Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK/kepulainen asenne Etelä-Suomen viljelijöitä kohtaan  (Luettu 2511 kertaa)

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Paskapuhetta Myllymäeltä, Ville käytti ainoastaan pienen tervehdyspuheen kokouksessa.

Parasta (pahinta MTK-herrojen mielestä) oli eri asiantuntijoitten kokouksessa esittämät laskelmat tukieroista etelän ja pohjoisen välillä. Esim viiden vuoden ajanjaksolla tukieuroja on kilahtanut pohjoiseen huomattavia summia enemmän kuin etelään.

MTK pitäisikin kieltää oikein YK:n peruskirjan perusteella  "Crimes against humanity".

Viimeksi muokattu: 07.02.14 - klo:04:53 kirjoittanut Veeti

navettapiika

  • Vieras
Minä toki ymmärrän, että kannat henkilökohtaista kaunaa meidän pohjosen asukkaitten tukija kohtaan. Mutta tiedätkö, aika harva meistä viljelijöistä on niitä ollut päättämässä. Ja tuo sinun jankkaaminen ei tule asiaa muuksi muuttamaan.
Mutta tuolle sinun päähänpinttymälle me voimme toki jotain tehdä. Olen haistellut, että sinulla on kokemusta noista lehmistä ja minulla olisi sellaisia hoidettavaksi asti. Jätä ne etelän vetelät sinne, ja on täällä taksejakin, joilla on puutetta kuskeista, ja tuleppa tänne pohjosen puolelle. Pääset hoitelemaan lomittajan palkalla noita minun lehmiäni ja saat osallistua peltotöihinkin, sitten kun routa ja lumi antaa periksi. Ja töitä riittää varmasti koko kevääksi ja kesäksi. Saat katella läpi koko satokauden, niin jos se helpottaisi sinun tuskaa. Näkisit kuinka täällä tuo satokausi on pitkä ja sateet tulevat ajallaan, ja aina on parahultaisen lämmin kuin Muumilaaksossa. Ja jotta et pimentoon jäisi nuori-isäntä ottaa sinut varmasti mukaan talousasioittenkin pyöritykseen, näkisit sitten totuuden suurista tuista ja pienistä menoista.
Vai onko niin, että sinulla on vain omille näkemyksillesi tilaa, mutta et ole valmis niitä korjaamaan tai peräti muuttamaan?
Oletko valmis tutustumaan perinpohjaisesti tukierojen syihin? Vai huuteletko puskasta suuntaan, mikä ei tilanteelle mitään voi?  ::)

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9257
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
oliki harvinaesen tuore linkki veetiltä, vasta viisvuotijas ja kohta esikouluijässä
Elämä on parasta kometiijjaa

mah

  • Vieras
Hyvä veeti. Aamun naurupyrähdyksen arvoinen suorite oli tämä. :-X

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Miekin luulin otsikon luettuani, että nyt tulee jotain uutta ja repäisevää. Väärä luulo, samaa Huittisten kokousta kuten ennenkin.

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71749
mitä net sanoikaan tänä aamuna ratiossa tuosta heikosta lapsuudesta?   aiheuttaa verisuoniongelmia vanhempana.    hitto, veeti oli sitten se lapsonen siinä postilaatikolla, joka vain istui itki varpaat jäässä ja nenä räässä, kun muut lapset juoksi ja peuhasi ympäriinsä.                on jäänyt terveellinen elämä elämättä ja nyt vain pikkasen joissain suonissa silloin tällöin tirahtaa, ja saa aikaan muistot jostain lähimenneisyydestä häivähtämään.                     sitä suurta tunteen paloa kipinöiden sitten taas se julki meillekin luettavaksi takoo linkillä.                                         ikävä vaan että sen olemma saaneet tavata jo kymmeniä kertoja, mutta hänelle asia on vain aina uus!

                     kiva käydä kaupallakin, aina tulee uusia tuttavuuksia vastaan!       

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
http://pe09kka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/01/17/populismilla-on-nyt-etunimi-se-on-ville

"Euroedustaja Ville puhui itsensä pahasti populismin pussiin. Toisaalta EU -parlamentaarikkona hän ei ole ollut lähelläkään maatalouspäätöksiä ja toisaalta hän haluaa osoittaa vastuulliset ja tilanteeseen syylliset. Mutta Itälän vastuulla nykytilanne ei ole, se tuli selväksi.
Kuka oli ministerinä Lipposen II hallituksessa ja kokoomuksen puheenjohtajana vuosituhannen alussa?

Kiitos Veeti rehellisyydestä!
Slippin 'n sliding

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Minä toki ymmärrän, että kannat henkilökohtaista kaunaa meidän pohjosen asukkaitten tukija kohtaan. Mutta tiedätkö, aika harva meistä viljelijöistä on niitä ollut päättämässä. Ja tuo sinun jankkaaminen ei tule asiaa muuksi muuttamaan.
Mutta tuolle sinun päähänpinttymälle me voimme toki jotain tehdä. Olen haistellut, että sinulla on kokemusta noista lehmistä ja minulla olisi sellaisia hoidettavaksi asti. Jätä ne etelän vetelät sinne, ja on täällä taksejakin, joilla on puutetta kuskeista, ja tuleppa tänne pohjosen puolelle. Pääset hoitelemaan lomittajan palkalla noita minun lehmiäni ja saat osallistua peltotöihinkin, sitten kun routa ja lumi antaa periksi. Ja töitä riittää varmasti koko kevääksi ja kesäksi. Saat katella läpi koko satokauden, niin jos se helpottaisi sinun tuskaa. Näkisit kuinka täällä tuo satokausi on pitkä ja sateet tulevat ajallaan, ja aina on parahultaisen lämmin kuin Muumilaaksossa. Ja jotta et pimentoon jäisi nuori-isäntä ottaa sinut varmasti mukaan talousasioittenkin pyöritykseen, näkisit sitten totuuden suurista tuista ja pienistä menoista.
Vai onko niin, että sinulla on vain omille näkemyksillesi tilaa, mutta et ole valmis niitä korjaamaan tai peräti muuttamaan?
Oletko valmis tutustumaan perinpohjaisesti tukierojen syihin? Vai huuteletko puskasta suuntaan, mikä ei tilanteelle mitään voi?  ::)

höpön, mitä eroa on eläintenpidolla C-alueella (esim. Pohjanmaa) ja AB-alueella?  Mihin perustuu helvetinsuuri tukiero?

Meikä tietää kyllä perusteettomien tukierojen syyt. Niitä on kaksi, MTK ja kepu.

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078

Aina löytyy perusteet, jos halua on löytää niitä  8)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Simonkadulla tuota halua on löytynyt.

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Kepulaisille Ville Itälä oli  hankala, herra kierteli maakunnissa puhumassa Suomen maatalouden puolesta ja kuunteli viljelijöitten murheita...koko MEP- kautensa ajan.

Vastaavasti yhtään kepu-MEPiä ei ikinä näkynyt missään eikä koskaan.

antti-x

  • Vieras
Hyvä veeti. Aamun naurupyrähdyksen arvoinen suorite oli tämä. :-X

Mitä? Lueksää noi Veetin kaikki vuodatukset?  Mä en ole lukenut enää aikoihin, kun lakkasivat naurattamasta jo kauan sitten. Vai onko niissä nykyään jotain uutta? ::) ;D

Kyllä tuo MTK:n kieltäminen "crimes against humanity" pykälän pohjalta oli ainakin minulle uusi. Lycka till Veeti, jatka valitsemallasi tiellä!!  ;D

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27825
  • vastustan
Kepulaisille Ville Itälä oli  hankala, herra kierteli maakunnissa puhumassa Suomen maatalouden puolesta ja kuunteli viljelijöitten murheita...koko MEP- kautensa ajan.

Vastaavasti yhtään kepu-MEPiä ei ikinä näkynyt missään eikä koskaan.
ville tais olla kaliapalkalla, kovin tuntuu ajatus tökkivän ja hikeä pukkaa ;) ;D 8) ::)

http://www.youtube.com/watch?v=Hkndp6rMY7c

suora sitaatti...

nyt on tehty toimenpideohjelmia ja uskon että nyt sitte näillä päästään eteenpäin

todella jyrisevää puhetta sirkkaliisaan verrattuna ;D ;D ;D ;D

Viimeksi muokattu: 07.02.14 - klo:12:38 kirjoittanut icefarmer

Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...