Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe EU ja Suomen maatalous  (Luettu 6742 kertaa)

Talojuhani

  • Vieras
EU ja Suomen maatalous
Eilisehtoona käytiin Esson baarissa siman voimalla keskustelua aiheesta EU ja Suomen maatalouspolitiikka.

Yksimielisiä oltiin siitä, että Suomen maatalouden kahtiajako eriarvoisiin alueisiin on vain ja ainoastaan vv. 1991-1994 kepuneuvottelijoitten syytä:

-kepulaiset pyrkivät ideologiansa mukaisesti turvaamaan pohjoisen maatalouden, etelällä ei niin väliä. Jatkettiin Johannes Virolaisen viitoittamaa tietä siirtää maataloutta pohjoiseen päin kusannuksista ja muista seurauksista välittämättä.

-esim. viljan viitesadot ja siitä johdettu viljan tuki jäi alhaiseksi, sattui yksi tosihuono vuosi laskentavuosiin. Siihen olisi saanut helposti korjauksen, mutta kepuneuvottelijat Haavisto-Härmälä jättivät asian silleen saadakseen vastaavasti pohjoiseen enemmä etuisuuksia.  Alhaisesta viitesadosta johtuen on Suomelta jäänyt saamatta paljon Eu-rahaa CAP-tukea...kepulaiset ottivat mieluummin rahaa Suomen valtion kassasta ja ohjasivat ne pohjoiseen.

-Etelä-Pohjanmaa siirrettiin vastoin MMM:n alkuperäisiä suunnitelmia B-alueesta C-alueeseen, jotta pohjoiseen saatiin viljelijöitten enemmistö mm. MTK:ssa.

-MTK/kepu lähti heti EU-jäsenyyden aluissa junttaamaan etelän vähäisiäkin tukia alas kuten EU:n tänne määräämät investointituet ja nuorten viljelijöitten tuen.

-MTK:n vaatimuksesta Korkeaoja upotti ainutlaatuisen EU:n Suomelle myöntämän viljan kuivatustuen Tilatuen sisään, missä se nyt leikkautuu vähitellen kokonaan pois.

-S-L Anttila "torjuntavoitti" viimeisetkin AB-alueen viljan kansalliset tuet pois.

Koko etelän maatalouden EU-kurjuus on vain ja ainoastaan MTK:n ja kepun syytä, niitten tekemiä valintoja!

Onneksi kepu on kutistunut pienpuolueeksi ja MTK alkaa häipyä historian roskakoriin.

UCD

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1440
Vs: EU ja Suomen maatalous
Meneekö maataloudella elinkeinona muka jotenkin huonosti?
Vastaus: Ei todellakaan.
MOT.

Mitä enemmän paskaa lentää kuormasta sen parempi.  8) 

Kaikkia tiloja ei todellakaan tarvita ja joka tupaa ei tarvi landella pitää lämpimänä. Ei vaikka maastulevaisuuden pääkirjoituksessa taas eilen näin jeesusteltiin lukijoiden mieliksi.  ;)

Viimeksi muokattu: 01.05.12 - klo:10:01 kirjoittanut UCD

Losers always whine about their best. Winners go home and f*ck the prom queen ....

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27908
  • vastustan
Vs: EU ja Suomen maatalous
Meneekö maataloudella elinkeinona muka jotenkin huonosti?
Vastaus: Ei todellakaan.
MOT.

Mitä enemmän paskaa lentää kuormasta sen parempi.  8) 

Kaikka tiloja ei todellakaan tarvita ja joka tupaa ei tarvi landella pitää lämpimänä. Ei vaikka maastulevaisuuden pääkirjoituksessa taas eilen näin jeesusteltiin lukujoiden mieliksi.  ;)
:) :D ;D 8)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Sepedeus

  • Vieras
Vs: EU ja Suomen maatalous
Meneekö maataloudella elinkeinona muka jotenkin huonosti?
Vastaus: Ei todellakaan.
MOT.

Mitä enemmän paskaa lentää kuormasta sen parempi.  8) 

Kaikkia tiloja ei todellakaan tarvita ja joka tupaa ei tarvi landella pitää lämpimänä. Ei vaikka maastulevaisuuden pääkirjoituksessa taas eilen näin jeesusteltiin lukijoiden mieliksi.  ;)

   EU myöntää peltokasvien tuen maakohtaisen viitesadon perusteella. Viitesato määräytyi satovuosien 1986/1987 - 1990/1991 perusteella, jotka olivat Suomelle erityisen epäsuotuisat. Tästä syystä Suomen viitesato on 2800 kiloa/hehtaari, joka on jäsenvaltioista Italiaa lukuun ottamatta, eniten todellista satotasoa alhaisempi (Suomen todellinen viljojen painotettu keskisato on ollut 1990-luvulla 3,400 kg/ha). Tämä epäkohta korostuu nyt, kun komissio ehdottaa peltokasvien viitesadon perusteella maksettavan tuen nostamista. Suomi katsoo, että tämä epäkohta (ts. Suomen todellista alhaisempi viitesato) tulisi korjata.

  Suomen veronmaksajat ovat menettäneet 17 vuoden aikana satoja miljoonia euroja Kepun epäisänmaallisen toiminnan johdosta. Hömppäheinän tukikin olisi huomattavasti suurempi, jos viitesato olis tuo 3400. ;D

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2774
Vs: EU ja Suomen maatalous
>Vastaus: Ei todellakaan.

Piti tähänkin vastailla jotain muuta,mutta olikin näemmä luonnehäiriöisen narsistin kommentti niin olkoon...

Olikko sä Sepe töissä mtk:ssa politrukkina?
Jos et vielä olet, kysele ihmeessä sieltä hommia, sulla on ilmiselviä lahjoja ko hommaan

Mukavia osaa kirjoittaa jokainen mtk-populisti, mutta ilman kunnon tylytystä ei hommat etene.  8)

Niin tuottajat kyllä osaa tylyttää syylliseksi kurjuuteensa kaikki muut maailman ihmiset, jopa sen naapurinkin tuottajakolleegan, mutta eivät osaa katsoa peiliin.  8)
Losers always whine about their best. Winners go home and f*ck the prom queen ....

UCD

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1440
Vs: EU ja Suomen maatalous
   EU myöntää peltokasvien tuen maakohtaisen viitesadon perusteella. Viitesato määräytyi satovuosien 1986/1987 - 1990/1991 perusteella, jotka olivat Suomelle erityisen epäsuotuisat. Tästä syystä Suomen viitesato on 2800 kiloa/hehtaari, joka on jäsenvaltioista Italiaa lukuun ottamatta, eniten todellista satotasoa alhaisempi (Suomen todellinen viljojen painotettu keskisato on ollut 1990-luvulla 3,400 kg/ha). Tämä epäkohta korostuu nyt, kun komissio ehdottaa peltokasvien viitesadon perusteella maksettavan tuen nostamista. Suomi katsoo, että tämä epäkohta (ts. Suomen todellista alhaisempi viitesato) tulisi korjata.

Olikko sä Sepe töissä mtk:ssa politrukkina?
Jos et vielä olet, kysele ihmeessä sieltä hommia, sulla on ilmiselviä lahjoja ko hommaan

  Suomen veronmaksajat ovat menettäneet 17 vuoden aikana satoja miljoonia euroja Kepun epäisänmaallisen toiminnan johdosta. Hömppäheinän tukikin olisi huomattavasti suurempi, jos viitesato olis tuo 3400. ;D

juuri näin mtk-politrukit kirmuaa lisää tukia, vain sana kepu jää vuodatuksesta pois...  ;D
Losers always whine about their best. Winners go home and f*ck the prom queen ....

Täpinäreiska

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1231
Vs: EU ja Suomen maatalous
Jos paras 1/4 tiloista tuottaa n.75% tuotteista ja 1/2 tiloista tuottaa 90% niin alalla on edelleen varaa pitää kohtuullisen monta suojatyöpaikkaa.
Täp-management. Sponsored by yhteiskunta.

Talojuhani

  • Vieras
Vs: EU ja Suomen maatalous
Jos paras 1/4 tiloista tuottaa n.75% tuotteista ja 1/2 tiloista tuottaa 90% niin alalla on edelleen varaa pitää kohtuullisen monta suojatyöpaikkaa.

Se on selvä, että kun tuotanto on pitkälti siirretty tundralle, ei siellä synny tuotantoakaan.

Viimeksi muokattu: 01.05.12 - klo:11:06 kirjoittanut Talojuhani

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: EU ja Suomen maatalous
Jos paras 1/4 tiloista tuottaa n.75% tuotteista ja 1/2 tiloista tuottaa 90% niin alalla on edelleen varaa pitää kohtuullisen monta suojatyöpaikkaa.

Se on selvä, että kun tuotanto on pitkälti siirretty tundralle, ei siellä synny tuotantoakaan.

virkamiehiä  on  moninkertaiesti  maanviljelijöihin  nähden,,,,mitääs  ne  tuottaa  ???

der bauer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 901
Vs: EU ja Suomen maatalous
  Hömppäheinän tukikin olisi huomattavasti suurempi, jos viitesato olis tuo 3400. ;D
Alhaisesta viitesadosta on siis ollut hyötyäkin.

mah

  • Vieras
Vs: EU ja Suomen maatalous
....Mutta mihin unohtui Talohanilta nuorten viljeliöiden tuki etelästä ja investointituet tundralle ja lisälomituspäivät? :-X

Sepedeus

  • Vieras
Vs: EU ja Suomen maatalous
   EU myöntää peltokasvien tuen maakohtaisen viitesadon perusteella. Viitesato määräytyi satovuosien 1986/1987 - 1990/1991 perusteella, jotka olivat Suomelle erityisen epäsuotuisat. Tästä syystä Suomen viitesato on 2800 kiloa/hehtaari, joka on jäsenvaltioista Italiaa lukuun ottamatta, eniten todellista satotasoa alhaisempi (Suomen todellinen viljojen painotettu keskisato on ollut 1990-luvulla 3,400 kg/ha). Tämä epäkohta korostuu nyt, kun komissio ehdottaa peltokasvien viitesadon perusteella maksettavan tuen nostamista. Suomi katsoo, että tämä epäkohta (ts. Suomen todellista alhaisempi viitesato) tulisi korjata.

Olikko sä Sepe töissä mtk:ssa politrukkina?
Jos et vielä olet, kysele ihmeessä sieltä hommia, sulla on ilmiselviä lahjoja ko hommaan

  Suomen veronmaksajat ovat menettäneet 17 vuoden aikana satoja miljoonia euroja Kepun epäisänmaallisen toiminnan johdosta. Hömppäheinän tukikin olisi huomattavasti suurempi, jos viitesato olis tuo 3400. ;D

juuri näin mtk-politrukit kirmuaa lisää tukia, vain sana kepu jää vuodatuksesta pois...  ;D

  Viitesatoon perustuvan tuen maksaa 100% eu. Kepu/MTK koplan tarkoitus on vaan korottaa kotimaista tukea. EU:n kanssa tulee pelkkiä torjuntavoittoja tukineuvotteluissa. Jos viitesato olis korkeempi, niin siitä hyötyisi myös A-B alueen karjatilallinen. Mutta sitähän ei hyvällä katso määrätyt piirit ;D