Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe 141-neuvottelut  (Luettu 13313 kertaa)

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: 141-neuvottelut
Se loppuisi monen pohjoisen tukihaikkulan "tuotanto" kuin seinään jos tuet poistuisivat, sen verran suuri osuus tuloista on tukia. Jos kuluttajat tietäisivät että paljonko (miten vähän) tulee lihaa per tukieuro joltakin pohjoisen emolehmä tukihaikkulalta niin saattaisivat paremmin kysellä rahojensa perään. Nyt kuluttajat eivät tiedä.

Tukien loppuessa loppuisi myös ab-alueelta tukihaikkujen kasvatus siinä missä pohjoisessakin.

No ei. Pohjoisessa se loppuisi lähes varmasti mutta ilmeisesti Paalinpyörittäjän konseptilla ab-alueella olisi mahdolllista jonkinmoisella kannattavuudella vielä jatkaa. Niin pieni osuus tuista on elänyksikköpohjaista ja niin suuri osa hehtaaripohjaista että etelän tuotanto tietynlaisella konseptilla saattaisi jatkua. Tosin tukihaikkujen kasvatus saattaisi loppua mutta tuotantoon keskittyvä kasvatus jossa tuloksesta riittävän osa tulee tuotannosta + hehtaareista niin loisi edellytykset tuotannon jatkolle.

Pikkusen niinkö pitää oikaista, näitä väärinkäsityksiä  ;)

Ensinnäkin haikut ei saa mitään eri tukia, tuet on ihan samat kuin muillakin roduilla eikä rotu vaikuta tukiin milläänlailla  ;)
Haikut tuottaa samanverran vasikoita vuodessa, kuin kaikki muutkin rodut, eli lehmä tuottaa vuodessa yhden vasikan ja kasan paskaa, rodulla ei ole vaikutusta  :o
Haikut teurastetaan suunnilleen saman painosina kuin muutkin rodut, rotu on pienempi, kuten on kaikki alkuperäisrodut, vertaappa Lapin lehmää Holsteiniin  :(

Lopuksi, mitä tulee tohon paalinpyörittäjään, niin asia vaan on niin, että vähiten sen tilan kannattavuuteen vaikuttaa kasvatettava rotu, kaikki muut ratkaisut on ne asiat millä se on sen tuloksen tehnyt, rodulla ei ole merkitystä loppujen lopuksi ollenkaan  8)
Niillä samoilla ratkaisuilla pärjää kyllä täälläkin, pinta-alatuet ja luomutuet on maassa ihan samat tukialueesta riippumatta, mikäli kaikki eläintuet kokonaan lakkaa niin sitten tilanne muuttuu, homma ei täällä enää kannata  ::)

Haikuissa on omat etunsa, on tosin haittansakin, kuten on kaikissa muissakin roduissa omat etunsa ja haittansa, se on oikeastaan isännästä ja tilasta kiinni, mikä on parasta sille tilalle ja isännälle  ::)

Viimeksi muokattu: 14.08.13 - klo:18:47 kirjoittanut Herpertti

Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52081
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: 141-neuvottelut
Tämän päivän Aamulehdessä on ansiokas toimittaja Anita Simolan kirjoitus tulevista 141-neuvotteluista.

Artikkeli päättyy:  "Viljelijät ovat aiheellisesti verranneet tilannetta palkansaajiin. Jos etelässä samasta työstä saisi selvästi huonompaa palkkaa kuin pohjoisessa, niin mikäpä olisi seuraus? Aikamoinen lakkoaalto, veikkaan."

Sää oot kova äijä mut puhut usein tämän päivän siitä ja tästä. Sää oot itse ihan jotain muuta kun tämän päiväinen, oot viime vuosisadalta juttuinesi kanssa....... ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: 141-neuvottelut

Sää oot kova äijä mut puhut usein tämän päivän siitä ja tästä. Sää oot itse ihan jotain muuta kun tämän päiväinen, oot viime vuosisadalta juttuinesi kanssa....... ;D
[/quote]

  Monelle muullekin on jäänyt joku äidinmaidossa imetty maailmankatsomus ja puolue jäänyt päälle,eikä tajuta että nää nykyset politiikan broilerit eivät aja kun omaa etuaan ja mahdollista EU virkaa tulevaisuudessa,omasta kansasta eikä puolueen periaatteista niin väliä..

juumassi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2927
  • Kuolema kuittaa univelat.
Vs: 141-neuvottelut
On tullut tarkasteltua  maatilojen kalustoa eri puolilla Suomea: C-alueella on kaikki pelit ja vehkeet, lypsyrobotit jne jne AB-alueella rähjätään vaatimattomien koneitten kanssa.

Juu todella huonoa kalustoa ab-alueella esim tela-alustaisia puimureita ja yli 300 hevosvoimaisia traktoreita viljatiloilla täälläpäin että todella huonosti menee.

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: 141-neuvottelut
AB- alueella on todella hyvät perusteet vaatia Koskiselta toimia 141 litratuen nostamiseksi.
Onko kukaan nähnyt yhtäkään AB-alueen tuottajaa joka olisi kiinnostunut vaatimaan itselleen parempia tukia. Ei.
Kuinka moni on vaatimassa C-alueen tukien leikkausta. Kaikki AB-alueen tuottajat.
Kumpi toisi perheelle enemmän rahaa?
Kateus vie kalatkin vedestä sanotaa.

Pikemminkin pitäsi sanoa että "kateus c-alueen tukia kohtaan vie tuet ab-alueeltakin!"

Niin. Kun asiaperusteita ei löydy tukieron suuruudelle niin sitten otetaan aina tämä kateusaspekti esille...

Mutta. Mutta. Sirkka-Liisa saattaa olla erilaisessa käsityksessä mutta uskon että kun edellisen kerran EU-tuesta neuvoteltiin niin EU-neuvottelijat uskoivat että "se oli sitten tässä" ja mm sikatuen pitäisi loppua kokonaan ensi vuonnako se oli. Nautatuesta sitten tiedä.

Ja koska tuen lisäys ja avaaminen vaatisi EU-liittymissopimuksen neuvottelua uudelleen niin se on täyttä utopiaa. Ainoa REALISTINEN keino tukieron pienentämiseksi on C-alueen tukien leikkaus. Valitettavasti. Mutta se on helppo huudella korkeammilla tuilla...

Niin no kuten olen monesti sanonut että eu:n on pöljää maksaa mitään tukia Brusselin pohjoispuolelle saatikka Tallinasta pohjoisen.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
Vs: 141-neuvottelut
On tullut tarkasteltua  maatilojen kalustoa eri puolilla Suomea: C-alueella on kaikki pelit ja vehkeet, lypsyrobotit jne jne AB-alueella rähjätään vaatimattomien koneitten kanssa.

Juu todella huonoa kalustoa ab-alueella esim tela-alustaisia puimureita ja yli 300 hevosvoimaisia traktoreita viljatiloilla täälläpäin että todella huonosti menee.

Just joo.   Näet vaan ne muutaman perintörahoilla, vanhoilla masseilla ja rahotuksilla hankitut kumitelat
ympärilläsi...      Kyllä se vaan niin menee että AB -alue saa tyytyä käytettyihin C -alueen koneisiin.

Aika ennen EU:ta meni niin että pohojammaalaaset haki etelästä käytetyt työkoneet ja traktorit.  :o
Tuskahiki on köyhän sauna...

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: 141-neuvottelut

Aika ennen EU:ta meni niin että pohojammaalaaset haki etelästä käytetyt työkoneet ja traktorit.  :o
[/quote]

 Ja hiehot,kun häntärahaa ei saanut kun vasta poikineesta lehmästä..

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27839
  • vastustan
Vs: 141-neuvottelut
On tullut tarkasteltua  maatilojen kalustoa eri puolilla Suomea: C-alueella on kaikki pelit ja vehkeet, lypsyrobotit jne jne AB-alueella rähjätään vaatimattomien koneitten kanssa.

Juu todella huonoa kalustoa ab-alueella esim tela-alustaisia puimureita ja yli 300 hevosvoimaisia traktoreita viljatiloilla täälläpäin että todella huonosti menee.

Just joo.   Näet vaan ne muutaman perintörahoilla, vanhoilla masseilla ja rahotuksilla hankitut kumitelat
ympärilläsi...      Kyllä se vaan niin menee että AB -alue saa tyytyä käytettyihin C -alueen koneisiin.

Aika ennen EU:ta meni niin että pohojammaalaaset haki etelästä käytetyt työkoneet ja traktorit.  :o
elikkä vuoroin vieraissa käydään ;D ;D ;D ;D

mistäs sitte koneet haette jos saatte pohojanmaankin alas ajettua :-\ :-\ :-\ :-\
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: 141-neuvottelut
Toinen konsti on tukea kotieläintaloutta on kasvinviljely tukien pienentäminen. ;D

Ja mitenköhän tämä tukisi kotieläintaloutta??? Tosin kuvastaa kirjoittajansa ajatuksenjuoksua, kasvinviljelytilathan eivät ole oikeita maatilojakaan ja niitä sopiikin kyykyttää. Parhaassa tapauksessa kyykytyksen seurauksena saadaan kasvitilojen pellot kotieläintiloille...

Jos lasketaan mukaan ne kasvitilan tuetkin, siihen lihanhintaan mitä kotieläintila saa, niin liha tulee todella kalliiksi sille veronmaksajalle, josta sinäkin olet niin huolissasi, rehun raaka-aine tulee jokatapauksessa aina kasvitilalta ja jos katotaan koko ketju, kuten pitäisi katsoa  8)
Niin haikut pärjää loistavasti, niille kun ei osteta rehuja kaupasta  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: 141-neuvottelut
Onhan se aika omituista, että AB kotieläintila saa toistasataa euroa enemmän tukea sellaisellekin viljapellolle, minkä sato menee myyntiin....MTK:n ja kepun  aikaansaamaa "tasa-arvoa".

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27839
  • vastustan
Vs: 141-neuvottelut
Onhan se aika omituista, että AB kotieläintila saa toistasataa euroa enemmän tukea sellaisellekin viljapellolle, minkä sato menee myyntiin....MTK:n ja kepun  aikaansaamaa "tasa-arvoa".
onko fullerilla elukoita ;) ;D ::) :-\
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: 141-neuvottelut
Onhan se aika omituista, että AB kotieläintila saa toistasataa euroa enemmän tukea sellaisellekin viljapellolle, minkä sato menee myyntiin....MTK:n ja kepun  aikaansaamaa "tasa-arvoa".

Eli kysymys kuuluukin että pitäisikö eron olla suurempi ja eläiminyksikkörajat kovemmat esim- 0,5-0,75ey/hehtaari? Pitäisikö raja pistaa tuohon 0,75ey/hehtaari ja maksaa eläinyksikö kohti tukea niin kauan kun menee alle 0,75ey/hehtaari ja lopuille kasvinviljely tilan tuet?
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: 141-neuvottelut
Onhan se aika omituista, että AB kotieläintila saa toistasataa euroa enemmän tukea sellaisellekin viljapellolle, minkä sato menee myyntiin....MTK:n ja kepun  aikaansaamaa "tasa-arvoa".

Eli kysymys kuuluukin että pitäisikö eron olla suurempi ja eläiminyksikkörajat kovemmat esim- 0,5-0,75ey/hehtaari? Pitäisikö raja pistaa tuohon 0,75ey/hehtaari ja maksaa eläinyksikö kohti tukea niin kauan kun menee alle 0,75ey/hehtaari ja lopuille kasvinviljely tilan tuet?

Selkeintä olisi se, että eläintuet maksettaisiin eläinyksiköiden/maitolitrojen mukaan ja pinta-alatuet pinta-alojen mukaan  8)

Nimen omaan!
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681
Vs: 141-neuvottelut
Onhan se aika omituista, että AB kotieläintila saa toistasataa euroa enemmän tukea sellaisellekin viljapellolle, minkä sato menee myyntiin....MTK:n ja kepun  aikaansaamaa "tasa-arvoa".

Tiedä sitä, kenen ajamaa.., kahdesti olen esittänyt maatalousministeri Koskiselle, että alettaisiin maksaa kotieläintiloille päiden mukaan eikä hehtaareiden - tai vaikka navetan neliöiden - mutta kuulemma ei voi. Näillä mennään.

Yhtään euroa en halua kotieläintuottajilta leikata, mutta se on kieltämättä erikoista, että kaikki tarjolle tulevat vuokramaat menevät meidänkin suunnalla niille, jotka repivät toimeentulonsa lehmistä eikä niille, jotka yrittävät tehdä sen pellosta. Tarjouksissa on aina se satanen eroa. Niinpä se raha, mikä oli tarkoitettu karjankasvattajalle päätyykin vuokranantajalle. Eihän tästä hyödy maatalouden harjoittajista kukaan.