Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Hömäkkä kone  (Luettu 9910 kertaa)

nuffieldmaster

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1719
Vs: Hömäkkä kone
En ole kehunut konetta, kertonut vain, että töitä voi tehdä vanhallakin ja teen.

Leyland ei missään nimessä ole paras, nopein eikä siihen toistaiseksi ole hirveästi tullut mitään nostalgia vaikutteita.

Nuffi oli aikoinaan parhainta majorin kanssa, mitä kaupasta sai kohtuudella. Se oli myös nopein ja siinnä on jo nostalgiaa.

Molemmille konemerkeille löytyy edelleen aktiivisia käyttäjiä niin maatiloilta kuin koneurakoinnin puolelta. Ne ovat hyvä esimerkki, että ammattilaisetkin voi käyttää vanhoja koneita, kunhan ei anna yleisen kouhotuksen kuumottaa niskavilloissa.

Se täytyy myöntää, että kyllä pistää hymyilyttämään, kun viimme kesänä nielaisin itselleni suorakylväjäurakoitsijan hommat nuffi-hinattava tume yhdistelmällä eikä hinta ollut se ratkaisevin pointti. Ja se, kun kylällä isolla uudenkarhealla kalustolla puutavaraa ajaneet ja puistohakkuita tehneet ovat lopettaneet ja nyt teen samoja hommia 80 luvun kalustolla.

Taavettilaisia on myös paljon, jotka tekevät koneillaan pitkää päivää. Niillä vain tuo järjestön muodostus on hitaanlaista aktiivisuudeltaan ja toisekseen joukossa on porukkaa, jotka vannovat vain taavettiin, ei mihinkään muuhun. Ja jos ristikkäisen sanan sanoo, niin suuvaahdossa haukutaan muut samanlaiset ja ikäiset koneet, oikeen tulistutaan. "mä oon oikias, sä oot vääräs".

Oisihan niitä parempiakin koneita, mutta kun pärjää tuollaisella niin mitäpä minä koneita isontamaan tai uusimaan. Valtra ja pikkuvalmetti on sitten myös. Valtrakin on kooltaan nykyajan vastainen, kun on pikkuinen.

Ei aina tarvitse sitä aivan uunituoretta +200 heppaista tehdäkseen maataloustöitä ja koneurakointia, se on lähinnä pointtini.

Liian paljon on koneliikkeillä muutaman satatuntia ajettuja puolenkymmentävuotta vanhoja koneita listoilla. Minusta siinnä ei ole mitään järkeä, kun sillä hinnalla minkä tuollainen sähköhevoinen on arvoaan alentanut, oisi työt teettänyt jollain muulla, vaikka sillä leyland urakoitsijalla halvemmalla.

38 € per käyttötunti tuli tuttavani traktorinvaihdos maksamaan, kun pisti 2 v vanhan ja 300 h ajetun traktorin vaihtoon uudempaan samanlaiseen, hieman erilaisesti varusteltuun.  Järkeä??
Markkinoiden Wahwimmat Wieska -lumilingot saat Kuuksenvaarasta parhaimpaan hintaan!
040-7306421  SOITA!  https://www.youtube.com/watch?v=IbiCOqk3fho

zetor8045

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5568
Vs: Hömäkkä kone
onko tappikoskelle tullut tuommonen taavetti
http://www.youtube.com/watch?v=LNUQHkFSx0M

ei kestä taavetin käkikellon rattaat tuollaista, hyvä kun oman tehonsa luotettavasti  :'(
Äläpä ny alennu haukkumaan toisen merkkistä masinistikonetta. Minäki oon tuommosella ajanu jonku sata tuntia, on naapurilla vieläki. On kyllä aivan soiva peli, hytti oli kyllä mukava. HS mallina kolkon hidas tiellä... Käkikellon rattaita ei varmaan muualla ole kuin nokkapumpun akselissa, kun ei mokoma ole vielä tähän päivään mennessä muualta hammas/laakeri remonttia vaatinut... :o

Juu, en. Kelpais brauni mullekkin ihan siinä missä Leylandikn, nehän on aikalailla samankaltaisia ja yhtä laadukkaita brittikoneita molemmat, aitoja brittejä eikä tuontitavaramerkkejä. Sohaisin vain muurahaispesää, jotta saisi keskustelua aikaan, tuloksetta. Täällä vain ei taida olla db miehiä juurikaan. Taavettipalstalla taas on sellaiset omanmerkinlasit päässä, että siellä alkaa kuhina kuin kusiaispesässä jos jotain sohaisee taavin heikkouksista  ???    Mutta aivan hullua on tuollaista myllyä tarjota töihin, ei kestä. Tai saman minkä nuhvin kymppiloota 3.8 litran bmc:llä jossa ahtoja 4 kiloa ja kytkimenä voimanedessä lipsuva tuplajousi 13" sintteri...  kestää pari kautta vetää ja sitten täysremontti...  :P
Laadukas brittikone  ;D   

klapikasa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3343
Vs: Hömäkkä kone
Alkuperäiseen kysymykseen, v***aa vielikäin kun n.5 vsitten erääll konekorjaamolla jonka myy kaivureita oli db 1690? missä oli patu takasillassa kiinni. Oli myyty edelispäivänä käyttökunnossa neljällä tuhannella eurolla.   

Yhdellä tutulla on db 1200. Se on maailman paras. ei vie paljon mitään polttoainetta. korkea maavara metsässä. jne.

TDK

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2069
  • Kotimaisen ruuan tuottaja - kallis harrastus
Vs: Hömäkkä kone
Taavettipalstalla taas on sellaiset omanmerkinlasit päässä, että siellä alkaa kuhina kuin kusiaispesässä jos jotain sohaisee taavin heikkouksista  ???   
Kuulostaa ihan sinulta, sillä poikkeuksella tosin että et pysy siellä leukku/nuffipalstalla vaan tulet tänne ammattilaisten palstalle kehumaan museokoneitasi ;D
Sanoo poika joka ei omista maata/traktoria?

cosmic_cowboy

  • Vieras
Vs: Hömäkkä kone
En nyt keksi mitään repaisevää, mutta tuollainen 1690 takaveto ilman Hydra shiftiä on tuossa pahnanpuhaltajan maamoottorina. Nelivetoinen 1694 neliveto HS oli apevaunun parina, nyt seisonut tuossa koivun alla pikkuvikaisena. Vielä löytyy pihan periltä seisomasta 990. Joskus oli 1412 HS. Lucaksen sähköt, omaperäiset nostolaitteet ja pienikulutuksinen moottori, tuo kaarevalasinen Sekura on ihan kertaallinen koppi tuonaikaiseksi. Joka toisella öljynvaihtovälillä saa laittaa sen nokkapumpun käyttöakselin uusiksi.

Ai niin, ENkklannisa Tractor millenium näyttelyssä oli 2000 veteraanitraktoria ja DB-kerholla hieno osasto. Jostain syystä Nuljut ja Leukut olivat esillä vain muutamana irtokappaleena. Taitaa ne sielläkin ymmärtää vähän hävetä niitä?  ;) :P

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5501
Vs: Hömäkkä kone
Sanoo poika joka ei omista maata/traktoria?
Juur näin 8)
Mistä muuten päättelet etten omista maata ???

Apilas Jr.

  • Vieras
Vs: Hömäkkä kone

Ai niin, ENkklannisa Tractor millenium näyttelyssä oli 2000 veteraanitraktoria ja DB-kerholla hieno osasto. Jostain syystä Nuljut ja Leukut olivat esillä vain muutamana irtokappaleena. Taitaa ne sielläkin ymmärtää vähän hävetä niitä?  ;) :P

Maffieldnusteri vetää nyt nostolaitteen tiivistemassat kärsäänsä :).

Viimeksi muokattu: 03.05.13 - klo:19:56 kirjoittanut Apilas Jr.

Von Göpel

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 539
  • Olen iloinen vaikka aatelinen olenkin.
Vs: Hömäkkä kone
http://www.youtube.com/watch?v=ok8rvgzPNnw
Leukku oli aikansa selväpiirteisimpiä traktoreita eli rakenne oli aika onnistunut.

nuffieldmaster

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1719
Vs: Hömäkkä kone
En minä vedä mitään hernettä nenään, osaan nettikeskustelussa suodattaa asioita  8)

Viime kesänä euroopan suurimmassa vanhat koneet tapahtumassa The Great Dorset steam fair:ssa oli Nuffield - Leyland Tractor Club:lla suurin yksittäinen osasto. Ja siellä on kalustoa 200 ha...

Ensikesänä nuffikerholaiset suomesta lähtee tuonne matkalle, ensikesänä siellä on Leyland ja Marshall speciaali. Matka on loppuunmyyty  ;)



Markkinoiden Wahwimmat Wieska -lumilingot saat Kuuksenvaarasta parhaimpaan hintaan!
040-7306421  SOITA!  https://www.youtube.com/watch?v=IbiCOqk3fho

TDK

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2069
  • Kotimaisen ruuan tuottaja - kallis harrastus
Vs: Hömäkkä kone
Sanoo poika joka ei omista maata/traktoria?
Juur näin 8)
Mistä muuten päättelet etten omista maata ???
Kyllä sitä nettikeskusteluissakin jotain voi jutuista päätellä...

nissan

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 806
Vs: Hömäkkä kone
Onks se tää kone,ainaski tuo murre viittaa siihen :)
http://www.nettikone.com/david-brown/1690/1268776

vatanen

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 246
Vs: Hömäkkä kone

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Vs: Hömäkkä kone
Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

antti-x

  • Vieras
Vs: Hömäkkä kone
nuffimanin asennus videot ;D
http://www.youtube.com/watch?v=43XLSYu7QR0

Toi pitää jonnekin melkein pistää kirjanmerkkeinin huonon päivän varalle. Vaikka kuinka ketuttaisi ja seinät kaatuisi päälle, niin ainakaan ei ole masinismin riivaama eikä missään nurkissa ole jeesuksen vanhaa (tai onneksi edes uudempaa) avattua moottoria jolle itse pitäisi jotain tehdä. Lypsyrobottikin on aika sympaattinen noihin vehkeisiin verrattuna...

firebird

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 108
Vs: Hömäkkä kone
Hei tämä nuhvimanni on sama tyyppi joka joskus kiitteli kotimaista vihreetä paalainta youtubessa ;D ;D ;D