Edelleen tavoitteeni on hyvin maltillinen, 1000 suurimman listalle joskus ja lisää omaa maata.
Mulla on sama tavoite, mutta toistaiseksi se etenee varsin verkkaisesti. Olen odottanut milloin nämä eturivin isännät investoivat itsensä tiineeksi ja niiltä loppuu rahat maksaa järjettömiä hintoja pellosta. Mutta vielä ei ole sitä hetkeä tullut.
Toivottavasti valtion kriisi jatkuu vielä tovin ja maatalouteen pitää tehdä lisää leikkauksia, niin eiköhän se siitä lähde. Sammakko on hyeenana nauttimassa siitä, mitä eteen putoaa...
On siinä tekemistä, että tuonne listalle pääsee em. lähtökohdista Ellei alueella peltoa tarjolla, tarjontahan muuttaa tilanteen hyvinkin nopeasti. Tosin se listalle vaadittava peltoala kasvaa samaa vauhtia, vaikka juoksee, kiinni ei välttämättä saa
Tämä tilakoon kasvu on itseään ruokkiva systeemi. Kylmiltään mukavankokoisen maatilan saa nykyään ostetuksi vain joko uusrikas tai teollisuuspamppu, tai tilansa perinyt/sukupolvenvaihdoksessa lähinnä lahjaverolla saannon hankkinut. Kummassakin tapauksessa lisämaan ostoon on vapaita vakuuksia olemassa edes vähän. Jos nyt sitten ei koneisiin, kuivureihin ja kullattuun avolavaan kaikkia rahojansa hassaa.
Jos nyt vaikka 200 ha:n vakuusarvolla 60%, hankkii 200 ha:n päälle sen 100 ha lisämaata, on viiden vuoden päästä maan hinta näinä vuosina kohonnut 30%, ja vanhaa lainaa on lyhennetty ehkä 20% koko tilan tuotolla, joten taas on hyvinkin 100 ha:n verran vakuuksia investoinnin pohjalle. Eli 300 ha kasvaa 400 ha:n . Eli kun homma rupeaa rullaamaan, ei tarvinne kuin hiljakseen lyhennellä ja odotella, että jo hankitun maan arvo nousee, jotta pääsee kuittaamaan taas seuraavan viisivuotislaajennuksen, ja top 1000 voisi ollakin jo aikas lähellä.
Tämä tietenkin edellyttää, että koko kylä on henkisesti päättänyt luovuttaa maat yhdelle toimijalle.
Jos aloittaa jostakin alle 50 ha:n velkaisesta maatilasta, ei ilman muita merkittäviä tuloja tule ihmiselämän aikana edes sataan pääsemään, ei edes seuraavan sukupolven aikana, se on tosiasia.
-SS-