tai emännälle sitä vapaata jakkaraa tarjota ja ehdottaa kuppia kahvia, että varmasti pulssi tasaantuisi. Kateus ja kyräily pois, ja aito välittäminen tilalle.
