Maatalous-metsätieteiden opiskelijana olisin kiinnostunut maatalousalan ihmisten pohjakoulutuksesta ja siitä miten he ovat hyötyneet koulutuksellaan työssään. Onko jokin jäänyt harmittamaan? Jokin kurssi tai opinnot olleet turhia? Onko tietoaukkoja jouduttu paikkaamaan jotenkin myöhemmin tai onko tullut ylikouluttauduttua? Hauska olisi myös tietää, onko joukossa itse oppineita peruskoulupohjalla? Yllyttäisin myös nuoria kertomaan suunnitelmistaan, siitä miten aikovat kouluttautua ja miksi.
Ajattelin avata ketjun ihan omasta mielenkiinnosta. Itselläni tiedossa sukupolvenvaihdos maito/viljatilalla parin vuoden sisällä ja opintoni eivät täysin vastaa tulevia tarpeita. Pohdin millaisista opinnoista olisi hyötyä tulevassa työssäni.
Lisäksi maatalousyrittäjyyttä harkitsevat nuoret pohtivat jatkuvasti millainen koulutus nykyisin olisi tarpeellinen, jotta kaikesta selviää kohtuudella. Tämä avaus on myös niille nuorille, jotka suunnittelevat omaa tulevaisuuttaan.