Jaa jos täs omasta historiastakin avautuis
Aina "pikkupoikana" haaveilin viljeliän ammatista ja kasvoin sitten siihen unelmaan kiinni. Isän aikana sillä oli veljiensä kanssa tila jaettu mutta asuivat maita yhdessä ja kaikki koneet esim oli yhteisomistuksessa. Silloin mä ajattelin että ei mun aikana sitten enää ole kimppatöitä ja koneita. Siis hiukka noita nykyoppeja vastaan. Lypsyllä kävin 9. luokan keväästä koko lukioajan isän apuna iltaisin ja viikonloppuina aamuin illloin, koska äitini sairastui ja menetti työkykynsä. Ittekkin aloin sairastamaan selkääni lukioaikana ja se leikattiinkin kirjoitusten jälkeisenä kesänä. Tuossa vaiheessa luulin , että viljelijäksi en taida päästä. Hain jopa aivan eri alalle yliopistoon ja pääsin sisäänkin ja ilmoittautumis lipunkin allekirjoitin, mutta en sitten koskaan käskenyt kenenkään sitä lähettää. Viimeisinä ilmoittautumis päivinä siis makasin sairaalassa leikkauksen takia, mutta koska kirurgi meinas, että nyt on selkä kunnos , niin ilmoittauduin sitten IMOON. Näiden kouluun liittyvien harjoittelu ym. muiden töiden lisäksi en ole palkkatöissä olllut ( paitsi naapuriapu lomittajana).
Tilanpidon aloittamisesta tuli 20v täyteen vuoden vaihteessa ja tila ei paljonkaan ole suurentunut ei edes navetta. Mutta olen siis ns. toiveammatissani. Tilan ostin kaupalla vanhemmiltani, eikä se ole mikään sisarosuus kauppa. Mutta veljeni kanssa mulla siitä huolimatta on tosi hyvät välit. Vapaa-aikansa se tuhlaa mun tilan töissä ja pystyy hätätilassa tekemään kaikkia tilan töitä. rehunteon aikanakin se muokkaa omaa työaikaansa rehuntekoon sopivaksi. Siis meillä paalaillaan vaan iltapäivisin, kun velipoika kerkee ja kaiken se tekee kökkänä. Joka lauantai se soitaa ,että mitäs tänään tehdään. Ehkä tuota vapaa-aikaa kylällä asuvalla poikamiehellä on tarpeeksi, kun sekin on tottunut poikaasena maatilalla kiviä potkiskelemaan. Siis jos mä en olisi päässyt jatkamaan, niin varmaan veli olis sen tehnyt. Vaikka tila ei ikinä ole täyttänyt mitään kannattavuus kriteereitä.
Sitten jos katsoo tulevaisuuteen , niin ... en kyllä kehota tyttäriäni jatkamaan. Tosin ovat vielä liian nuoriakin ajattelemaan mitä isona. Toki 2/3 niistä on hevosiin ihastuneita, kuten varmaan muutkin ikäisensä tytöt. Mutta jotenkin nuo hevoset silti saa tuollaisen 13v tyttären kiinnostumaan vaikka rehunteosta
pyöröpaalista niitä heppojakin tallilla ruokitaan, joten tajus kun mä opetin viimekesänä paalainta ajamaan. Tätähän taitoa voi vielä joskus tarvita