Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe kokoomus valmis palkanalennukseen  (Luettu 7930 kertaa)

emo-heikki

  • Vieras
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
Talouselämä-lehiti tänään:
Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Ilpo Kokkila torjuu ehdotuksen yritysjohtajien ja patruunoiden palkka-alesta.

"Totta kai esimerkin näyttäminen on hieno asia, mutta onhan se vähän teennäistä. Että taivaspaikan saa, kun lahjoittaa rahaa", Kokkila sanoo perjantaina ilmestyvässä Talouselämässä.

Niinpä. Johtajien palkanalennukset ovat teennäistä taivaspaikan hakua, duunareitten palkkapussin keventämisestä taas riippuu koko kansantalouden kohtalo. EK ajaa itseään kovaa vauhtia nurkkaan moisilla kannanotoilla.

No tässä menee nyt vähän ryynit ja jauhot sekaisin, ongelma on enempi julkisen sektorin ongelma, koska valtio velkaantuu ei yritykset, joten yritysjohtajien palkkojen alennukset, kuten ei myöskään yritysten tylntekijöiden palkkkojen alennukset auta mitään, sillä nehän vain pienetää valtion verotuloja  8)
Yrityksiin varmaan ajetaan nollaratkaisua kilpailukyvyn parantamiseksi, valtiolla ja kunnissa taas pitäisi kylmästi leikata palkkoja jonkinverran, jotta tasapaino parantuisi, niin että verotulot kattaisi yhteiskunnan menot  ::)

rööri-roope

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1335

****** Juuri näin. Samalla pitää kylmästi lopettaa kaikki kuntaliitoksissa syntyneet siirtymäkausien virat. Turha porukka vaan pihalle, niin toimitaan yksityiselläkin sektorilla.
In vino veritas

rööri-roope

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1335
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
Tässä vähän järjen ääntä keskusteluun palkka-alesta:

 Iltalehti 4.1 2013
"Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja, professori Pertti Haaparanta tyrmää yleisen palkka-alen suoralta kädeltä.

- Ei tässä koko ajatuksessa ole järjen hitua, hän sanoo Iltalehdelle.

Haaparannan mukaan palkka-ale vähentäisi verotuloja ja heikentäisi kotimaista kysyntää, joka nykyisessä vaikeassa kansainvälisessä tilanteessa ylläpitää työllisyyttä.

- Koska maailmanmarkkinoilla ei ole kysyntää, yritykset joutuvat laskemaan hintoja saadakseen tuotteensa kaupaksi. Syntyy deflaatiokierre, jossa reaalikorot ja velkataakka kasvavat, professori kuvailee palkka-alen vaikutuksia.

Haaparanta katsoo, että Suomen ongelmat johtuvat tietotekniikka-alan kriisistä. Palkkojen alentaminen on hänen mukaansa "helppoheikkikonsti", joka ei auttaisi siihen lainkaan.

- Alennetaan tarpeeksi palkkoja, niin me rupeamme tuottamaan samoja tavaroita kuin Afrikassa. Sen sijaan meidän pitäisi alkaa tuottaa tavaroita ja palveluita, jotka ovat ketjun toisessa päässä ja tuottavat huomattavasti arvonlisää. "

"Haaparanta ei ylipäänsä allekirjoita EK:n väitteitä Suomen kilpailukyvystä.

- Mitkään indikaattorit eivät osoita, että Suomen kilpailukyky olisi jotenkin poikkeuksellisen huono. Sen huonontuminen on johtunut pelkästään yhdestä sektorista.

EK on Haaparannan mukaan perinteisesti verrannut Suomen kilpailukykytilannetta vuoteen 2007, joka on historiallisesti yksi kaikkien aikojen parhaita. Samoin vertailukohdaksi on otettu Saksa ja Ruotsi, jotka niille hyvin ominaisten piirteiden ansiosta ovat Suomea edellä.

- Miksi juuri niihin verrataan, kun monessa maassa on mennyt paljon Suomea huonommin? Haaparanta kysyy.

Esimerkkeinä näistä maista hän mainitsee Britannian, Hollannin ja Kiinan.

Suomen tietotekniikkasektorin ongelmiin ei ole luvassa nopeaa ratkaisua. Päävastuu on yrityksillä, mutta Haaparanta kiinnittäisi myös huomiota tapaan, jolla valtio tukee liiketoimintaa ja kilpailukykyä esimerkiksi Sitran ja Tekesin kautta.

- Kun kaikki nyt haluavat puhua kipeistä päätöksistä, yksi sellainen voisi olla näiden rakenteiden uudistaminen kokonaan tai lakkauttaminen. Eivät ne ole kovin hyvin toimineet. "

Viimeksi muokattu: 04.01.13 - klo:14:56 kirjoittanut rööri-roope

In vino veritas

justus

  • Vieras
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
Kyllä kreikkalaiset nauravat suomalaisille aurinkoisilta hiekkarannoilta

Sepedeus

  • Vieras
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
   Mä olen kyllä sitä mieltä kuin Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja, professori Pertti Haaparanta. Palkka alella tätä ei ratkaista. Ainoastaan yhteiskunnan menojen leikkauksella ja siihen kuuluu myös maatalous ja metsätalous. Kaikki kemeratuet pitää lopettaa ja metsäkeskus supistaa valvovaksi viranomaiseksi. ;D

rööri-roope

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1335
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
Kyllä kreikkalaiset nauravat suomalaisille aurinkoisilta hiekkarannoilta

**** En usko että Kreikassa juuri kukaan nauraa. Siellä alkaa olla tavallisella ihmisellä leipärahat hakusessa. Eikä hommaa paranna yhtään se että alkaa muodostua käytännöksi se että työnantaja maksaa osan palkasta pimeästi.
In vino veritas

Jätkä

  • Vieras
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
   Mä olen kyllä sitä mieltä kuin Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja, professori Pertti Haaparanta. Palkka alella tätä ei ratkaista. Ainoastaan yhteiskunnan menojen leikkauksella ja siihen kuuluu myös maatalous ja metsätalous. Kaikki kemeratuet pitää lopettaa ja metsäkeskus supistaa valvovaksi viranomaiseksi. ;D

 Samanlainen leikkaus olisi se palkka alekin veronmaksajan mielestä. Valtiolla on sentään töissä 120 000 ihmistä ja palkka ja sosiaalikuluja maksetaan se n.8 milljardia vuodessa vuodessa eli 20% palkka-ale on arvokkaampi kuin se menetetty risteilijätilaus.

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
****
Ahkera Niinistö on tehnyt kunnioitettavan pitkän ja ansiokkaan työuran vaativissa tehtävissä. Meillä on Presidentti joka on talouden, sijoittamisen sekä verotuksen huippuammattilainen. Niinistö tunnetaan juuri tarkasta taloudenpidostaan. Niinistön taloustaidoilla ja työuralla on takuulla muodostunut ainakin 8 numeroinen omaisuus.
------niin oikke,kunnia sille,jolle se kuuluu,eikä turhille rutisijoille >:( Ollaan hyvillään omasta presidentistämme,eikä sorruta pikkupoliitikointiin. :)
****
Niinistön talousasiat ovat ammattitaitoisissa käsissä, ei hän pulaan joudu vaikka leikkaakin palkkaansa. Mutta leikkaako samalla halosen ja parin muun eläkkettä...
[/quote]
En usko että Halonen, Koivisto ja Ahtisaarikaan mihinkään talousahdinkoon joutuvat. Hesarissa oli Karlssonin pilapiirros jossa kansanedustajat keskustelivat kuinka pitäisi seurata presidentin esimerkkiä "Joo meillekin 126000 vuodessa verottomana". Kyllä minullekin riittäisi, en ole ahne.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Karlsson/a1357186725547
Kuntien ja valtion palkkakuluista pitäisi leikata 15%, suurituloisten yli 5000€/kk ansaitsevien verotusta kiristettävä. Ylellisyytavaroille ja lentomatkoille pistevero takavuosien malliin. Kehitysapu kokonaan pois. Tällä saataisiin kuntien ja valtion talous kuntoon.
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
moni on jo esittänyt suurituloisille veronkorotuksia

eli progressiota lisää

mikä on kokoomuksen vastaus tähän ;D

  Siitähän valtiokin tienais kun se ylimääränen palkka otettas verotuksen kautta pois ,eihän siinä pitäs olla mitään rutisemista jos kerran on tahtoa hyväksyä pienempää käteen jäävää..
 Saattaa vaan tää nykynen progressio vesittää sen palkanalennuksenjos prosentit sattuvat just sopivaan saumaan että putoaakin luokka..
 No,täähän ei kyllä pressaa koske kun on verovapaa muutenkin..

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067

sipilä taisi ehottaa tähänkin asiaan muutosta
+ progression kiristämistä suurituloisille

ei varmasti tule kokoomukselle kelpaamaan ehdotus  :o
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

  Kuten myös ulkoministeri Erkki Tuomioja.  ;)

  Hmmm..Entäs Soini..

Kyllä se varmaan läpi menee, mutta mikä on se hinta jonka me muut maksamme siitä  :o
Ainahan politiikassa tehdään komromisseja ja varmasti tässäkin sellainen kuvio vielä syntyy  8)

elikkä enemistö kannattaa kiristystä suurituloisten verotukseen

pitääkö se vastustava pienpuolue pistää sitte oppositioon
pois tekemästä tuhoja lisää :o
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 72058
Vs: kokoomus valmis palkanalennukseen
eikös temokratiassa ole että enemmistön ääni ratkaisee?    taitais vaan tarvita taas tehä jotain jaarittelun sijaan.                                    melkein yhtä hullu juttu kuin se että suurille pomoille pitää maksaa kannustimia jottei lähe ulkomaille johtajiks, monikohan virma soomipoikia huolis, johtajiks?