Takavedolla ei metsässä tee yhtikäs mitään.. 
Itse arvelisin, että Suomen metsistä on enemmän vedetty puuta taka- kuin nelivetoisilla traktoreilla. Kyllä niin paljon on nimittäin Nuffieldeilla ja muilla vastaavilla kiskottu puuta metsästä sodan jälkeisen hyvinvointivaltion rakentamiseksi. Toki monessa oli puolitelat, mutta enemmistössä ei. Sitten, kun nelivedot alkoivat yleistyä, yleistyivät myös vartavasten suunnitellut metsätraktorit.
Itsekin olen pienmuotoisia savotoita harrastanut 465-Nuhvilla, Massikan 175:llä ja ja Natikka 685:llä. Kaikki takapotkuja. Edes 90-luvun nelikkoa en ilkee metsään viedä, kun sähköjohdot ja muoviosat jäävät näreisiin.
Tietysti kaikilta ei onnistu. Niinhän se on elämässä yleensäkin: kaikki saa ja kaikilta saa, mutta kaikki ei saa kaikilta.
Ehkä vielä takavetotraktoreitakin enemmän on puuta Suomessa hinattu metsistä pois suomenhevosen voimin, mutta ehkä työn tuottavuus on vähän kohonnut niistä ajoista.. 
Itte yhtenä talvena viikonloppuharrastuksena ajoin reippaan tuhat mottia puuta noin kilometrin ajomatkan takaa tien varteen tommosella yhdeksänkymmentäluvun muovinelikolla, eikä sinne mihinkään näreisiin mitään tippunu traktorista. Kaikki ei vaan osaa olla hajottamatta kamppeitaan..
Makuasia sanoi Musti kun muniaan nuoli.
Itse olen myös aloitellut metsäneläväisen rooliani takavetoisella, ja sanoisin että kunnon vetävä akseli kuorman alla on paljon hyödyllisempi kuin siellä nokan alla. Harvassa maatilametsäkärryssä sellaista oikeaa vetävää akselia vaan on, ja traktorissa 4wd taas on muuallakin hyödyllinen. Eräällä vanhalla urakoitsijalla oli 4-vetoinen valkoinen Taavetti kärryn edessä, etuveto oli pitkään - yli vuoden - rikki mutta eipä se juuri menoa haitannut kun kärryssä oli kestävä veto (12MD Kesla) ja kärryssä ketjut. Taisi olla joskus telatkin. Sanoi että ne isommat etupyörät auttavat paljon lumessa ohjaamista vaikka eivät vetäneetkään.
Omissa nurkissa ajelin ensin takapotkulla ja vedottomalla kärryllä pitkään, enkä muista että kukaan olisi mua vetämässä käynyt. Kuorma kyllä on muutaman kerran purettu tai kevennetty.
Silläkin on merkitystä ovatko työmaat Pohojanmaalla, Savossa vaiko Kittilässä. Jollain metsittymään päässeillä pelloilla nyt menee millä vaan ellei lunta ole metriä ja täyttää ojien ylitykset. Pari talvea sitten yritin viedä kohtuullisilla ketjuilla olevalla takapotkulla painavaa varaosaa rinteen huipulle hajonneeseen hakkuuleluuni, mutta pelkkä traktori ei suostunut ainoaa mahdolllista reittiä nousemaan. Raiteet rinteessä olivat kevätauringossa ylempää virrannesta vedestä osin aivan sileäksi jääksi jäätyneet :-(
Omissa metsissään voi pitää ajourat siisteinä ja valita turvallisempia linjoja. Vieraammalla työmaalla tulee välillä reitillä vastaan se ranteenvahvuinen pusikko josta moto on mennä murjonut vastakarvaan läpi; tai kohta johon metsuri on karsinut kaikkein karvaisimmat ikimännyt ja häkkyräisimmät koivut ja haavat, ja lumituisku armeliaasti peittänyt kaiken. Silloin on paljon rauhallisempi olo jos alla ei ole kovin paljoa muoviosia, ja rautaakin vain paksummassa muodossa. Välillä joutuu harrastamaan työpaikkaliikuntaa ja ulkoiluttamaan sahaa. Joskus on pitänyt laittaa ketju johonkin kiintopisteeseen että on pinolla saanut vedettyä koneen alle kiilautuneen ja mukana kulkevan männynlatvan irti... tuurilla ei isompia vahinkoja. Pieniä ei lasketa.
Öh, mulla on tänään liikaa aikaa kirjoittaa :-/
