Schrekillähän oli pari noukkaria urakoimassa ja siihen niittäjä ja siilomies päälle eli neljä hehtaaria tunnissa.
Kolme noukinvaunua, yhdeksänmetrinen perhonen niittämässä, aumalla 10tn pyöräkone ja linkkuvalmetti.
Yhteensä 300ha. Korjuuaika 48 tuntia. 6,25ha/h. 2500m3. Kuiva-aine keskimäärin 34%.
Kuutiopaino kasassa poljettuna 750kg/m3.
Tuo on jo ollut tehokasta
Siilon peittoon vielä vähän aikaa varmaan lisää?
Kyllä se käytännössä sisältyy tuohon aikaan. Kasalla on alussa vain yksi kone. Toinen alkaa polkemaan vasta 8-10 tuntia korjuun aloituksesta. Loppupolkeminen enimmäkseen vain yhdellä koneella.
1200 kuution auman päälle vetää kaksi muovia puolessa tunnissa jos ei helvetisti tuule. Helmojen päälle mursketta, tunnin verran työtä.
Muovin päällä ei ole ollut juuri muuta kuin taivaalta satanutta vettä, joka yleensä jää lammikoille sinne tänne ja hoitaa muovin kireänä pitämisen.