Ryssäläistä elämysmatkailua. Pitäis tietää jo lähtiessään mihin lähtee. Turha valittaa. Hemmoteltujen kakoroiden joutavaa valitusta. Lutikat,jonottaminen, torakat, paska ja lika, huono vesi sekä alapään kirvely kuuluvat Venäjänmatkailuun. Ryssä on ryssä ja piste.
eipä sattunu mikään noista kohdalle Pietarissa käydessä.
Eikä pitäiskään sattua. Tosihan on että jos pari asiaa on päin pyllyä niin silloin haetaan helposti vikoja kaikesta muustakin
En tiedä, olen aikonut käydä tuolla risteilyllä
Tarjouksella satasella neljä henkeä mennen tullen sisältäen myös viisumivapauden edellyttämän 25€/hlö hintaisen shuttle-bussilipun 
Mukana ollut kertoo:
"- Ruokaa on ollut tarjolla, samoin juomaa on riittänyt aamuyöhön saakka, mutta yksittäisten juomatuotteiden saannissa on saattanut olla katkoksia tilapäisesti. Joillekin asiakkaille on saatettu myydä "ei oota", mikä on tuonut kommunikaatiovaikeuksien takia sen kuvan, ettei tarjolla ole ollut mitään ."
Että tämmöinen katastrofi.
Mukana ollut asiakasko ?? Vai laivayhtiön edustaja, kuulostaa juuri kaunistelevalta vastuunpakoilijan kommentilta
Olen yhäkin siinä uskossa että ainoa mikä ei ole konkreettisesti ollut missään vaiheessa lopussa on ollut vodka
Vaikka humaltuminen matkan yksi tavoite ehkä on ollutkin niin luvattu ja veloitettu palvelu pitäisi silti toteutua 
Itse en tuolla kyseisellä risteilyllä mukana ollut, mutta sukulaislikka oli, eikä tuo naama näkkärillä sieltä palannut. "Normaalia, kaikilla risteilyillä havaittavaa jonotusta ajoittain"
Ainahan porukkaan toki mahtuu niitä pissiksiä, jotka eivät voi ymmärtää, että vaikka heillä on aihetta juhlintaan, niin silti tietyt säännöt koskevat heitäkin. Esim. se pöydillä tanssiminen kun oli kielletty, niin sitten olikin kaikki mennyt näiltä hellanteltuilta päin helvettiä. Heidän mielestään mikään ei ollut toiminut.
Normaaliin palveluun ja käyttäytymiseen tottuneille nuorille homma oli kuitenkin toiminut.
Mutta niinpähän se oli tässä taannoin silläkin Thaimaan paluulennolla, joka joutui olosuhteiden pakosta käymään tontilla tuolla venäjän maaperällä. Helvetillinen haloo, kun ei öiseen aikaan takahikiältä löytynytkään Hiltonin sviittien tasoista majoitusta, vaikka iltayöstä yllättäen kentälle laskeuduttiinkin. Ja kun se teekin oli jo ehtinyt viilentyä. Johonkin on aivan pakko valittaa. Siis pakko. Eihän tää nyt näin voi mennä.
Kyllä Jumala vaan oli aikoinaan viisas. Varmaan arvasi, jotta jossakin vaiheessa osalla ihmisistä kusi ei poistukaan luonnollista tietä, eikä näinollen tehnytkään ihmisen päätä lasista.