Joskus mossina kun talvella kävellä pahlustettiin johonkin korpeen, missä tiedettiin isä-ukon olevan savotassa ja jos isä teki tulet ja paistoi jotahi makkarankyrsää, niin se tuoksu oli kyllä taivaallinen. Joskus vieläkin saa jonkinmoisia häivähdyksiä siitä kokemuksesta.
Nykyään kun suuntaa tuonne jäämeren suuntaan, niin sen meren voi sopivalla tuulella haistaa jo matkojen päähän. Sitten kun saa varpaat ujutettua siihen kylmään veteen ja vielä nortin huuleen, niin silloin voi sanoa, jotta on elämä kohillaan.
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...