Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Palolaki  (Luettu 6086 kertaa)

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Palolaki
31§
Palon tai muun onnettomuuden johdosta tarpeellista sammutus- ja pelastustoimintaa varten ovat muutkin kuin kunnalliset palokunnat kunnan palopäällikön ja 29 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa lääninhallituksen määräämän viranomaisen yleisen määräysvallan alaisia, kuitenkin niin että teollisuus- tai muun laitoksen palokuntaa saa käyttää vain, mikäli laitoksen turvallisuus ei siitä vaarannu.

Jokainen palo- tai onnettomuuspaikalla tai sen läheisyydessä oleva työkykyinen henkilö on velvollinen sammutus- ja pelastustoimintaa johtavan viranomaisen määräyksestä avustamaan tässä toiminnassa, jollei pätevä syy ole esteenä.

Milloin sammutus- ja pelastustoimintaa johtava viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi, on jokainen kunnassa oleskeleva työkykyinen henkilö, joka on täyttänyt 18 vuotta mutta ei 55 vuotta, velvollinen kutsuttaessa viipymättä saapumaan palo- tai onnettomuuspaikalle ja osallistumaan sammutus- ja pelastustoimintaan, jollei pätevä syy estä häntä.

Mitä 3 momentissa on sanottu, koskee myös 18 §:ssä tarkoitettua avun antamista

Eli tässähän on vain kyse materiasta, miksei sitten samalla lailla voi velvoittaa hoitajia pelastamaan ihmishenkiä?
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Simeon

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 54
Vs: Palolaki
Ei ole tarvis tuota käyttää. Laki terveydenhuollosta vaatii kuntien päättäjiä järjestämään terveydenhuollon, siis palkkaamaan ihmisiä sitä tekemään. Hoitajat ei ole lain mukaan vastuussa asiasta.

Jos et saa kirvesmiestä raksalle koska ne kaikki sanoo sinun maksavan liian vähän, mitä teet? Olet joko ilman kirvesmiestä tai maksat enemmän. Poliitikot sitävastoin alkaa syyttää ko tilanteessa kirvesmiehiä rakennuksen valmistumisajankohdan vaarantamisesta ja alkavat valmistella lakia, joilla kirvesmiehet pakotetaan töihin.

Hoitsut oli lakossa joku vuosi sitten. Suojatyötä ja muita kikkoja käyttäen poliitikot pakotti hoitajat töihin sanelupolitiikalla. Nyt se tulee sitten takkiin. Ne on ottaneet opikseen ettei kiltteys auta. Vastuu on sataprosenttisesti poliitikoilla jos ja kun ihmisiä kuolee.

Hoitsut on ottaneet opikseen. Osaisimmepa me viljelijätkin oppia jotain.

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Palolaki
Tuossa palolaissa ei edes luvata mitään korvauksia, hoitsuille maksetaan 1,3 kertainen palkka eli enemmän kuin ovat pyytämässä. Lisäksi tässä on kyseessä avainryhmä joka kiristää yhteiskuntaa korkeimmalla mahdollisella panostuksella eli ihmishengillä. Itseasiassa olisin valmis vaihtamaan tämän ahneen joukkion ja maksamaan uusille hoitajille sen mitä ovat vaatineet. Nämä ovat jo osoittaneet olevansa olevansa alalle soveltumattomia. Jos olisin työnantaja en enää ottaisi virkasuhteisia takaisin virkasuhteeseen, itsepä irtisanoutuivat. Jos saavat korotuksen läpi niin esim Uudellamaalla hoitajien keskiansio nousee 2700 €:sta 3500 €:oon eli 21 000 mummoa. Ei ole kovin kauan kun se oli ministerin palkka. Nyt on näytön paikka, saako yhteiskuntaa saalistaa ruumiilla?
Tätä on verrattu siihen että poliisit ja palomiehet olisivat lakossa. Nämä lakot on kuitenkin nähty ja saatu hoidettua kohtuullisilla sopimuksilla.
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Simeon

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 54
Vs: Palolaki
Minusta 3500€ työstä, jota tehdään keskeytymättömänä kolmivuorotyönä ei ole kovin paljoa. Itse en alkaisi tuolla palkalla heidän työhönsä.

Jos olet niin kauheasti huolissasi ihmisistä niin voit varmaan mennä vapaaehtoistyöhön vanhainkotiin syöttämään vanhuksia. Vapauttaisit jonkin hoitajan vaativampaan työhön...

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Palolaki
Minusta 3500€ työstä, jota tehdään keskeytymättömänä kolmivuorotyönä ei ole kovin paljoa. Itse en alkaisi tuolla palkalla heidän työhönsä.

Jos olet niin kauheasti huolissasi ihmisistä niin voit varmaan mennä vapaaehtoistyöhön vanhainkotiin syöttämään vanhuksia. Vapauttaisit jonkin hoitajan vaativampaan työhön...
Itse teen työtä puolella tuosta palkasta, vuoden vaihteessa palkka taas alenee pari sataa ja työ lisääntyy. Miksi mun pitäisi ilmaiseksi tehdä työtä josta jollekin nartulle maksetaan enemmän kuin minun nykyisestä työstäni?
Mielestäni juuri näistä paskaduuneista kuten vanhusten syöttö ja paskavaippojen vaihto pitäisi maksaa enemmän. Siististä työstä kuten erikoissairaanhoito, röntgenhoitajat mitä näitä "vaativempia"  nyt onkaan ei tarvitse, saavat jo ihan tarpeeksi. Esim terveyskeskuksissa on kasapäin kaikennäköistä hoitajaa jotka tekee jotain paperihommia eivätkä kykene yksinkertaisimpaankaan toimenpiteeseen. Olen tämän omakohtaisesti todennut.
Lisäksi tuo on keskiansio, mukana myös ne jotka tekee päivätyötä. Eli kolmivuorotyössä ansiot vielä paremmat. Paperimiesten ansioita kauhisteltu mutta häviävät kyllä noille.
Hesarissa esiteltiin pari palkkakuopassa olevaa hoitsua. Yksinhuoltajia mutta kuitenkin asuivat, toinen  Helsingissä(!), omakotitaloissa. Olen vakuuttunut että jos maan päälehteen hoitsut laittavat esimerkit surkeudestaan niin silloin nämä ovat niitä heikoimmassa jamassa olevia joilla kerätään sääliä. Eli keskimääräinen totuus on jotain muuta. Ei jostain syystä herättänyt minussa sympatioita ehkä johtuen siitä että tiedän miten todella pienipalkkaiset elävät.
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8340
Vs: Palolaki
No mikset vaihda parempipalkkaiseen hommaan?
Mystinen kesälaatumies

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Palolaki
No mikset vaihda parempipalkkaiseen hommaan?

Miksei hoitsut vaihda? Puhuvat kyllä kaupan kassoista ja keittiökalusteiden myynnistä. Tosiasiassa menisi vain huonompaan, palkka alenisi ja edut ja eläkkeet pienenisi ja joutuisi jopa töitä tekemään. Eikä taida koulutuskaan oikein sopia muille aloille.
Itse olisin tyytyväinen jos palkka ei alenisi, nyt tullut 2 vuodessa melkein saman alas kuin hoitsut haluaa lisää. Minullakaan ei ole koulutusta muulle alalle ja työpaikan vaihto veisi nekin vähät lisät mitä nyt on. Lisäksi ikääkin on jo liikaa.
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8340
Vs: Palolaki
Systeri oli ruottissa hoitsuna. Palkka oli lähes tupla. Siellä ja Norjassa on aikalailla suomalaishoitsuja töissä. Nyt systeri opiskelee parempipalkkaiseen hommaan.
Mystinen kesälaatumies

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Palolaki
Systeri oli ruottissa hoitsuna. Palkka oli lähes tupla. Siellä ja Norjassa on aikalailla suomalaishoitsuja töissä. Nyt systeri opiskelee parempipalkkaiseen hommaan.
Kuten aiemmin todennut, kenen palkka ei ruotsissa tai norjassa ole parempi. Sama on minunkin alallani. Minua pitää täällä maatila ja lapset. Hoitsuillakin, ainakin joillain, vielä perhe ja omakotitalot sun muut. Ei ne kaikki sinkkuja ole joten ihan turha vedota miten muualla on. Kotimaisen vertailun niiden palkka kyllä kestää. Tuskin niillä kaikilla kielitaitokaan riittäisi toisin kun minulla. Ne jotka sinne haluaa lähteä on jo suurimmaksi osaksi mennyt. Onkos siskosi siellä vai täällä ja miksi?
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Palolaki
Ei siellä Ruotsissa hoitsut nyt niin hyvin tienaa, palkka lähellä Suomen tasoa.

IL 1.11.2007: "Ruotsin hoitajat vaativat lisää palkkaa

Ruotsin hoitajien ammattiliitto on sanonut irti liittokohtaisen työehtosopimuksen, joka koskee 80 000:ta sairaanhoitajaa kunnissa ja maakäräjillä.

Hoitajien ammattiliitto perustelee valtakunnallisen sopimuksen irtisanomista sillä, että hoitajien palkkakehitys on pysähtynyt. 1990-luvun lopulla Ruotsin hoitajat saivat palkkojaan nostettua melko mukavasti henkilökohtaisilla sopimuksilla.

Liiton ilmoituksen mukaan kymmenen vuotta maakäräjien palveluksessa työskennellyt sairaanhoitaja ansaitsee keskimäärin 22 600 kruunua (2 460 euroa) kuukaudessa. Yksityisellä sektorilla palkat ovat 200-300 euroa paremmat."

Viimeksi muokattu: 12.11.07 - klo:08:33 kirjoittanut Luomujussi

Aulis Anttila

  • Vieras
Outo juttu
Ruotsin hoitajien ammattiliitto on sanonut irti liittokohtaisen työehtosopimuksen, joka koskee 80 000:ta sairaanhoitajaa kunnissa ja maakäräjillä. Liiton ilmoituksen mukaan kymmenen vuotta maakäräjien palveluksessa työskennellyt sairaanhoitaja ansaitsee keskimäärin 22 600 kruunua (2 460 euroa) kuukaudessa. Yksityisellä sektorilla palkat ovat 200-300 euroa paremmat."

Suomessa on hoitoalalla sellainen hassu juttu  >:( että julkisen työnantajan tilipussi on hivenen lihavampi kuin yksityisen... pääsääntö työmarkkinoilla on päin vastoin.

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8340
Vs: Palolaki
Systeri opiskelee Suomessa. Jos hoitajien palkat eivät ole kilpailukykyisiä menevät hoitajat ulkomaille tai muille aloille.
Mystinen kesälaatumies

Aulis Anttila

  • Vieras
Hyvä
Systeri opiskelee Suomessa. Jos hoitajien palkat eivät ole kilpailukykyisiä menevät hoitajat ulkomaille tai muille aloille.

Juuri niin... ja hyvä niin  :P

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Palolaki
Systeri opiskelee Suomessa. Jos hoitajien palkat eivät ole kilpailukykyisiä menevät hoitajat ulkomaille tai muille aloille.

Miksei jäänyt ulkomaille kun siellä kerran on niin hyvin?
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.