Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Ollaanko me maalaiset tyhmiä ja yksinkertaisia?  (Luettu 5312 kertaa)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22232
Meitä juoksutetaan, menemällä unionin seläntaakse,  jos jonkinlaisella pilkulla ja viilalla.

Ei neuvotella, lapsellinenkin unohdus tai huomaamattomuus, aiheuttaa suuriakin tukimenetyksiä.

Mitä tehdään yritysmaailmassa. Eilinen Vihtavuori. Turvallisuuspäällikkö vakuutti huomautusten aiheuttaneen jo jatkotoimenpiteitä.

Oli perustettu työryhmä, asiaa ratkomaan, joten hommat oli hoidossa, ainakin antoi ymmärtää. Eihän kyseessä edes ollut kuin ihan pikkuinen paukku, mahdollisessa vaaratilanteessa.

Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.

Koskahan Eu-tarkastajalle kelpaa selitykseksi aikomuksesta perustaa työryhmä sääntörikkomusta tilalla ratkomaan. Katsooko silloin valvova viranomainen asian sormienläpi ja päästää pälkähästä.

Viimeksi muokattu: 11.07.13 - klo:05:36 kirjoittanut Eemeli

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65793
se on hyvä että sinäkin jo pikkuhiljaa alat katella noita asioita maalaisen näkökulmasta eikä vain jostain virkaa toimittavan mielen sopukoista, - huono eli hyvä päivä vaikuttaa niiiiin saakelisti noissa.               nooooo, se oli odotettavissa kun kokom. ja demarit ajo maan liittoon narraamalla.

               ei kukaan tosisaan uskonut että maataloudelle tulee mitään hyvää ey;stä saati noista muista liitoista.                        vain oikeudet vietiin ja tilalle laitettiin velvollisuudet, ihan samoin näkyy käyvän tuossa kuntajutussa ja sotessa ja mitä niitä vielä kerkiävät keksiäkään...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65793
ai niin, vastaus kysmykseesi;    ollaan!              ei maalaiset niin viisaita ole kuin yrittävät näyttää!

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Meitä juoksutetaan, menemällä unionin seläntaakse,  jos jonkinlaisella pilkulla ja viilalla.

Ei neuvotella, lapsellinenkin unohdus tai huomaamattomuus, aiheuttaa suuriakin tukimenetyksiä.

Mitä tehdään yritysmaailmassa. Eilinen Vihtavuori. Turvallisuuspäällikkö vakuutti huomautusten aiheuttaneen jo jatkotoimenpiteitä.

Oli perustettu työryhmä, asiaa ratkomaan, joten hommat oli hoidossa, ainakin antoi ymmärtää. Eihän kyseessä edes ollut kuin ihan pikkuinen paukku, mahdollisessa vaaratilanteessa.

Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.

Koskahan Eu-tarkastajalle kelpaa selitykseksi aikomuksesta perustaa työryhmä sääntörikkomusta tilalla ratkomaan. Katsooko silloin valvova viranomainen asian sormienläpi ja päästää pälkähästä.

nyt kyllä täytyy antaa eemelille plussaa.
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

pokamies

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 205

Fly en leende fiende och en smickrande vän. Varmuuden vuoksi poista varmistin.

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12237
  • Virolaista kiitos!

Täältä ei tule mitään plussia, mutta Eemu on jäljillä....

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12237
  • Virolaista kiitos!
Ei se ollut ennenkään helppoa. Kohta eläkkeelle jäävä kesäasukas katseli minun peltojani ja sanoi muistavansa, kun valtaoja kaivettiin käsin joskus 50- ja 60-lukujen vaihteessa. Paljon oli miehiä ja kaikki luiskien tekemiset oli tarkkaa hommaa ja niitä kaltevuuksia syynättiin tarkasti. Totesi sitten, että ennen tehtiin paljon turhaa työtä ja kaikkea piti valvoa äärimmäisyyksiin asti. Tärkeää oli päästä äkseeraamaan, jos kaikki ei ollut tip, top. Metsässä täytyi halkopinon olla viivasuorassa tai se kaadettiin jne. Mietti, että oliko se kaikki tarpeellista....

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI

Niin tai aina kouluun tai kylille mentäessä oli mennen tullen koko ajan ylämäki ja kesät talvet satoi -30 asteen pakkasella räntää.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26193
  • vastustan
Meitä juoksutetaan, menemällä unionin seläntaakse,  jos jonkinlaisella pilkulla ja viilalla.

Ei neuvotella, lapsellinenkin unohdus tai huomaamattomuus, aiheuttaa suuriakin tukimenetyksiä.

Mitä tehdään yritysmaailmassa. Eilinen Vihtavuori. Turvallisuuspäällikkö vakuutti huomautusten aiheuttaneen jo jatkotoimenpiteitä.

Oli perustettu työryhmä, asiaa ratkomaan, joten hommat oli hoidossa, ainakin antoi ymmärtää. Eihän kyseessä edes ollut kuin ihan pikkuinen paukku, mahdollisessa vaaratilanteessa.

Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.

Koskahan Eu-tarkastajalle kelpaa selitykseksi aikomuksesta perustaa työryhmä sääntörikkomusta tilalla ratkomaan. Katsooko silloin valvova viranomainen asian sormienläpi ja päästää pälkähästä.
eemeli vaan nyt kirjoittaa jatkossa ihan yksikössä eikä syyllistä meitä muita >:( >:( >:( >:(
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

kyllä eemeli kirjoittaa nyt asiaa! Viljeliältä jos lorahtaa 1kg ravinteita liikaa peltoon, niin jo tuhansien eurojen sanktiot päällä. Vihtavuoressa 150 tonnia räjähteitä konteissa samassa kasassa ja ei mitään hätää! Pelastusviranomainen oli vielä huomauttanut räjähteitten varastoinista! Oli siirretty kauemmaksi tehdasalueella se kontti kasa.

Kysyn että kumpi on räikeämpi rikkomus 150 tonnia räjähteitä holtitomasti varastoituna pitkin pihamaata että paineaalto tuntuu jopa 1,5 km päässä vai se 1kg liikaa ravinteita pellossa?

Vs: Ollaanko me maalaiset tyhmiä ja yksinkertaisia?

no joo, totta mutta voihan tuota räjähdettä olla rekkakuorma aamuruuhkassakin, ei se kasassa nyt niin vaarallista oo :-\ :-\ :-\ :-\ :-\

+250

  • Vieras

Ei niin,se rekka liikentees on vaarallisempi :o 8) ;D

Sepedeus

   Koko homma on sellainen ,että teollisuuden edunvalvonta on aivan toista luokkaa kuin maajussilla. MTK kuuluu osana tätä valvontakoneistoa ja valtion hallintoa. MTK:n päätehtävä on pitää maanviljelijä lainkuuliaisena ja nöyränä. Mitään muuta painostuskeinoa MTK ei minun elämäni aikana ole tehnyt kuin se kuuluisa puunmyyntilakko. Sekin meni täydellisesti perseeleen kun tuottajajärjestön nokkamihet oli ensimmäisenä myymässä.  ;D

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Ollaanko me maalaiset tyhmiä ja yksinkertaisia?
Juu.

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681

Millä tavalla MTK on kytkeytynyt valtion hallinnon osaksi? Mikä rooli sillä on "valvontakoneistossa"? Lainkuuliaisuus on toki useidenkin järjestöjen tavoite, mutta kenen suuntaan MTK pyrkii pitämään maanviljelijän nöyränä? Mikä elin tämän päätehtävän on päättänyt ja mihin se on kirjattu?

Minun elämäni aikana MTK on yrittänyt maidonluovutuslakkoa, traktorimarsseja, mielenosoituksia ja monen laista muuta, joilla on pääsääntöisesti onnistuttu saamaan suuren yleisön antipatiat osaksi. Sen puunmyyntilakon jälkeenkin on kipattu lumikuormia EU-edustuston eteen, heiluteltu poliisiautoja, poltettu lippuja ja raahattu kuolleita sikoja Eduskuntatalon portaille. En nyt muista, mikä oli juuri se temppu, josta järjestöjohtaja Wallin sai aikoinaan sakotkin, kun katsottiin, ettei hän pitänyt joukkoja kurissa.

Mitkä olisivat sinun käyttämät painostuskeinot? MTK:n luottamushenkilöiksi ei ole tunkua, joskin tyvestä pitää aloittaa. Kaltaistasi ideanikkaria varmasti tervehdittäisiin ilolla.

Keitä olivat ne MTK:n "nokkamiehet", jotka ensimmäisenä olivat murtamassa puunmyyntilakkoa? Oman käsitykseni mukaan puunmyyntilakko vuoti siinä, missä aikoinaan maidonluovutuslakkokin - ja syynä oli jäsenkunnan persaukisuus. Samaan aikaan suuri yleisö totesi, että hyvin niillä menee, kun ei tarvitse edes myydä....