Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Suomi on amatöörien käsissä  (Luettu 3272 kertaa)

redbull

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 705
  • Go Ahead, Make My Day
Suomi on amatöörien käsissä
Vai mitä VEETI tuumaa tähän seniorikokoomukselaisen kommenttiin;

Ettei mentäisi henkilökohtaisuuksiin riittää, että itsekukin ryhtyy kaivelemaan kunkin ministerin ansioluetteloa ja vertaamaan sitä sitten tehtäväkenttään, jota hänen ministerinä tulee hoitaa. Moni ministeriö on tältä kannalta katsoen amatöörimäisissä käsissä – konsulttienkin armoilla, valitettavasti.
 
Jatketaanpa   toisesta näkökulmasta. Kun televisio tuo esiin kuvamateriaalia vaikkapa EU:n keskeisistä kokouksista, suurten Euroopan maitten edustajina ovat kokeneet, vanhat ketut. Omien hymypoikien ja -tyttöjemme vilahteleminen kuvissa on tietenkin virkistävä näky. Mutta kertoneekohan se, että oikea-alaisen koulutuksen ohessa monilta puuttuu kokemus, jota liikkeenjohdon piirissä aina vahvasti arvostetaan. Aikanaan maatamme hoiti “nappulaliigaksi” kutsuttu hallitus, jonka jäljet eivät kovin paljon kiitosta ansainneet. Toivottavasti nyt ei käy samoin. Sillä maa velkaantuu, budjetti ei ole hallinnassa jne jne. Eivätkä konsulttitoimistojen rahastusautomaatit ole tätä tilannetta juuri kyenneet korjaamaan.
(Raimo Ilaskivi)

Hehhehe...Veetin mainostamalta jengiltä on mopo aikansa keulittuaan lähtenyt lapasesta..Uurnilla tavataan :P :P :P

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23541
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
esko aho tai matti vanhanen, kunneivat olisi olleet liikkeellä peräti ilman mopoa.
vahnanenkin sattui vain seisomaan väärällä bussipysäkillä väärään aikaan ja joutui pääministeriksi.

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
kyllä se on ammattilaisten käsissä

rosvouksessa  :o
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
esko aho tai matti vanhanen, kunneivat olisi olleet liikkeellä peräti ilman mopoa.
vahnanenkin sattui vain seisomaan väärällä bussipysäkillä väärään aikaan ja joutui pääministeriksi.

No sen huomaa että Vanhasella ja Esko Aholla ei ollut mopoa, kun se mopo oli myyty sinipunan aikaan vähiten tarjoavalle! ;D
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
Vai mitä VEETI tuumaa tähän seniorikokoomukselaisen kommenttiin;

Ettei mentäisi henkilökohtaisuuksiin riittää, että itsekukin ryhtyy kaivelemaan kunkin ministerin ansioluetteloa ja vertaamaan sitä sitten tehtäväkenttään, jota hänen ministerinä tulee hoitaa. Moni ministeriö on tältä kannalta katsoen amatöörimäisissä käsissä – konsulttienkin armoilla, valitettavasti.
 
Jatketaanpa   toisesta näkökulmasta. Kun televisio tuo esiin kuvamateriaalia vaikkapa EU:n keskeisistä kokouksista, suurten Euroopan maitten edustajina ovat kokeneet, vanhat ketut. Omien hymypoikien ja -tyttöjemme vilahteleminen kuvissa on tietenkin virkistävä näky. Mutta kertoneekohan se, että oikea-alaisen koulutuksen ohessa monilta puuttuu kokemus, jota liikkeenjohdon piirissä aina vahvasti arvostetaan. Aikanaan maatamme hoiti “nappulaliigaksi” kutsuttu hallitus, jonka jäljet eivät kovin paljon kiitosta ansainneet. Toivottavasti nyt ei käy samoin. Sillä maa velkaantuu, budjetti ei ole hallinnassa jne jne. Eivätkä konsulttitoimistojen rahastusautomaatit ole tätä tilannetta juuri kyenneet korjaamaan.
(Raimo Ilaskivi)

Hehhehe...Veetin mainostamalta jengiltä on mopo aikansa keulittuaan lähtenyt lapasesta..Uurnilla tavataan :P :P :P

hehhhhhhhheeehh,,,,käteinen  ilmoitti  saariselän  haastattelussa,,,,,,me  tiedämme  kuinka
tämä  pitää  hoitaa  ;D ;D ;D ;D

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
esko aho tai matti vanhanen, kunneivat olisi olleet liikkeellä peräti ilman mopoa.
vahnanenkin sattui vain seisomaan väärällä bussipysäkillä väärään aikaan ja joutui pääministeriksi.
Ja hyvin hoitikin pääministerin tehtävät Vanhanen.

Sepedeus

  • Vieras

 No miksi se jalka parani heti, kun pääsi pois niistä hommista ;)

yks.9

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2741
  • apunimimerkkiä v#tuttaa : )
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
Sokea Reettakin näkee että Suomi on amatööri-/ rosvojoukkion käsissä mutta kissanpoikien silmät ei vain aukene......  ;D  ;D  ;D ;D

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
esko aho tai matti vanhanen, kunneivat olisi olleet liikkeellä peräti ilman mopoa.
vahnanenkin sattui vain seisomaan väärällä bussipysäkillä väärään aikaan ja joutui pääministeriksi.

Kävi vähä niinku sattumaulukokanisteri Studdille...     ::)
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71727
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
oikein tikun kanssa pitää tonkia että löytäsi jotain myöntesitä tämän hallitusen jäljiltä ja kun vielä piti maanmullista hallitus veetin mukaan, kaikki piti kääntyä paremmaksi.                         ei edes kepu ole pistänyt hanttiin toimissa mutta jälkeä ei vain näy, -hyvästä kehityksestä.                 velka kasvaa ja herrat nauraa mutta kansa kärsii vaikkei porsaita olekaan.

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
esko aho tai matti vanhanen, kunneivat olisi olleet liikkeellä peräti ilman mopoa.
vahnanenkin sattui vain seisomaan väärällä bussipysäkillä väärään aikaan ja joutui pääministeriksi.
Ja hyvin hoitikin pääministerin tehtävät Vanhanen.

juu  se  aloitti  vastuunkannon  ja  ilmoitti  että  me  tienataan  tällä  :P

taisi ollakkin käteinen  ;D
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
HÖPSIS pöpsis... onneksi Suomen valtion nykyjohto on ulkoistanut päätösvaltansa. Virheistä ei  voi syyttää kakojakaan, ei missään nimessä. ;D

http://yle.fi/uutiset/bryssel_vie_eduskunnan_rahavallan/6554629
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
esko aho tai matti vanhanen, kunneivat olisi olleet liikkeellä peräti ilman mopoa.
vahnanenkin sattui vain seisomaan väärällä bussipysäkillä väärään aikaan ja joutui pääministeriksi.
Ja hyvin hoitikin pääministerin tehtävät Vanhanen.

juu  se  aloitti  vastuunkannon  ja  ilmoitti  että  me  tienataan  tällä  :P

taisi ollakkin käteinen  ;D

kaiken  ensinnä  tuon  sanoi   vanhanen  tv  uutisissa  sopimuksen  jälkeen  8)

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Suomi on amatöörien käsissä
Se on totta, että Suomi on amatöörien käsissä, jotka ei tajua mistään mitään, mutta se olisi paljon vaarallisempaa, jos Suomi olisi sellaisten poliitikkojen käsissä, jotka oikeasti tajuaisivat sen miten koneistot toimii ja joilla olisi oikeasti joku poliittinen päämäärä, kuten oli esim. Hitlerillä tai Stalinilla  :o
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes