Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe talojussi kääntämässä takkia  (Luettu 5829 kertaa)

Sepedeus

  • Vieras
Kekkoslaista historiaa
"Pääpaino viljan ja erikoisesti leipäviljan tuotannossa on asetettava Etelä-Suomeen sekä karjataloudessa ja rehun viljelyssä Keski-Suomeen nurmiviljelyn painottuessa edellytysten puolesta Keski- ja Pohjois-Suomeen."

kokoomuksen poliittisesti rakennetun maatalousohjelman tultua päivänvaloon :o

onko pohjoisen tuotanto virhe niinkuin talojussi on kertonut
vai onko taas kokoomusohjelma ihan
sieltä perinteisestä paikasta :o

http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=kokmaametsa1979

   Kokoomus oli niin rähmällään Kekkoslandian aikaan, ettei mitään tolkkua. Vasta Niinistö teki kokoomuksesta oikeistopuolueen. Tosin tuossa ohjelmassa oli aivan oikeen meneviäkin ennusteita. Kuten tämä.

Tulevaisuudessa puun tuotannon paino siirtyy yhä enemmän Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen, jossa metsän kasvu edullisemmista ilmasto-olosuhteista ja paremmasta metsäpohjasta johtuen on huomattavasti nopeampaa. Yleinen työllisyyskehitys johtanee siihen, että metsätyövoimasta tulee pulaa varsinkin Etelä-Suomessa. Metsätyövoima tullee pääosiltaan vakinaistumaan 15-20 vuodessa. Tehostuvien metsänhoitotoimenpiteitten ansiosta puun tuotanto tulee jatkuvasti kasvamaan.

  Että raivatkaa vaan Lappi pelloksi. Tulevaisuuttahan siellä ei puuntuottajana ole. ;)

Sepedeus

  • Vieras
Vs: talojussi kääntämässä takkia
Miksi muuten viljanviljelijä joutuu MYEL-maksussaan kustantamaan lomitusta maidontuottajille, epistä.   Siksipä mulla onkin mahdolisimman alhainen MYEL-maksu.

 Ja säästää kanssa YLE-verossa, se määrätään yrittäjille ja myeli vakuutetuille työtulon mukaan...

Joutuuko lestat maksamaan yle veroa kun ei telkkaria katso?

  Jehoville kans' ;D

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71943
Vs: talojussi kääntämässä takkia
totahan se jussikii toitotti että etelä metäks niin riittää puulle tarjontaa, hinnat ei karkaa!               pohosessa joulukuustakii joutuu oottaan monta vuotta.       etelässähä hyö kaataa jo toissa kesänä istuttettuja.

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Kekkoslaista historiaa
"Pääpaino viljan ja erikoisesti leipäviljan tuotannossa on asetettava Etelä-Suomeen sekä karjataloudessa ja rehun viljelyssä Keski-Suomeen nurmiviljelyn painottuessa edellytysten puolesta Keski- ja Pohjois-Suomeen."

kokoomuksen poliittisesti rakennetun maatalousohjelman tultua päivänvaloon :o

onko pohjoisen tuotanto virhe niinkuin talojussi on kertonut
vai onko taas kokoomusohjelma ihan
sieltä perinteisestä paikasta :o

http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=kokmaametsa1979

   Kokoomus oli niin rähmällään Kekkoslandian aikaan, ettei mitään tolkkua. Vasta Niinistö teki kokoomuksesta oikeistopuolueen. Tosin tuossa ohjelmassa oli aivan oikeen meneviäkin ennusteita. Kuten tämä.

Tulevaisuudessa puun tuotannon paino siirtyy yhä enemmän Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen, jossa metsän kasvu edullisemmista ilmasto-olosuhteista ja paremmasta metsäpohjasta johtuen on huomattavasti nopeampaa. Yleinen työllisyyskehitys johtanee siihen, että metsätyövoimasta tulee pulaa varsinkin Etelä-Suomessa. Metsätyövoima tullee pääosiltaan vakinaistumaan 15-20 vuodessa. Tehostuvien metsänhoitotoimenpiteitten ansiosta puun tuotanto tulee jatkuvasti kasvamaan.

  Että raivatkaa vaan Lappi pelloksi. Tulevaisuuttahan siellä ei puuntuottajana ole. ;)

Mitenkäs se metsän viljely onnistuu etelässä kun kaikki raivattavissa oleva on jo peltona ja loput maat on luononsuojelualueena. :o
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: talojussi kääntämässä takkia
Miksi muuten viljanviljelijä joutuu MYEL-maksussaan kustantamaan lomitusta maidontuottajille, epistä.   Siksipä mulla onkin mahdolisimman alhainen MYEL-maksu.

 Ja säästää kanssa YLE-verossa, se määrätään yrittäjille ja myeli vakuutetuille työtulon mukaan...

Joutuuko lestat maksamaan yle veroa kun ei telkkaria katso?

joutuu
vaikka ihminen olisi koomassa ei kuule eikä näe niin maksaa tämän

tämähän on kokoomuksen  lahjus ylelle

että eivät kertoisi kataisen väärentämistä papereista mitään
puhumattakaan kokoomuksen ideologian aiheuttamista tuhoista :o

ei tätä muutenkaan voi selittää

kirkollisverosta pääsee irti jos haluaa

mutta tästä et pääse
tämä on rosvojen säätämä pakkovero
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

emo-heikki

  • Vieras
Vs: talojussi kääntämässä takkia
Kiitos Enter. Tämä on huippulöytö
Mitähän jussi sanoo kokoomuksen lomitustavoitteista.

3. Työaika ja vuosiloma

Maatalouden lomittajajärjestelmää on kehitettävä - esimerkiksi edistämällä viljelijöiden omatoimisten lomarenkaiden syntymistä - siten, että kotieläintaloutta harjoittavien tilojen haltijat saavat tilaisuuden kuusipäiväiseen ja jatkossa viisipäiväiseen työviikkoon. Periaatteena tulee olla, että myös kotieläintaloutta harjoittava maanviljelijäperhe pääsee osalliseksi niistä eduista, mitä muilla väestöpiireillä on kotiavustajien ja kodinhoitajien käytön muodossa. Kodinhoitajien työaika tulee voida soveltaa maatalouden työaikaan.

Lasten päivähoitoapua olisi järjestettävä myös maaseutuväestölle esimerkiksi virikkeitä antavan kiertävän ohjaajan muodossa.

 ;D ;D ;D

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Kekkoslaista historiaa
"Pääpaino viljan ja erikoisesti leipäviljan tuotannossa on asetettava Etelä-Suomeen sekä karjataloudessa ja rehun viljelyssä Keski-Suomeen nurmiviljelyn painottuessa edellytysten puolesta Keski- ja Pohjois-Suomeen."

kokoomuksen poliittisesti rakennetun maatalousohjelman tultua päivänvaloon :o

onko pohjoisen tuotanto virhe niinkuin talojussi on kertonut
vai onko taas kokoomusohjelma ihan
sieltä perinteisestä paikasta :o

http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=kokmaametsa1979

   Kokoomus oli niin rähmällään Kekkoslandian aikaan, ettei mitään tolkkua. Vasta Niinistö teki kokoomuksesta oikeistopuolueen. Tosin tuossa ohjelmassa oli aivan oikeen meneviäkin ennusteita. Kuten tämä.

Tulevaisuudessa puun tuotannon paino siirtyy yhä enemmän Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen, jossa metsän kasvu edullisemmista ilmasto-olosuhteista ja paremmasta metsäpohjasta johtuen on huomattavasti nopeampaa. Yleinen työllisyyskehitys johtanee siihen, että metsätyövoimasta tulee pulaa varsinkin Etelä-Suomessa. Metsätyövoima tullee pääosiltaan vakinaistumaan 15-20 vuodessa. Tehostuvien metsänhoitotoimenpiteitten ansiosta puun tuotanto tulee jatkuvasti kasvamaan.

  Että raivatkaa vaan Lappi pelloksi. Tulevaisuuttahan siellä ei puuntuottajana ole. ;)

Itseasiassa tämä on kyllä totta, ei se puu täällä tundralla oikein kasva, tai kasvaa helvetin paljon hitaammin kuin etelässä  :o

oikeastaan etelän puu ei kelpaa kuin selluksi. Kunnon rakennuspuu on tiheäsyistä puuta.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Kekkoslaista historiaa
"Pääpaino viljan ja erikoisesti leipäviljan tuotannossa on asetettava Etelä-Suomeen sekä karjataloudessa ja rehun viljelyssä Keski-Suomeen nurmiviljelyn painottuessa edellytysten puolesta Keski- ja Pohjois-Suomeen."

kokoomuksen poliittisesti rakennetun maatalousohjelman tultua päivänvaloon :o

onko pohjoisen tuotanto virhe niinkuin talojussi on kertonut
vai onko taas kokoomusohjelma ihan
sieltä perinteisestä paikasta :o

http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=kokmaametsa1979

   Kokoomus oli niin rähmällään Kekkoslandian aikaan, ettei mitään tolkkua. Vasta Niinistö teki kokoomuksesta oikeistopuolueen. Tosin tuossa ohjelmassa oli aivan oikeen meneviäkin ennusteita. Kuten tämä.

Tulevaisuudessa puun tuotannon paino siirtyy yhä enemmän Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen, jossa metsän kasvu edullisemmista ilmasto-olosuhteista ja paremmasta metsäpohjasta johtuen on huomattavasti nopeampaa. Yleinen työllisyyskehitys johtanee siihen, että metsätyövoimasta tulee pulaa varsinkin Etelä-Suomessa. Metsätyövoima tullee pääosiltaan vakinaistumaan 15-20 vuodessa. Tehostuvien metsänhoitotoimenpiteitten ansiosta puun tuotanto tulee jatkuvasti kasvamaan.

  Että raivatkaa vaan Lappi pelloksi. Tulevaisuuttahan siellä ei puuntuottajana ole. ;)

Itseasiassa tämä on kyllä totta, ei se puu täällä tundralla oikein kasva, tai kasvaa helvetin paljon hitaammin kuin etelässä  :o

oikeastaan etelän puu ei kelpaa kuin selluksi. Kunnon rakennuspuu on tiheäsyistä puuta.

  No nähtiinhän se mihin pohosen puu kelepaa. Kun sellunteko lopetettiin, niin ei kyllä muukaan onnistu pohosen puusta. Eihän siinä oo puuta kuin lyhyt tyvipölli ja oksanen latva. UPM sorvaa kuusesta vaneria sen minkä kerkeää. Kesälläkin oli niin kova meno, että motomiehet piti hälyttää lomalta metsään.  ;)
 
Kyllä tuo PÖLKKY OY jauhaa pohjoisen puuta laudaksi ja lankuksi kovaan tahtiin. Kokeileppa huvikseen sahata pistosahalla etelän puuta ja pohjoisen puuta ero on huima.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71943
Vs: talojussi kääntämässä takkia
ite kattelin tosa just männä viikolla yhellä rakennusmaalla kuin oli hienoa puuta pohosesta kattotuoleissa ja kuin "hyvää" puuta tarjos nap- palkki!        on se vaan toista kun pohosen puuta sirkkeliin tarjoo!   terä soi kun taas etelän vetelää kun tarjoaa niin saha lössyää!

            etelässä kannattaa se sellupuu tehä ja pohosessa rakennuspuut!

millamagia

  • Vieras
Vs: talojussi kääntämässä takkia

 Ja säästää kanssa YLE-verossa, se määrätään yrittäjille ja myeli vakuutetuille työtulon mukaan...
[/quote]

Joutuuko lestat maksamaan yle veroa kun ei telkkaria katso?
[/quote]

  Jehoville kans' ;D
[/quote]
-kyllä jehovan todistajat katsoo tv:tä. Tämä yle vero koskee kaikkia,jotka katsoo televisiota,kuuntelee radiota sekä käyttää internettiä.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Kekkoslaista historiaa
"Pääpaino viljan ja erikoisesti leipäviljan tuotannossa on asetettava Etelä-Suomeen sekä karjataloudessa ja rehun viljelyssä Keski-Suomeen nurmiviljelyn painottuessa edellytysten puolesta Keski- ja Pohjois-Suomeen."

kokoomuksen poliittisesti rakennetun maatalousohjelman tultua päivänvaloon :o

onko pohjoisen tuotanto virhe niinkuin talojussi on kertonut
vai onko taas kokoomusohjelma ihan
sieltä perinteisestä paikasta :o

http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelma?tunniste=kokmaametsa1979

   Kokoomus oli niin rähmällään Kekkoslandian aikaan, ettei mitään tolkkua. Vasta Niinistö teki kokoomuksesta oikeistopuolueen. Tosin tuossa ohjelmassa oli aivan oikeen meneviäkin ennusteita. Kuten tämä.

Tulevaisuudessa puun tuotannon paino siirtyy yhä enemmän Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen, jossa metsän kasvu edullisemmista ilmasto-olosuhteista ja paremmasta metsäpohjasta johtuen on huomattavasti nopeampaa. Yleinen työllisyyskehitys johtanee siihen, että metsätyövoimasta tulee pulaa varsinkin Etelä-Suomessa. Metsätyövoima tullee pääosiltaan vakinaistumaan 15-20 vuodessa. Tehostuvien metsänhoitotoimenpiteitten ansiosta puun tuotanto tulee jatkuvasti kasvamaan.

  Että raivatkaa vaan Lappi pelloksi. Tulevaisuuttahan siellä ei puuntuottajana ole. ;)

Itseasiassa tämä on kyllä totta, ei se puu täällä tundralla oikein kasva, tai kasvaa helvetin paljon hitaammin kuin etelässä  :o

oikeastaan etelän puu ei kelpaa kuin selluksi. Kunnon rakennuspuu on tiheäsyistä puuta.

  No nähtiinhän se mihin pohosen puu kelepaa. Kun sellunteko lopetettiin, niin ei kyllä muukaan onnistu pohosen puusta. Eihän siinä oo puuta kuin lyhyt tyvipölli ja oksanen latva. UPM sorvaa kuusesta vaneria sen minkä kerkeää. Kesälläkin oli niin kova meno, että motomiehet piti hälyttää lomalta metsään.  ;)
 
Kyllä tuo PÖLKKY OY jauhaa pohjoisen puuta laudaksi ja lankuksi kovaan tahtiin. Kokeileppa huvikseen sahata pistosahalla etelän puuta ja pohjoisen puuta ero on huima.

Näihän se on, jos kunnon puuta haluaa niin hitaasti kasvanut pohjoinen puu on oikea valinta  ;)

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: talojussi kääntämässä takkia

 Ja säästää kanssa YLE-verossa, se määrätään yrittäjille ja myeli vakuutetuille työtulon mukaan...

Joutuuko lestat maksamaan yle veroa kun ei telkkaria katso?
[/quote]

  Jehoville kans' ;D
[/quote]
-kyllä jehovan todistajat katsoo tv:tä. Tämä yle vero koskee kaikkia,jotka katsoo televisiota,kuuntelee radiota sekä käyttää internettiä.
[/quote]

saavatko esim. aivokuolleet vapautuksen kokoomuksen yle verosta :o
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19327
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: talojussi kääntämässä takkia

saavatko esim. aivokuolleet vapautuksen kokoomuksen yle verosta :o

SDPede kuulema saa...     ::)
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."