Hieman vakavampi aihe eli pelkäättekö tai mietityttääkö oma ja tuttavien turvallisuus. Ollaan kuitenkin melko erikoisessa ammatissa kun pidetään elukoita "vangittuna" ja pilataan ympäristöä sekä aiheutetaan haju, melu ja muuta haittaa. Omallatavalla olemme oikeutettuja siiheen mutta kaikki ei näe asiaa välttämättä samalta kannalta. Täältä saa aina välillä lukea kun joku tulee "kiitteleen" toimintaa kun ollaan töissä tai käyvät muutenvaan tarkastamassa tilat omin lupineen jne. Onko käynyt mielessä että joskus voi joku olla puukolla tai pyssyllä vastassa vaikka vaan töitä tehdään
Aika omituisen tuntuinen avaus, nimittäin jos joku tulee työtään tekevää maanviljelijää väkivallalla uhkailemaan, niin kyllä tällaisella ihmisellä on sitten jo korvien välissä asiat pahasti vinksallaan. Toisaalta, onhan niitä monia ammatteja, joissa väkivallan uhka ja uhkaava käyttäytyminen on arkipäivää, varsinkin hoitioalalla ja monissa asiakaspalvelutehtävissä työskentelevillä on asia näin.
Siitä että erilaisilla foorumeilla ja lehtien lukijapalstoilla maataloutta haukutaan, on vielä pitkä matka siihen että lähdetään rehellistä työtänsä tekevää viljelijää väkivallalla uhkailemaan ihan nenän eteen. Kyllä laki on vielä onneksi viljelijän puolella.