Ei se mene automaattisesti näin ,kun yhden puolueen valta kasvaa riittävän suureksi porukka hajoaa yleensä useampaan osaan katsomaan oman asuinkylänsä etua . Kyllä kunnissa käydään alueiden välillä kiivasta kamppailua siitä kun jaetaan puheenjohtajuuksia ja lautakuntapaikkoja . Lähtökohtaisesti valtuustoissa kuitenkin ajetaan kuntalaisten etua .
Tämä henkilökohtaisten etujen ajamisen toteen näyttäminen on usein kyllä veteen piirretty viiva ,suuremmilla paikkakunnilla on vain vaikeampaa huomata taustojen syy-yhteyksiä ,mutta ei tätä voi täysin kieltääkään.
Pitkälti samaa mieltä. Kolmatta kautta valtuustossa, mutta en ole vielä keksinyt, mitä olisivat ne omat etuni, joita pystyisin valtuustossa ajamaan. No tietysti alempi veroprosentti, mutta se hyödyttäisi aika montaa muutakin itseni lisäksi.
Kokouspalkkiokin on niin vaatimaton, että paremmin tienaisin, kun en menisi kokoukseen. Toisaalta puolet valtuutetuista on eläkkeellä tai työttöminä, niin niiden osalta on tietysti tilanne toinen. Tämä porukka myös käyttää enemmän kunnallisia palveluja, joten pitäisikö rajata vaalikelpoisuus koskemaan vain ns. aktiiviväestöä (retorinen kysymys, toim huom.)?
Omassa kunnassani on kolme tasavahvaa puoluetta, Kok, SDP ja Kesk. Monissa sysymyksissä suurimmat jakolinjat tuntuvat menevän Keskustan sisällä. Siitäkin voi jo päätellä, että politiikka on kompromissien tekemistä jopa sellaisissa kunnissa, missä yhdellä puolueella on yksinkertainen enemmistö. Silloinkin käydään keskustelua tasolla - kun meidän kylältä vietiin koulu, niin kai edes katuvalot saadaan. Tai kun sosiaalitoimi on säästänyt tonnin, niin nyt on teknisen toimen vuoro. Tai tänne ei saa rakentaa lentokenttää, kun meidän äänestäjillämme on täällä peltoa ja metsää. Tätä se on pienissä kunnissa ja isoissa kaupungeissa. Sen verran on tullut kuntaliitosneuvotteluissakin istuttua, että voin todeta, ettei niissä isommissakaan yksiköissä sen viisaampia valtuutettuja ole, vaikka pitäisi kyllä olla. Vaativampia ne ovat johtaa ja hallita.