Ymmärtämättä mitään gps-tarjonnasta...
pohdin, olisiko sellaista edullista kojetta, joka
- voisi olla (kestäisi) vanhan traktorin kopissa
- auran/äkeen kiveen osuessa painaisi nappia
-> kartalle jäisi punainen (tai jonkun muun värinen) täppä
-> opastaisi seuraavana päivänä paikalle kivenkeruuvehkeen kanssa (ja saisi sitten sen täpän poistettua siitä näytöltä)
Meillä on kiviä pellolla 1-muutama per ha. Koko alkaen päänkokoisesta. Kun on kyntänyt/äestänyt toistakymmentä ha näitä hehtaarin peruslohkoja, niin ei korvienvälyskompuutterin muisti riitä tuossa keruuvaiheessa. Mikä johtaa siihen, että niitä kiviä poimitaan kaksi kierrosta -> turhaa työtä ja ajanhukkaa.
Voisi tietty tehdä siistit laminoidut versiot kaikista lohkokartoista ja sinne punakynäillä nuo osumat, mutta on vain jäänyt tekemättä. Tuollainen kuvaamani kones voisi olla pätevä laite tarkoitukseensa. Tarkkuusvaatimukseksi riittäisi hyvin joku 5-10 metriä.
Löytyykö tuollaista?
Petri
Jotain tuollaista olen itsekkin etsinyt tuonne tiepuolelle. Tänäkin keväänä routa oli nostanut kuitukaapelit pintaan monesta kohtaa ja jotenkin olisi nuo saatava merkattua, kun on muitakin kuskeja kuin itse ja ei niitä itsekkään aina muista. Joten tuo käsi gps ei ehkä ole paras meille. Ajoura opastinta ollaan mietitty. Sinne sais merkattua myös kaikki tietkin jotka kuuluu hoidon piiriin. Tarvii vaan monta opastinta, joten ei ihan halpa ratkaisu. Ongelma onkin neuvoa kuskille/ aliurakoitsijalle mistä se YT. alkaa ja päättyy, sekä mitkä sivuhaarat kuuluvat kyseiseen YT,hen
Tuon firman kanssa ollaan mietitty ratkaisua. Sieltä tulis laskutus tiedot ja raportit samalla. Mahdollisissa vauriotilanteissa saa otettua kuvan kännyllä ja liitettyä raporttiin. Muistan heidän maininneen että heillä ois jotain tuotteita maanviljelijöillekin.
http://www.kiho.fi/