Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Vähennättekö edustusmenoja?  (Luettu 7015 kertaa)

antti-x

  • Vieras
Vähennättekö edustusmenoja?
edit: voipi olla ettei MVL edes salli edustusmenoja, eli tämä koskee varmuudella vain niitä joilla on firma jota ei veroteta mvl:n mukaan.

Edustusmenojen verovähennysoikeus saattaa poistua, mutta ovatko monet täällä edes ehtineet moista vähennysoikeutta hyödyntää?

Viinapullo edustuslahjana esim. on puoliksi vähennettävissä verotuksessa, tai jotkut valion juustopaketit vuokranantajille jne. Meilläkin on moisia tullut jaettua, mutta verotuksellinen puoli on unohtunut.

Samoin erilaiset pippalot joissa on jonkin verran yhteistyökumppaneita yms. voi puoliksi vähentää.  Esim. harjankaiset. Yksi timpuri kertoi vähentävänsä omat baarissa vietetyt synttärinsäkin.

http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Elinkeinoverotus/Tulon_veronalaisuus_ja_menon_vahennyskelpoisuus/Edustusmenot_verotuksessa%2815043%29

"Alkoholilahjojen on verotuskäytännössä katsottu aina liittyvän edustamiseen." sanoo verottaja, mutta tämä tarkoittaa että niitä ei koskaan saa kokonaan ja alveineen vähentää mainoslahjoina. Ei sitä että viinan antaminen on aina edustuskulu jos sen antaa vaikka pojalleen. ;)  Virosta tuodun viinan voi käsittääkseni vähentää  yhtä hyvin kuin kotimaasta ostetunkin, kuittia vaan kirjanpitoon.



"Edustusmenoina pidetään sellaisia asiakkaisiin, liiketuttaviin ja muihin elinkeinonharjoittajiin vaikuttaviin henkilöihin kohdistuvia vieraanvaraisuudesta tai muusta huomaavaisuudesta aiheutuneita menoja, joilla elinkeinonharjoittaja pyrkii uusien liikesuhteiden luomiseen, entisten säilyttämiseen tai parantamiseen taikka muutoin toiminnan edistämiseen."

Huom,
"Edustusmenojen tunnusmerkkinä on, että ne kohdistuvat yrityksen ulkopuolisiin tahoihin. Yrityksen omaan henkilökuntaan kohdistuvia menoja ei pidetä edustusmenoina."



Viimeksi muokattu: 10.08.13 - klo:07:42 kirjoittanut antti-x

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Mulla on paljon vähennyskelvottomia epäedustusmenoja  :-X
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Petri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5271
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Mulla on paljon vähennyskelvottomia epäedustusmenoja  :-X
Meinaatko, että ne "edustaminen" (tai sen sivuvaikutukset) toimii jonkinlaisena antimainoksena...

Omat edustusmenot on kyllä tullut hoidettua siellä talouden harmaalla alueella ilman kuitteja...

meedio

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1174
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Olen koittanut vähentää edustusmenoja: Joka paikkaan ei vaan viitsi lähteä! :P

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Mun kirjanpitäjä on joka vuosi kysynyt paljonkos on taas tullut tarjoiltua sapuskaa työntekijöille ja muille tilalla vieraileville, eli kai niitä on vähennetty niin paljon kuin kehtaa...
Vastaavia hassuja vähennyskohtia on yllättävän paljon, mutta ainakin mun maatilabisneksen kokoluokassa niiden merkitys on alähes mitätön. Edustuskuluja tulee jos on edustettavaa, ei siksi että ne voi vähentää verotuksessa.
Nothing is Something Worth Doing

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12038
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Mitä jos Alkon kassan lähistöllä tyhjentää roskiksen ja muodostaa sopivista käteistositteista edustusmenon ? Taitaa olla rikos, mutta suhteutettuna pääministerin pöytäkirjatehtailuun tai kehitysministerin kodin kunnostukseen ei liene syytä arkailla.

Hyi minua, miten tulikin mieleen. Pysytään kaidalla tiellä.

maraani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3117
  • Jos pyörä ei vedä, se jarruttaa
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Mää olen vähentäny kaikkia menoja - siis niin että menis rahaa vähemmän...   ???
Melkoista rämpimistä välillä, mutta parhaansa tehden ja kovasti yrittäen. Onnistuminen palkitsee. 1966 - 2016 and counting...

Jätkä

  • Vieras
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Ne menot siiretään työntekiöitten virkistys ja hyvinvoinin tilille.

antti-x

  • Vieras
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Ajatellaan nyt vaikka niin että pitää keskikokoiset viiskymppiset (joihin tulee kaiken maailman maamiesseuran yms delegaatioita) joista tulee kuuden tonnin lasku juhlapaikasta ja pitopalvelusta. Helposti voi ainakin puolet kirjata edustusmenoksi, eli 3000 eurosta puolet, 1500 vähennyksiin, tästä ehkä sitten kolmannes eli 500€ on se verotuksellinen "puhtaana käteen" hyöty.

Ei niitä sen vähennyksen takia kannata tietenkään järjestää, mutta monet järjestää eikä silti vähennä.

Viimeksi muokattu: 10.08.13 - klo:06:27 kirjoittanut antti-x

antti-x

  • Vieras
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?

Vastaavia hassuja vähennyskohtia on yllättävän paljon, mutta ainakin mun maatilabisneksen kokoluokassa niiden merkitys on alähes mitätön. Edustuskuluja tulee jos on edustettavaa, ei siksi että ne voi vähentää verotuksessa.

Rehukuluja tulee siksi että lehmät pitää ruokkia, ei siksi että ne voi vähentää verotuksessa...  :P

edit: Ja verotuksen suunnitelussa ei kannata miettiä niiden rahojen merkitystä suhteessa maatilabisnekseen vaan suhteessa yksityistalouteen. Jos rahaa ja tuloja on niin ettei ojassa näkyvää kympin seteliä viitsi ainakaan traktorin hytistä nousta poimimaan (eli nettotulot tunnilta ovat aina toistasataa euroa ja sen kympin tienaa parissa minuutissa siellä traktorissa) , pienemmät verovähennykset voi toki jättää tekemättä.

Viimeksi muokattu: 10.08.13 - klo:06:43 kirjoittanut antti-x

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Asiasta mitään tietämättä, aloituksen ohjee liittyvät nimenomaan EVL:n mukaiseen toimintaan. Maatalousverotuksessa taidetaan mennä sitten eri säännöillä? Wejjo tai joku osaisi varmaan valaista asiaa?
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

antti-x

  • Vieras
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Asiasta mitään tietämättä, aloituksen ohjee liittyvät nimenomaan EVL:n mukaiseen toimintaan. Maatalousverotuksessa taidetaan mennä sitten eri säännöillä? Wejjo tai joku osaisi varmaan valaista asiaa?

Tuo voi muuten olla totta,  ??? Välillä unohtuu  että yritystoimintaa vedetään edelleen monilla eri säännöillä. MVL ei tosiaan heti antanut "edustus" hakusanalla tuloksia.

Taas yksi lisäsyy perustaa erillinen OY maatilan rinnalle.

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Asiasta mitään tietämättä, aloituksen ohjee liittyvät nimenomaan EVL:n mukaiseen toimintaan. Maatalousverotuksessa taidetaan mennä sitten eri säännöillä? Wejjo tai joku osaisi varmaan valaista asiaa?

Tuo voi muuten olla totta,  ??? Välillä unohtuu  että yritystoimintaa vedetään edelleen monilla eri säännöillä. MVL ei tosiaan heti antanut "edustus" hakusanalla tuloksia.

Taas yksi lisäsyy perustaa erillinen OY maatilan rinnalle.

Tällainen löyty:

"Muiden kuin elinkeinotoimintaa harjoittavien verovelvollisten verotuksessa ei sovelleta EVL:n säännöksiä. EVL:ssä tarkoitettuja edustusmenoja ei näillä verovelvollisilla ole, vaan tuloista voidaan vähentää TVL:n tai MVL:n mukaan vähennyskelpoisiksi katsottavat erät."

http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Elinkeinoverotus/Tulon_veronalaisuus_ja_menon_vahennyskelpoisuus/Edustusmenot_verotuksessa%2815043%29

Kuten sanoit, MVL:stä ei taida löytyä tuota vähennysmahdollisuutta. >:(
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12199
  • Virolaista kiitos!
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Tossa kävin agrin konemyyjä kylässä. Tarjosin kahveeta ja pullaa. Miten tämä vähennetään verotuksessa? Sitten tietysti puunostajat, mhy:n kaveri, viljakuski, traktorin huoltomies jne. Kaikki on kahveetettu, niinkuin talossa on tapana. Kyllähän näistä on kertynyt kustannuksia hyvä joukko. Itseasiassa joku taisi käydä vessassakin. Voiko siitä tehdä vähennyksiä????

???? ???

hvinnamo

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4241
  • ******** 50 / 50 % :)
Vs: Vähennättekö edustusmenoja?
Itseasiassa joku taisi käydä vessassakin. Voiko siitä tehdä vähennyksiä????

???? ???

 Eikös se pikemminkin paska lisäänny kaivossa, jos sinne sitä ruuttaa? :)
Joskus sitä oikein ihmettelee, kuinka paljon kirjatietoa sitä ihmiseen sopiikaan. En puhu nyt siis itsestäni.