Olipa kerran pariskunta, joilla kummallakin oli pulla, joissa 26 rusinaa kummassakin.
Molemmat olivat tähän asti syöneet pullansa siten, että yhdessä oli syöty kummankin pullasta 16 rusinan verran.
Erikseen oli jäänyt 10 rusinan verran syötävää kummallekin, jonka oli saanut syödä milloin itselle sopi.
No, tämähän ei nyt enää käy, säästösyistä.
Pariskunnan oli opeteltava syömään yhteisesti molempien pullista 20rusinan verran.
Jäljelle jäi enää 6rusinaa erikseen syötäväksi kummankin pullaan.
Ennen säästösyistä tapahtunutta rusinanpoiminnan muutosta rusinoita pullissa oli yhteensä 52 kpl.
Ja, kas kummaa, kuinka tämä voi olla mahdollista, säästöohjelman astuessa voimaan, rusinoita on edelleen ne 52 kpl?
Ellei sitten ounasteltu yhden rusinan lisäys per pulla toteudu, jolloin rusinoita on yhteensä 54 kpl.
Piru kun saisi rahankin poikimaan samalla tavalla kuin lomapäivät tuolla veslahtelaisella matematiikalla.

Ei niitä rusinoita lisää tullu, itekkin tajusin sen vasta kun illalla luin maastullin jutun, en vain viittiny ennemmin korjata, kun olin jo ilmaissut vahingoniloni vesilahden suuntaan, ehkä talojussi oikeasti luuli että eläintilat sai jotain lisää, tosiasiassa lomittajia vaan käytetään tarkemmin, eli säästöt syntyy siitä että lomittaja lomittaa molempia aviopuolisoita yhtäaikaa, vähä oikeastaan hävettää että jälleen hurahin tohon taloveetin vedätykseen
