Ilmastonmuutos uhkakuvana palvelee kuitenkin ainakin rajallisten energiavarojen käytön järkevöittämistä ja uusien energiamuotojen kehittymistä . Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tämä on välttämätöntä. Kuka muistaa lännen suurkaupunkien savusumut 60-70 luvulta jonka jälkeen öljyn ja hiilen tupruttelun suhteen ollaan päästy parempiin tekniikoihin. Metsien piti hävitä lähes kokonaan euroopasta 2000-luvulle tultaessa ,mutta rikkipäästöjen väheneminen esti tuhon toteutumisen. Yksi osatekijä oli sepen mainitsema sosialistimaiden romahdus jolloin vanhat teollisuuslaitokset lakkasivat toimimasta. Paljon on kuitenkin siirretty saastuttavaa teollisuutta aasian maihin kilpailusyistä kun ei olla valmiita maksamaan sitä hintaa joka tuotteille tulisi kun otetaan myös energian käytön ympäristö-näkökohdat huomioon. Ilmaston tilalla on merkitystä ainakin paikallisesti joten jonkinlainen vaikutus lienee myös maailman laajuisestikin.
Se mitä valtiot tekevät energian veropolitiikan suhteen tuntuu kuitenkin epäloogiselta toiminnalta . Tuulivoiman suosiminen näyttää lisäävän hiilen käyttöä säätöenergiana . Ydinvoiman käytön kieltäminen tuntuu populistiselta ihmisten pelkojen ruokkimiselta,vaikka on myönnettävä että laitosten purkaminen ja loppusijoittaminen käyttö-iän lopputtua on massiivinen operaatio jonka hintaa ei välttämättä ole osattu laskea .
METLA tutki aikoinaan noita happosateita, ja lopulta taisi ympäristöväki häpeissään haudata hiljaisuuteen nekin tulokset?
Siis pohjois-suomessa "metsäkuolemia" aiheutti harvinaisen kylmät talvet ja poromiesten ahneus... (mistä ei tietenkään saa vieläkään puhua

)
Keski-euroopan tilanne on sitten vieras itselle... Mutta siis Suomen osalta "happosateet" olivat populististen viherfasistien märkä päiväuni, jota käytettiin kansan pelotteluun ilmeisen tehokkaasti, kun vieläkin näyt uskovan senkin vihreän valheen.
Tuolta vaikka keskustelua, kelaa alaspäin, niin puolivälissä "sekundan" vastaus:
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/362223?Page=5Vissiin Saksassakin "muut syyt" olivat merkittävämpiä kuin happosateet metsäkuolemille...
Energiavarojen järkevä käyttö ei ole sitä, että laitetaan kymppi euron tuotteeseen, mitä siis
virheet haluaa harjoittaa...
Espanjan valtion lainoista, väitetysti, 25 miljardia euroa on "uusiutuvien" tukemiseksi otettuja lainoja... Tokihan jyrki-boy löytää vielä vähän täältä rahaa sinne suunnalle, kun ei ne muuten selviä maksuistaan. Ja kiinalaiset nauraa matkalla pankkiin.
