SS on räpsässy kuvan muistaakseni syysvehnästä. Kuva otettu 1.6. Kovin on harvaa ja huonokasvuista kun kyseessä on vielä syysvehnien kuningas Skagen. Mulla tuppas tähkää jo maanantaina 10.6:tta.
Kylvö oli suoritettu lokakuussa?
Jeps. Lokakuun loppupuolella. Et siis kouhot selittää, miten ne englantilaisetkin syysvehnäkunkut ottaa 14-tonnareita ja kylvää lokakuussa, miksei sitten täpi täp täälläkin. Otin itse vähän selvää, miksei täälläkin.
-SS-
Kylvöaikaa enemmän vaikuttaa onko maa järkevässä kylvökunnossa vai ei. Viime syksynä oli niin märkää, että oli miltei samantekevää mihin aikaan siemenet sjoitti mutavelliin lillumaan. Kyllä sen pitäisi olla aika selvää, ettei keväällä ole kuin ehkä oras siellä ja toinen täällä jos jo syksyllä suurin osa siemenistä homehtui tai hukkui veteen. Jos maalaji ja/tai pellon pinnanmuoto on sellainen, että liika vesi valahtaa nopeasti vähintään puoli metriä syvälle, niin sitten on jotain onnistumisen mahdollisuuksia märkänäkin syksynä.
Sitten kun maa on tarpeeksi kuivaa muokkautuakseen kunnolla, lokakuun kylvöistä tulee hyvä sato. Edellyttäen, että lähes kaikki siemenet itävät vakkei pelto kunnolla vihertäisikään eikä tule maan läpikotaisin kastelevia syyssateita.