Työttömyyskorvauksen taso ei ole se ongelma, vaan sen kesto 
Työttömyyskorvaus voisi olla selkeästio suurempikin, mutta sen pitäisi olla tasasesti alaneva, eikä missään tapauksessa jatkua 500 päivää, maksimissaan 300 päivää ja silloinkin sen pitää olla jo selkeästi pienempi kuin työttömyyden alussa on 
Noin 90 %:tia työttömysjaksoista kestää alle kolme kuukautta, eli ihminen työllistyy ton kolmenkuukauden aikana uudestaan, mutta jos ei työllistyy niin riski jäädä kokonaan työttömäksi moninkertaistuu 
Työttömyyskorvaus voisi aivan hyvin mennä näinkin, että ensin se on vaikka 90 %.tia palkasta, kahden kuukauden päästä laskee 80 %:n palkasta ja siitä eteenpäin joka kuukausi laskee noin 10 %:tia 
Tämmönen jokakuukausi laskeva korvaus pistää kyllä hakemaan uutta työpaikkaa ja vauhdilla 
tätähän vois myös soveltaa vaikka maataloustukiin, nuorelle isännälle kaikki tuet ja jossei verotettavaa tuloa ala kertymään niin tuet tippuu joka vuosi 10%... se kannustais kyllä hakemaan parempaa tuottavuutta

Siis tämähän asia mitä on tutkittu todella paljon, Suomessa ja muuallakin euroopassa

Työttömyys ei ole se ongelma, pääosa työttömistä on työttömiä alle ton kolme kuukautta, mitä tossa jo mainitsinkin, ei ole mitään syytä leikata tämän suuren enemmistön joka on noin 90 %:tia kaikista työttömistä ja niiden etuja, ei ne ole se ongelma ryhmä, ongelma ryhmä on tämä vähemmistö, joiden työttömyysjaksot venyy kahteen vuoteen ja siitä yli

Noita pitkäaikaistyöttömiä pitäisi aktivoida huomattavasti aiemmin, mutta kukaan ei tee mitään ennenkuin se 500 päivää on lusittu, mihin niillä on oikeus, vasta sitten alkaa nämä yhteiskunnan tukitoimet, kuten tukityöllistäminen

Miksi pitää odotella 500 päivää tähän tukityöllistömiseen ja muihin aktiivitoimiin, miksei tehdä jotain jo aikaisemmin, samalla vähentyisi se pimeäntyön tekeminenkin, joka on sitä harmaata taloutta

Jota demarit pitää varsin suuurena ongelmana
