Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Historia toistaa itseään?  (Luettu 6234 kertaa)

Greenpwr

  • Vieras
Vs: Historia toistaa itseään?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nivalan_konikapina

Siihen nähden että konkursseja ja pakkohuutokauppoja tuntuu olevan jatkuvasti enemmän ilmassa, niin en ihmettelisi. Pankkikin varovaisesti kyseli, josko on kovasti saamisia urakoinnista. Ketjussa velkaantuminen kaataa pahimmoillaan pankillekin syliin varsinaisen dominoefektillisen ongelmia.

Vast' ikään julkistetun viljelijöiden hyvinvointikyselyn mukaan, 10 % jusseista on uupuneita..
..Viimeiset 15 vuotta muutosvauhti on ollut niin kovaa, ettei jatkuva paine voi olla vaikuttamatta toimintakykyyn. Varsinkin kun tilanne on taloudellisesti mennyt jatkuvasti yhä hankalammaksi. Panoshinnat karkaavat kohti koilista kun vastaavasti tuottajahinnat ja tuet taantuvat.

"Huonosti meneminenkin" on suhteellista, Suomalaisviljelijöillä on aika uusi traktorikanta,  kuka esimerkiksi (allekirjoitanut mm.  :()  joutuu ajelemaan traktoreilla, joilla nuorimmallakin on ikää yli 10 vuotta, joutuu nykyään kylässään naurunalaiseksi, vaikka hyvin ne hommat hoituu vanhemmillakin koneilla.  :)

En silti kiellä tosiasiaa että tukien taantuminen ja kustannusten nouseminen olisi  hankala yhtälö ja hankalammaksi muuttuu.

Kun sä tuon kokekannan toit esille niin kerrottakoon että mä olen aikoinaan ihan tarpeeksi pelannut vanhojen koneiden kanssa ja lopulta kun jotain suurempaa pelloilla teki niin tiesi rempan odottavan. Viimeinen tapaus oli traktorista taas kerran ohjauksen rikkoontuminen, koneella saattoi kääntyä vain oikealle. Kotiin pääsin vain muutamalla pienellä ohjaussylinterin/tangon käsin uudelleen asennuksella. Noista lähtökohdista hommattiin uusi traktori ja vanhat romut vaihtoon ja tilalle on hankittu vain uusia koneita vaikka joku voi todeta sen olevan tilan tuloksesta pois mutta olen päättänyt ja toiminut sen mukaisesti ettei ikinä palata tuohon aikaan menneeseen.

Tähän epäilemättä monikin takertuu mutta antaa palaa.....

 Takertuu, toki, mutta toivottavasti ei kompastu... toimivat koneet on kalliita, mutta vielä kalliimpaa (tilan kannalta) on, jos koneet ei toimi. Kulut on, mutta tulot puuttuu...Toiminnan varmuuden ja tehokkuuden voipi määritellä esim. niin, että osaako sanoa täpistelemään lähtiessään, milloin työ on valmis.

simmo

  • Vieras
Vs: Historia toistaa itseään?

jep simmo on pihalla kuin puliukko :o

-----------------minä olen elänyt niin kauan,että olen nähnyt huonompiakin aikoja kuin nyt.Sen myönnän,että nyt mennään alaspäin,hyvät ajat on kohta takanapäin,eikä taida palata. Koko maailma on levoton. Että viivytystaistelu on menossa :(

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Historia toistaa itseään?
Kyllä tuolla telkassa yhtenä iltana näytettiin noita perintököyhiä,oli kyllä ainakin hyvinsyöneen näkönen leivänjonottaja..

juu perintönä köyhyys :o

Perintönä kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta elämästä.

Sen sijaan Konikapina oli nimeomaan viljelijäväestöä koskenut, vaikeasta taloustilanteesta kummunnut spontaani liike:

Konikapina juontaa alkunsa 30-luvun pula- ja katovuosilta, jolloin viljelijäväestö joutui ottamaan suuria lainoja voidakseen jatkaa elinkeinoaan. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla vauraatkin talonpojat joutuivat suuriin vaikeuksiin. Kun pankki suurviljelijän tukemana irtisanoi lainat, eikä silloinen eduskunta kallistanut korvaansakaan väestön vetoomuksille, oli kytevä kapinahenki valmis leimahtamaan. Lopullisen sysäyksen tapausten vyörylle antoi Ruuttusen Hilppa tamma, jonka viranomaiset määräsivät lopetettavaksi.

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/12/nivalan-konikapina.html

Kyse on kolmekymmentäluvun lamasta, sahat seisoi, puu ei mennyt maailmalla kaupaksi, viljelijät joutuivat sen ajan joustamattomien lakien takia helposti pakkohuutokauppoihin, maksulykkäyksiä ei silloin tunnettu.
Täällä meilläpäinkin yhdessä kylässä meni kaikki talot pakkohuutokauppaan yhtä lukuunottamatta, talonpojat oli olleet toisilleen takaajina ja kun yksi joutui vasaran alle, niin koko kylä meni vähän ajan kuluttua vasaran alle, talo kerrallaan.
Kummasti ne vaan talot kumminkin järjestyi osapuilleen entisille omistajille takaisin ....

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Historia toistaa itseään?
No, meillä myydään noin 3000 traktoria vuodessa, tiloja on vastaavasti 60.000. Siis keskimäärin joka 20. vuosi tilalle hankitaan uusi traktori. Samalla laskelmalla puimureita, ehkä 30000 kasvinviljelytilalle, hankitaan kerran 100. vuodessa...

JK. Traktoreiden 3000 kappaleessa ovat mukana myös muualle kuin maatalouteen myydyt koneet. Lisäksi uudemmalla maatalouden kalustolla tehdään ehkä keskimääräistä useammin töitä tilan ulkopuolellakin.
Tuo on todella harhaanjohtavaa. "tiloja" on 60.000...siihen kuuluu kaiketi kaikki yli 3ha tilat. Oikeampi tapa on suhteuttaa myyntiluvut hehtaareihin tai tuotantoon... Noilla luvuilla hävitään kirkkaasti Ruotsille, Tanskalle, Eestille. Saksasta tai ranskasta puhumattakaan.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Noissa tilastoissa on mukana kaikki tarktorit, mönkijät jne... koneet, myös ne joita hankkii kunnat ja muut toimijat, esim. armeija.
Ei anna oikeaa kuvaa mistään, mutta voihan noita tietenkin heitellä mukaan keskusteluihin ....

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179

Oikeita lukuja näihin vertailuihin ei suoraan saa mistään, mutta suuntaa antavia päätelmiä pystyy tekemään:

Yli kymmenen peltohehtaarin tiloja oli vuonna 2010 reilut 54.000 tilaa. Tällä tilaluvulla laskennallinen vaihtoväli uuteen koneeseen olisi 18 vuotta.
Jos nyt kuitenkin oletettaisiin että kymmenen prosenttia myydyistä traktoreista päätyisi muualle kuin maatalouskäyttöön, ostettaisiin tiloille vuodessa 2700 uutta traktoria. Jakolasku 54.000 tilaa per 2.700 uutta traktoria antaisikin yllättäen uuden koneen vaihtoväliksi 20 vuotta! Toki edelleen voidaan spekuloida sillä kuinka monta käytettyä konetta maahan on vuodessa uitettu, mitä tämä puolestaan vaikuttiaisi em laskelmaan...   ::)

LÄHDE: http://www.maataloustilastot.fi/maatilarekisteri_fi-0
Slippin 'n sliding

H Hehtolitra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2569
Vs: Historia toistaa itseään?
Kyse on kolmekymmentäluvun lamasta, sahat seisoi, puu ei mennyt maailmalla kaupaksi, viljelijät joutuivat sen ajan joustamattomien lakien takia helposti pakkohuutokauppoihin, maksulykkäyksiä ei silloin tunnettu.
Täällä meilläpäinkin yhdessä kylässä meni kaikki talot pakkohuutokauppaan yhtä lukuunottamatta, talonpojat oli olleet toisilleen takaajina ja kun yksi joutui vasaran alle, niin koko kylä meni vähän ajan kuluttua vasaran alle, talo kerrallaan.
Kummasti ne vaan talot kumminkin järjestyi osapuilleen entisille omistajille takaisin ....

Sitä se oli täällä etelässäkin, monista pettyneistä oman talon omistajista tehtiin kommunistien kannattajia, viimeistään silloin, kun ravakka talonsa menettänyt sai töitä kaupungin rakennustyömaalta.
Ja sen pankin nimi oli Kansallis-Osake-Pankki.
Siitä alkoi osuuskassojen nousu.

Sepedeus

 On se tuo keskustasosialismi paha tauti. Siihen ei ole hoitoa eikä lääkettä. Hautaan se vie ;D

[/quote]

Lupaako Soini ikuisen elämän kivennapalaisillekin?.

H Hehtolitra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2569
Vs: Historia toistaa itseään?
Kyse on kolmekymmentäluvun lamasta, sahat seisoi, puu ei mennyt maailmalla kaupaksi, viljelijät joutuivat sen ajan joustamattomien lakien takia helposti pakkohuutokauppoihin, maksulykkäyksiä ei silloin tunnettu.
Täällä meilläpäinkin yhdessä kylässä meni kaikki talot pakkohuutokauppaan yhtä lukuunottamatta, talonpojat oli olleet toisilleen takaajina ja kun yksi joutui vasaran alle, niin koko kylä meni vähän ajan kuluttua vasaran alle, talo kerrallaan.
Kummasti ne vaan talot kumminkin järjestyi osapuilleen entisille omistajille takaisin ....

Sitä se oli täällä etelässäkin, monista pettyneistä oman talon omistajista tehtiin kommunistien kannattajia, viimeistään silloin, kun ravakka talonsa menettänyt sai töitä kaupungin rakennustyömaalta.
Ja sen pankin nimi oli Kansallis-Osake-Pankki.
Siitä alkoi osuuskassojen nousu.

Kainosti lisään, että suomalaisten kultamiesten palatessa aikoinaan Klondikesta, koko Kansallis-Osake- Pankin johto oli heitä Etelärannassa vastaanottamassa.

Noo, pientä kontrastia niihin surkeisiin pulamiehiin.

H Hehtolitra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2569
Vs: Historia toistaa itseään?
Ja vieläkin lisäisin, jos kivennapalaisille sopii.
Kun Mikko Niskanen lähti, Peter von Bagh totesi televisiossa: "Siinä meni viimeinen maaseudun kuvaaja".

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71950
Vs: Historia toistaa itseään?
tota traktorien vaihtoa vaan mietin,..... taannoin kävin salpausselän eteläpuolella kääntymässä ja silmiin pisti suuret määrät isoja uusien jontikannäkösten traktoreitten oloisia!      monessa oli joku aurankaltainen keulalla ja suurta kärryä vetelivät tahi pitivät jonkin huoltsikan parkkipaikalla paikoillaan.

              tulipa vaan miäleen että kun kattelee täälläpäin niin pihoista löytyy monasti jotain 6300 valtua tahi vastaavaa muttei paljon muuta, eikös noita tehty jo vuonna kivi/keppi?                     ja sentäs asutaan c-aluella!                 miten lie vaihtohommat eri puolilla maata?                 

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Historia toistaa itseään?
  Jos olis vielä vanha pinta-ala ja omaisuusverotuskäytäntö niin ei traktoreita eikä muitakaan vehkeitä osteltais kuin tarpeeseen..

  Silloin joutui maksamaan omaisuusveroa myöskin kalustostampoistot ptörivät päinvastoin kun nykyään,koneen arvo kun ikääntyessä laski ,niin verotttajakin verotti vähemmästä omaisuudesta..

  Tää nykysysteemi kyllä suosii konekauppiaita ihan toisella tapaa kun se entinen,,

Tätä tematiikkaa on pohdittu mm. tässä koneosion topicissa:

http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=35999.45
Slippin 'n sliding

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Historia toistaa itseään?
  Jos olis vielä vanha pinta-ala ja omaisuusverotuskäytäntö niin ei traktoreita eikä muitakaan vehkeitä osteltais kuin tarpeeseen..

  Silloin joutui maksamaan omaisuusveroa myöskin kalustostampoistot ptörivät päinvastoin kun nykyään,koneen arvo kun ikääntyessä laski ,niin verotttajakin verotti vähemmästä omaisuudesta..

  Tää nykysysteemi kyllä suosii konekauppiaita ihan toisella tapaa kun se entinen,,
Pinta-alaveron tulon voisi muodostaa vaikka myel-työtulo? Monella pienemmällä hömppäheinäviljelytilalla taitaa jo olla isompi kuin liikevaihto :-\
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.