Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Tarvitsemme nykyistä enemmän työhön halukkaita  (Luettu 5691 kertaa)

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
"Tarvitsemme nykyistä enemmän työhön halukkaita"

Siinähän se!

Mutta tästähän ei saa puhua, koska se loukkaa työttömiä ja on AY-korporaatioiden yksinoikeudella hallitsemalle alueelle astumista.

"Työn tekemisen arvostuksen lasku antaa paljon ajattelemisen aihetta yhteiskunnallisessa keskustelussa ja erityisesti meille sosiaalidemokraateille", Urpilainen sanoi.

Urpilaisen mukaan keskustelu rakenneuudistuksista ja kestävyysvajeesta kulminoituu lopulta kysymykseksi työstä.

"Miten synnytämme tähän maahan uusia työpaikkoja, mutta toisaalta myös, miten pystymme palauttamaan arvostuksen työtä kohtaan jälleen sille kunniapaikalle, jolla se on perinteisesti tässä yhteiskunnassa ja maassa ollut?" Urpilainen sanoi.

"Mutta on rehellisesti myöskin tunnustettava se, että me tarvitsemme työhön halukkaita ihmisiä nykyistä enemmän yhteiskunnassamme", Urpilainen jatkoi.

Urpilaisen mielestä työn tekemisen pitää aina olla kannattavampaa kuin sen, että ihminen valitsee jäädä kotiin.

"Oikeastaan molemmista syistä, siksi että tarvitaan lisää työpaikkoja joita tarjota halukkaille ihmisille, ja toisaalta koska meidän pitää saada ihmiset haluamaan tehdä enemmän töitä, näistä molemmista syistä tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia", hän sanoi.

Urpilainen sanoi tutustuneensa Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n työtä koskevaan asennetutkimukseen vuodelta 2010.

Siinä 47 prosenttia vastaajista piti Urpilaisen mukaan työtä tärkeimpänä osana elämää. Urpilainen oli kuitenkin pannut merkille, että tämä osuus laski selvästi siirryttäessä kohti nuorempia vastaajaikäluokkia.

http://www.hs.fi/politiikka/Urpilainen+Tarvitsemme+nykyist%C3%A4+enemm%C3%A4n+ty%C3%B6h%C3%B6n+halukkaita/a1377136524019
Slippin 'n sliding

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12185
Italian malli voisi toimia: Työttömyyskorvausta maksetaan 0-2 kuukaudelta, toimeentulotukea ei ole.

Kesätuulia

  • Vieras

Nykyäänhän pähkäillään enemmänkin sillä, miten saadaan enemmän vapaa-aikaa. Joku viisas ehdotti, muistaakseni alkuviikosta, että ihmiset jaksais paremmin, jos siirryttäisiin kuuden tunnin työpäiviin.

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Työttömyyskorvauksen taso ei ole se ongelma, vaan sen kesto  :o

Työttömyyskorvaus voisi olla selkeästio suurempikin, mutta sen pitäisi olla tasasesti alaneva, eikä missään tapauksessa jatkua 500 päivää, maksimissaan 300 päivää ja silloinkin sen pitää olla jo selkeästi pienempi kuin työttömyyden alussa on  ::)

Noin 90 %:tia työttömysjaksoista kestää alle kolme kuukautta, eli ihminen työllistyy ton kolmenkuukauden aikana uudestaan, mutta jos ei työllistyy niin riski jäädä kokonaan työttömäksi moninkertaistuu  :(

Työttömyyskorvaus voisi aivan hyvin mennä näinkin, että ensin se on vaikka 90 %.tia palkasta, kahden kuukauden päästä laskee 80 %:n palkasta ja siitä eteenpäin joka kuukausi laskee noin 10 %:tia  ;)

Tämmönen jokakuukausi laskeva korvaus pistää kyllä hakemaan uutta työpaikkaa ja vauhdilla  8)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

jeep

Sähän se vasta äijää luulet olevas ::) ;D ;D ;D

Tälläistako haluat http://www.youtube.com/watch?v=vNj6ASXKxLs&feature=related Suomeen ?

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa

Alkaako jeeppi uhkailla väkivallalla jos ei saa sossusta rahaa :o

http://rahmispossu.net/2013/07/21/ei-saanut-sipseja-kaupasta-pahoinpiteli-mummon/
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

jeep

  • Vieras
Työttömyyskorvauksen taso ei ole se ongelma, vaan sen kesto  :o

Työttömyyskorvaus voisi olla selkeästio suurempikin, mutta sen pitäisi olla tasasesti alaneva, eikä missään tapauksessa jatkua 500 päivää, maksimissaan 300 päivää ja silloinkin sen pitää olla jo selkeästi pienempi kuin työttömyyden alussa on  ::)

Noin 90 %:tia työttömysjaksoista kestää alle kolme kuukautta, eli ihminen työllistyy ton kolmenkuukauden aikana uudestaan, mutta jos ei työllistyy niin riski jäädä kokonaan työttömäksi moninkertaistuu  :(

Työttömyyskorvaus voisi aivan hyvin mennä näinkin, että ensin se on vaikka 90 %.tia palkasta, kahden kuukauden päästä laskee 80 %:n palkasta ja siitä eteenpäin joka kuukausi laskee noin 10 %:tia  ;)

Tämmönen jokakuukausi laskeva korvaus pistää kyllä hakemaan uutta työpaikkaa ja vauhdilla  8)
Sähän se vasta äijää luulet olevas ::) ;D ;D ;D

Tälläistako haluat http://www.youtube.com/watch?v=vNj6ASXKxLs&feature=related Suomeen ?

Alkaako jeeppi uhkailla väkivallalla jos ei saa sossusta rahaa :o

No sieltähän se tuli, "en se minä ollut, ne oli ne muut." Noinko tosiaan näet asiat. ::)??? Ajattele itse jos köyhä kansanosa ajetaan "nurkkaan" eikä töitä ole niin jollain ilveellähän sitä rahaa on saatava, hyvällä tai pahalla. Turhaa tuota tosiasiaa lähteä kaunistelemaan.

Viimeksi muokattu: 23.08.13 - klo:12:42 kirjoittanut jeep

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26199
  • vastustan
Työttömyyskorvauksen taso ei ole se ongelma, vaan sen kesto  :o

Työttömyyskorvaus voisi olla selkeästio suurempikin, mutta sen pitäisi olla tasasesti alaneva, eikä missään tapauksessa jatkua 500 päivää, maksimissaan 300 päivää ja silloinkin sen pitää olla jo selkeästi pienempi kuin työttömyyden alussa on  ::)

Noin 90 %:tia työttömysjaksoista kestää alle kolme kuukautta, eli ihminen työllistyy ton kolmenkuukauden aikana uudestaan, mutta jos ei työllistyy niin riski jäädä kokonaan työttömäksi moninkertaistuu  :(

Työttömyyskorvaus voisi aivan hyvin mennä näinkin, että ensin se on vaikka 90 %.tia palkasta, kahden kuukauden päästä laskee 80 %:n palkasta ja siitä eteenpäin joka kuukausi laskee noin 10 %:tia  ;)

Tämmönen jokakuukausi laskeva korvaus pistää kyllä hakemaan uutta työpaikkaa ja vauhdilla  8)
tätähän vois myös soveltaa vaikka maataloustukiin, nuorelle isännälle kaikki tuet ja jossei verotettavaa tuloa ala kertymään niin tuet tippuu joka vuosi 10%... se kannustais  kyllä hakemaan parempaa tuottavuutta ;D ;D ;D ;D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Siis tämähän asia mitä on tutkittu todella paljon, Suomessa ja muuallakin euroopassa  :(

Työttömyys ei ole se ongelma, pääosa työttömistä on työttömiä alle ton kolme kuukautta, mitä tossa jo mainitsinkin, ei ole mitään syytä leikata tämän suuren enemmistön joka on noin 90 %:tia kaikista työttömistä ja niiden etuja, ei ne ole se ongelma ryhmä, ongelma ryhmä on tämä vähemmistö, joiden työttömyysjaksot venyy kahteen vuoteen ja siitä yli  :o

Noita pitkäaikaistyöttömiä pitäisi aktivoida huomattavasti aiemmin, mutta kukaan ei tee mitään ennenkuin se 500 päivää on lusittu, mihin niillä on oikeus, vasta sitten alkaa nämä yhteiskunnan tukitoimet, kuten tukityöllistäminen  :(

Miksi pitää odotella 500 päivää tähän tukityöllistömiseen ja muihin aktiivitoimiin, miksei tehdä jotain jo aikaisemmin, samalla vähentyisi se pimeäntyön tekeminenkin, joka on sitä harmaata taloutta  8)
Jota demarit pitää varsin suuurena ongelmana  ;)

Viimeksi muokattu: 23.08.13 - klo:12:55 kirjoittanut Herpertti

" Sakari Kiuru toimi Ylen pääjohtajana vuosina 1980-89. Sittemmin eläkeläisenä hän on innostunut kirjoittamaan muistelujen ohella useampiakin kärkeviä kirjoja mediasta, viestinnän infoviidakosta ja vallasta. Mielikuvademokratia (2013) on tässä sarjassa omaa luokkaansa ja erittäin tuore ja tervetullut pamfletti.

" Mielikuvien kaupittelu on vallankäytön muoto."

" Imagotehtailu on ihmisten arvostelukyvyn aliarvioimista, joka perustuu ihmisten oletettuun tyhmyyteen ja kykenemättömyyteen kyseenalaistaa."

Lainattu.

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Miten toi liitty asiaan tai topiikin otsikkoon  :(

Joskus tulee mieleen, että oletko sinä jeeppi jotenkin tyhymä vai esitätkö vain tyhymempää kuin olet  :o
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Miten toi liitty asiaan tai topiikin otsikkoon  :(

Joskus tulee mieleen, että oletko sinä jeeppi jotenkin tyhymä vai esitätkö vain tyhymempää kuin olet  :o

herpertti  käsitti  sinun  tähtäävän  kepua  viestilläsi,,,,,siitä  tuo  mölinä ja kohta
tulee  lisää  :P

Vilja-Antti

  • Vieras
"Tarvitsemme nykyistä enemmän työhön halukkaita"

Siinähän se!

Mutta tästähän ei saa puhua, koska se loukkaa työttömiä ja on AY-korporaatioiden yksinoikeudella hallitsemalle alueelle astumista.

"Työn tekemisen arvostuksen lasku antaa paljon ajattelemisen aihetta yhteiskunnallisessa keskustelussa ja erityisesti meille sosiaalidemokraateille", Urpilainen sanoi.

Urpilaisen mukaan keskustelu rakenneuudistuksista ja kestävyysvajeesta kulminoituu lopulta kysymykseksi työstä.

"Miten synnytämme tähän maahan uusia työpaikkoja, mutta toisaalta myös, miten pystymme palauttamaan arvostuksen työtä kohtaan jälleen sille kunniapaikalle, jolla se on perinteisesti tässä yhteiskunnassa ja maassa ollut?" Urpilainen sanoi.

"Mutta on rehellisesti myöskin tunnustettava se, että me tarvitsemme työhön halukkaita ihmisiä nykyistä enemmän yhteiskunnassamme", Urpilainen jatkoi.

Urpilaisen mielestä työn tekemisen pitää aina olla kannattavampaa kuin sen, että ihminen valitsee jäädä kotiin.

"Oikeastaan molemmista syistä, siksi että tarvitaan lisää työpaikkoja joita tarjota halukkaille ihmisille, ja toisaalta koska meidän pitää saada ihmiset haluamaan tehdä enemmän töitä, näistä molemmista syistä tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia", hän sanoi.

Urpilainen sanoi tutustuneensa Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n työtä koskevaan asennetutkimukseen vuodelta 2010.

Siinä 47 prosenttia vastaajista piti Urpilaisen mukaan työtä tärkeimpänä osana elämää. Urpilainen oli kuitenkin pannut merkille, että tämä osuus laski selvästi siirryttäessä kohti nuorempia vastaajaikäluokkia.

http://www.hs.fi/politiikka/Urpilainen+Tarvitsemme+nykyist%C3%A4+enemm%C3%A4n+ty%C3%B6h%C3%B6n+halukkaita/a1377136524019

Nykyäänhän pähkäillään enemmänkin sillä, miten saadaan enemmän vapaa-aikaa. Joku viisas ehdotti, muistaakseni alkuviikosta, että ihmiset jaksais paremmin, jos siirryttäisiin kuuden tunnin työpäiviin.

Suomen kansa on lullukkaväkeä, täällä on maailman pisimmät lomat, monissa maissa vuosilomaa on vaan 1-2 viikkoa vuodessa, Heikot sortuu elontiellä, jätkä senkun porskuttaa, jos 40 tunnin työviikkoa ei jaksa, niin jotain on ihmisessä vialla. Vai onko niin, että  kun monilla on niin monia vapaa-ajan harrastuksia, jotka vie voimat, niin töissä ei jakseta enää mitään?   Jos tällä nykyisellä vapaa-ajan ja lomien määrällä ei silti jakseta työelämässä, niin heikkoja on ihmiset nykyään.

Viimeksi muokattu: 23.08.13 - klo:16:38 kirjoittanut Vilja-Antti

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Työpaikoista on pula ei se työttömyyskorvauksen poistolla parane,kapinahan siitä tulisi jos ihmisiä alettaisiin nälkään näännyttämään.
Koko euroopassa on vain palkat luisuneet liian ylös ja elintaso keskiluokalla ja ylimmällä sosiaaliluokalla on liian korkea.Toisaalta jos palkkoja alennetaan kysyntä romahtaa ja taas tulee työttömiä.
Pienen valtion kannattaa aina pitää talouspolitiikan perustyökalut itsellä eli oma raha ja sitä kautta oma D-vitamiini tämä on totuus .
Valtettavasti nämä työkalut on luovutettu ekp:e laukaustakaan ampumatta.
Suomi on ajettu ennen näkemättömään sotkuun josta ei muuta ulospääsyä ole kuin irrottautuminen eurosta ja myöhemmin koko eu eli rooman liitosta.
Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

jeep

  • Vieras
Työpaikoista on pula ei se työttömyyskorvauksen poistolla parane,kapinahan siitä tulisi jos ihmisiä alettaisiin nälkään näännyttämään.
Koko euroopassa on vain palkat luisuneet liian ylös ja elintaso keskiluokalla ja ylimmällä sosiaaliluokalla on liian korkea.Toisaalta jos palkkoja alennetaan kysyntä romahtaa ja taas tulee työttömiä.
Pienen valtion kannattaa aina pitää talouspolitiikan perustyökalut itsellä eli oma raha ja sitä kautta oma D-vitamiini tämä on totuus .
Valtettavasti nämä työkalut on luovutettu ekp:e laukaustakaan ampumatta.
Suomi on ajettu ennen näkemättömään sotkuun josta ei muuta ulospääsyä ole kuin irrottautuminen eurosta ja myöhemmin koko eu eli rooman liitosta.
Rehellisen hyvä kirjoitus, noinhan se juuri on ::) 8)