Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Totuus navetanrakennuksesta ja budjetin pitävyydestä a la Tunkkari  (Luettu 7926 kertaa)

arzygirl

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6
Alkaa kyrsimään, kun eräs toinen navettakonseptin myyjätaho levittää huhua meidän Apila-pihatosta ja sen kustannuksista mahdollisille tuleville asiakkaille. Meidän navettaamme ja sen kustannuksia käytetään käsikassarana Pellon groupia, Hietalahtea ja Termateriä vastaan eli Apila-pihattoa, että budjetti kusee ja kannattaa mielummin ottaa toiselta navettakonseptin myyjältä navetta. Laitanpas nyt tähän, että mikään, mikä oli budjetissa eli itse rakennus, katto, seinät, ikkunat, kalusteet, LVI- ja sähkötyöt jne. pitivät budjettinsa ihanteellisesti. Mikä ei pitänyt paikkaansa olivat muut kulut, jotka oli ajateltu huomattavasti pienemmiksi. Soranajolle, kaivinkonetöille, suunnittelupalkkioille, betonille ja asennuksille varatut summat olivat reilusti liian pieniä. Osittain nämä virheet budjetoinnissa johtuivat suunnitelmien muuttumisesta, jolloin uuden suunnitelman budjetointi tehtiin ns. juosten kustuna. Tämän vuoksi ajatellusta 8000 € parsipaikasta tuli noin 10 000 € parsipaikka. Tosin otimme myös uuden aseman käytetyn sijasta ajatellen tulevaa.

Navetta saatiin kuitenkin nopeasti tuotantoon ja ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä. Kaikki toimii, on yksinkertaista ja selkeää ja eläimet voi hyvin. Käytettävyydessä ei mitään valittamista.

Eikö nuo kilpailevat samalla alalla toimivat toimittajat koskaan opi, ettei se toisten töiden tai tuotteiden haukkuminen tuo kuin negatiivista mainetta itselleen. Myisivät sitä omaa tuotettaan, eikä mustamaalaisi toisia myyjätahoja tai toisten navetoita. Piste  ::).

Ojala

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6207
  • Edelläkävijä ajaa Variolla...
Budjetista jos olisi pitäny kiinni härkäpäisesti niin moni asia olisi edelleen kesken,
kalliimmaksi tulee tehdä se toisella kertaa loppuun. Huonoa ei kannata tehdä
vaikka sen saisi hiukan halvemmalla.
Köyhän täytyy ostaa vain parasta,
siksi Fendt... ;)
(Vanha saksalainen sananlasku)
ps. Totuudenpuhujaa harvoin kiitetään ;-)

ktm87

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1909
itselläni on lypsyrobotin merkin valinta menossa.. ihan kokeeksi kysyin paikalliselta sinisen myyjältä että miksi pitäis sininen ottaa punaisen sijasta: ei lähtenyt moittimaan punaista vaikka oikein paikan tarjosin vaan oman merkkinsä hyviä puolia korosti. esimerkillistä toimintaa.

Vesku

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 66

Teeppä sama kysymys punasen leirille. Ainaskin meillä päin pää aukeis, hyviä puolia ei löytys sinisestä vahingossakaan.  ;D

+250

  • Vieras

Mulle ei kommentoinu mitään Relavalista,vaikka koitin kysellä.Totes vain että heidän kone lypsää jokaisen lehmän joka meidän navetas on,ja niin se perskele teki :)

justus

  • Vieras
Tuli yks valtra kauppias mieleen jonka maine toisten merkkien  mollaamisesta kiiri yli läänien rajojen,kauppa kävi kun siima,kyllä se vaan moneen uppoo tuo paskan jauhaminen valitettavasti

lehtis

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 382
Alkaa kyrsimään, kun eräs toinen navettakonseptin myyjätaho levittää huhua meidän Apila-pihatosta ja sen kustannuksista mahdollisille tuleville asiakkaille. Meidän navettaamme ja sen kustannuksia käytetään käsikassarana Pellon groupia, Hietalahtea ja Termateriä vastaan eli Apila-pihattoa, että budjetti kusee ja kannattaa mielummin ottaa toiselta navettakonseptin myyjältä navetta. Laitanpas nyt tähän, että mikään, mikä oli budjetissa eli itse rakennus, katto, seinät, ikkunat, kalusteet, LVI- ja sähkötyöt jne. pitivät budjettinsa ihanteellisesti. Mikä ei pitänyt paikkaansa olivat muut kulut, jotka oli ajateltu huomattavasti pienemmiksi. Soranajolle, kaivinkonetöille, suunnittelupalkkioille, betonille ja asennuksille varatut summat olivat reilusti liian pieniä. Osittain nämä virheet budjetoinnissa johtuivat suunnitelmien muuttumisesta, jolloin uuden suunnitelman budjetointi tehtiin ns. juosten kustuna. Tämän vuoksi ajatellusta 8000 € parsipaikasta tuli noin 10 000 € parsipaikka. Tosin otimme myös uuden aseman käytetyn sijasta ajatellen tulevaa.

Navetta saatiin kuitenkin nopeasti tuotantoon ja ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä. Kaikki toimii, on yksinkertaista ja selkeää ja eläimet voi hyvin. Käytettävyydessä ei mitään valittamista.

Eikö nuo kilpailevat samalla alalla toimivat toimittajat koskaan opi, ettei se toisten töiden tai tuotteiden haukkuminen tuo kuin negatiivista mainetta itselleen. Myisivät sitä omaa tuotettaan, eikä mustamaalaisi toisia myyjätahoja tai toisten navetoita. Piste  ::).

Kuka oli rakentajana teidän navetassa ja olittekos tyytyväisiä rakentajiin ja pitikö aikataulu?

jylperö

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1255
Yleensä täälläpäin lähdetään siitä että yhdelle robotille tulee 15k€/parsi ja useammalle 10k€ .
Jotenkin tuntuu että tässä on hieman ylimääräistä.
Tämä neuvojakin kyllä vaikuttaa aika rajusti puolueelliselta joitain rakennuttajia kohtaan, pistää miettimään onko pelissä omat intressit ja tuottaja jää maksajan rooliin.

ktm87

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1909
itellä ainakin kustannus arvio on alle 15k€ per lehmäpaikka yhen robotilla.. toivottavasti alitetaan ._.

Petri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5271
Tuli yks valtra kauppias mieleen jonka maine toisten merkkien  mollaamisesta kiiri yli läänien rajojen,kauppa kävi kun siima,kyllä se vaan moneen uppoo tuo paskan jauhaminen valitettavasti
Isäukkoni teki aikoinaan työuransa traktoreita myymällä. Kun sitten muutaman kiemuran kautta joutui toisenväristen neonien alle samaan toimeen, niin totesi tyytyväisyytensä siihen, että onneksi oli aina kaupannut vain hyvää omaa, ei huonoa naapuria.

Petri

kaenuunkeisari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 515
Alkaa kyrsimään, kun eräs toinen navettakonseptin myyjätaho levittää huhua meidän Apila-pihatosta ja sen kustannuksista mahdollisille tuleville asiakkaille. Meidän navettaamme ja sen kustannuksia käytetään käsikassarana Pellon groupia, Hietalahtea ja Termateriä vastaan eli Apila-pihattoa, että budjetti kusee ja kannattaa mielummin ottaa toiselta navettakonseptin myyjältä navetta. Laitanpas nyt tähän, että mikään, mikä oli budjetissa eli itse rakennus, katto, seinät, ikkunat, kalusteet, LVI- ja sähkötyöt jne. pitivät budjettinsa ihanteellisesti. Mikä ei pitänyt paikkaansa olivat muut kulut, jotka oli ajateltu huomattavasti pienemmiksi. Soranajolle, kaivinkonetöille, suunnittelupalkkioille, betonille ja asennuksille varatut summat olivat reilusti liian pieniä. Osittain nämä virheet budjetoinnissa johtuivat suunnitelmien muuttumisesta, jolloin uuden suunnitelman budjetointi tehtiin ns. juosten kustuna. Tämän vuoksi ajatellusta 8000 € parsipaikasta tuli noin 10 000 € parsipaikka. Tosin otimme myös uuden aseman käytetyn sijasta ajatellen tulevaa.

Navetta saatiin kuitenkin nopeasti tuotantoon ja ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä. Kaikki toimii, on yksinkertaista ja selkeää ja eläimet voi hyvin. Käytettävyydessä ei mitään valittamista.

Eikö nuo kilpailevat samalla alalla toimivat toimittajat koskaan opi, ettei se toisten töiden tai tuotteiden haukkuminen tuo kuin negatiivista mainetta itselleen. Myisivät sitä omaa tuotettaan, eikä mustamaalaisi toisia myyjätahoja tai toisten navetoita. Piste  ::).

Jos vertaa roborajuttuihin niin osassa vieläkin hommia kesken ja suunnitellun 10 parsipaikan sijaan puhutaan 12. Ja conexxxx sissakin omat metkunsa olluna ja tulee olemaan. Se on vain tätä.. Ei voe sanoo et nyky aikaa koska sitä ollut ian kaiket. Nyt onneksi rohkeus puhua virheistä ja tälleen julkisesti kuten tapaus ritipalkkit jne.

Nimi ja virma suoraan nimi kehiin niin saadaan naama kerralla ryvetettyä jos kerta asiaakin ois  8) Vaikka vesirajaan tähäten   :P

mah

  • Vieras
Ei ole apilas-navetta sitten kovin pahan hintainen. 10000 e/parsipaikkaa kohti voi nykypäivänä pitää jo erittäin onnistuneena, etenkin alle 100 paikkaisessa yksikössä. Tuntuu että kaikki maksavat nykyään miljoonan. :'(

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Ei ole apilas-navetta sitten kovin pahan hintainen. 10000 e/parsipaikkaa kohti voi nykypäivänä pitää jo erittäin onnistuneena, etenkin alle 100 paikkaisessa yksikössä. Tuntuu että kaikki maksavat nykyään miljoonan. :'(

Tuolla hinnalla on vielä jotain toivoa, näillä 15 tonnia/häntä navetoilla ei mitään... Outoa on, että niitä vieläkin suunnitellaan vaikka on hyvin tiedossa missä vaikeuksissa noin kalliiden viritysten rakentaneet vaikkapa nyt ovat. Ja kun tilanne huononee vaan  :'(
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Kyösti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 206
Ei ole apilas-navetta sitten kovin pahan hintainen. 10000 e/parsipaikkaa kohti voi nykypäivänä pitää jo erittäin onnistuneena, etenkin alle 100 paikkaisessa yksikössä. Tuntuu että kaikki maksavat nykyään miljoonan. :'(

Tuolla hinnalla on vielä jotain toivoa, näillä 15 tonnia/häntä navetoilla ei mitään... Outoa on, että niitä vieläkin suunnitellaan vaikka on hyvin tiedossa missä vaikeuksissa noin kalliiden viritysten rakentaneet vaikkapa nyt ovat. Ja kun tilanne huononee vaan  :'(
Mun parsipaikkahinta v.2010 oli melko tarkkaan 15 tonnia, sis. navetan,rehuvarastot,lietesäiliön, tiet,pihat,koko tilan sähkölinjojen kaapeloinnit yms. Eli siis kallis. Lokakuun lopussa maksamatta on alle 40 %, kokonaisuudessaan kt-lainaa joten eiköhän tämä tule maksettua. Kannattavuus voi sitten olla eri asia, kun en niistä luvuista mitään ymmärrä...

jylperö

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1255
Noin vuosi sitten pidettiin  10k€ parsipaikkaa kalliina nyt se tuntuu olevan halpa, ensi vuonna 15k€ halpa ja 20k€ kallis. Melko nopeasti tuntuu kustannukset nousevan. ;D