Olen muutamana päivänä kaivellut arkistojani (UM:stä 12 vuotta sitten saamiani asiakirjoja).
Kuntauudistus kuuluu Maastrichtin sopimukseen kirjattuihin asioihin.
Jo Rooman sopimukseen oli kirjoitettu sosiaalipoliittinen pöytäkirja.
Pöytäkirjaa täydennettiin vuonna 1989 ja vuonna 1991 pöytäkirja sisällytettiin Maastrichtin sopimukseen siten, että siihen lisättiin myös terveyspalvelut...
Meidän kaupunkiin on liitetty vapaaehtoisesti kolme kuntaa reilut 10v sitten. Kyllähän siitä jotain närää on ollu, kun näistä pikkukunnista on palveluja viety 40km päähän. Nyt ollaan viimein lopettamassa lukio jossa on 12 oppilasta. Tätäkin jotkut älypäät vastustaa.
Lappeenrantaan on tällä vuosituhanella liitetty kaksi kuntaa. Nyt nämä älypäät ovat demokraattisesti lopettamassa neljästä lukiosta kahta. Älynväläyksen huippu on, että sen jälkeen olisi keskustassa kaksi 600 oppilaan lukiota kilometrin etäisyydellä toisistaan.
Oppilaat joilla on nyt kyliltä matkaa kouluunsa 20 km, olisivat sen jälkeen 40 kilometrin etäisyydellä koulusta ja 10 km etäisyydella tuohon kouluun vievästä bussipysäkistä. Pienimpään lakkautuslistan 150 oppilaan lukioonsa pääsevät nyt peruskoululaisten kyydityksessä, mutta jatkossa jäisivät puolitiehen..
..Yksi tapa tyhjentää maaseutua se on tämäkin.
JK. Tiedän että 40 km on toki pohjoisessa vähän...