Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Tuunanen jakaa väärää tietoa  (Luettu 5206 kertaa)

minä-itte

  • Vieras
Tuunanen jakaa väärää tietoa
Ympäristöministeriön virkamies Pekka Tunanen levittää väärää tietoa jokamiesoikeuksista. Tässä hänen Aamulehteen pistämäänsä tekstiä, mihin ratsastajat vetoavat, kun käyvät metsässä sotkemassa puun juuret ja levittämässä maannousemasientä.:

"Liikennemerkin asettamiseen tulee olla kunnan lupa. Laittomat merkit ovat luonnonsuojelulain vastaisia eikä niitä tarvitse noudattaa. Hevosella ratsastaminen on jokamiehenoikeutta mm. metsissä ja teillä. Ratsastusoikeus koskee myös yksityisiä teitä. Ratsastaja ei saa kuluttaa tietä niin, että se nostaa tienpidon kustannuksia. Järjestyslain nojalla ratsastus on kielletty kuntopolulla, yleiseen käyttöön kunnostetulla ladulla ja urheilukentällä.

Ylitarkastaja Pekka Tuunanen,
ympäristöministeriö"""

Tähän vetosi yksi paikallinen ratsastajatäti, kun hän kertoi tulleensa joukkoineen häädetyksi yhden ylöjärveläisisännän metsästä: isäntä oli haulikon kanssa vastassa ja ampui varoituslaukauksen ilmaan.

Tuunanen riehui edellisen ympäristöministeri Paula Lehtomäen aikana vapaasti, ilmeisesti nykyinen Ville Niinistö on laittanut järjestyksen taloon.  Valitettavasti Tuunanen on saanut täyden tuen yksityisomaisuuden omistusoikeuden murentamisessa  MTK:n Markku Tornbergilta.

Täälläpäin kuusikot kärsivät maannousemasienestä, ottavatko Tuunanen ja Tornberg taloudellisen vastuun siitä, että kuusikot mätänevät pystyyn?

Aikoinaan toisen maalla ratsastaminen oli tilapäisesti sallittua, kun liikenneyhteyksiä ei ollut ja tiet olivat huonoja.

Myös Tuunasen kommentti "laittomista likennemerkeistä" on vähintäänkin omituinen. Itsekin olen laittanut "yksityistie"- merkin yhden tien päähän, sillä vain ilmoitetaan ihmisille, mikä tie on kyseessä. Siinä pätee yksityistietä koskevat määräykset aivan riippumatta siitä, onko siinä liikennemerkkiä vai ei.

Muutenkin Tuunasen toiminta on herättänyt ihmetystä, herra lienee siirretty jo sivuun Lehtomäen kanssa:

http://www.nilsiapalsta.net/2011/10/kelkkareitti-on-arka-asia.html

Viimeksi muokattu: 04.02.12 - klo:19:48 kirjoittanut minä-itte

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71937
Vs: Tuunanen jakaa väärää tietoa
ei kai ensimmäinen väärää tietoa jakava tiedottaja?    niitä taitaa löytyä aika monesta paikasta!

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
Vs: Tuunanen jakaa väärää tietoa
ei kai ensimmäinen väärää tietoa jakava tiedottaja?    niitä taitaa löytyä aika monesta paikasta!

Tämän ketjun aloittajan tekstistäkin toinen puoli oli disinformaatiota... :(
Slippin 'n sliding

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Tuunanen jakaa väärää tietoa
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=58490&lan=FI

  Tuoltahan sitä löytyy virallista tietoa. Kaikki muu on yksityisen virkamiehen puuhastelua.  ;)

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Tuunanen jakaa väärää tietoa
Lyhyesti: Jos rupeaa ammattikalastajaksi niin saa ajella koneilla toisten metsissä ja jos merkitsee yksityistien kuntopoluksi, niin siellä ei saa ratsastaa  ;D

   No tuskin kukaan rupeaa siitä syystä kalastajaksi. :D

Mä... voisin ruveta jos sillä perusteella voisi ajaa naapurin rantaan traktorilla  ;D

 Mä voin ajaa naapurin rantaan traktorilla. Ei mitään ongelmaa.  ;)

Mut ammattikalastaja voinee ajaa sinne rantaan keskisormi pystyssä  ;D

koponen

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1379
  • Herrasmies kiireestä kantapäähän
Vs: Tuunanen jakaa väärää tietoa
Tämän ketjun aloittajan tekstistäkin toinen puoli oli disinformaatiota...

Veikkaan että vihtori (agron 1.kirjailija) laskee luikuria pääsääntöisesti, eli olisko sen jutuissa joka kolmannessa hitunen tottakin !!!!!!
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä sitä määrää minkä naama vaatisi.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27905
  • vastustan
Vs: Tuunanen jakaa väärää tietoa
Ympäristöministeriön virkamies Pekka Tunanen levittää väärää tietoa jokamiesoikeuksista. Tässä hänen Aamulehteen pistämäänsä tekstiä, mihin ratsastajat vetoavat, kun käyvät metsässä sotkemassa puun juuret ja levittämässä maannousemasientä.:

"Liikennemerkin asettamiseen tulee olla kunnan lupa. Laittomat merkit ovat luonnonsuojelulain vastaisia eikä niitä tarvitse noudattaa. Hevosella ratsastaminen on jokamiehenoikeutta mm. metsissä ja teillä. Ratsastusoikeus koskee myös yksityisiä teitä. Ratsastaja ei saa kuluttaa tietä niin, että se nostaa tienpidon kustannuksia. Järjestyslain nojalla ratsastus on kielletty kuntopolulla, yleiseen käyttöön kunnostetulla ladulla ja urheilukentällä.

Ylitarkastaja Pekka Tuunanen,
ympäristöministeriö"""

Tähän vetosi yksi paikallinen ratsastajatäti, kun hän kertoi tulleensa joukkoineen häädetyksi yhden ylöjärveläisisännän metsästä: isäntä oli haulikon kanssa vastassa ja ampui varoituslaukauksen ilmaan.

Tuunanen riehui edellisen ympäristöministeri Paula Lehtomäen aikana vapaasti, ilmeisesti nykyinen Ville Itälä on laittanut järjestyksen taloon.  Valitettavasti Tuunanen on saanut täyden tuen yksityisomaisuuden omistusoikeuden murentamisessa  MTK:n Markku Tornbergilta.

Täälläpäin kuusikot kärsivät maannousemasienestä, ottavatko Tuunanen ja Tornberg taloudellisen vastuun siitä, että kuusikot mätänevät pystyyn?

Aikoinaan toisen maalla ratsastaminen oli tilapäisesti sallittua, kun liikenneyhteyksiä ei ollut ja tiet olivat huonoja.

Myös Tuunasen kommentti "laittomista likennemerkeistä" on vähintäänkin omituinen. Itsekin olen laittanut "yksityistie"- merkin yhden tien päähän, sillä vain ilmoitetaan ihmisille, mikä tie on kyseessä. Siinä pätee yksityistietä koskevat määräykset aivan riippumatta siitä, onko siinä liikennemerkkiä vai ei.

Muutenkin Tuunasen toiminta on herättänyt ihmetystä, herra lienee siirretty jo sivuun Lehtomäen kanssa:

http://www.nilsiapalsta.net/2011/10/kelkkareitti-on-arka-asia.html
mites hirvet, peurat ja kauriit :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Tuunanen jakaa väärää tietoa
Teillä on vaan liikaa maata, josta seuraa tuo yletön huolehtiminen saako jne. ;)

Meillä se on niin, jotta jos minä tuon kaluston tontille, niin siitä ei mene yksikään kameli koipiaan katkomatta läpi ja jos vaimon ryytimaalle joku karavaani erehtyy, niin alle viikossa on niidenkin kynnet vallesmannin arkistossa. :)
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Tuunanen jakaa väärää tietoa
Kieltääkö joku laki piikkilankojen kuivattamisen maantiellä ? Tai sen että suoristelisi lankoja välillä omalla metsäpolullaan  :o

Aulis Anttila

  • Vieras
Laki...
Kieltääkö joku laki piikkilankojen kuivattamisen maantiellä ? Tai sen että suoristelisi lankoja välillä omalla metsäpolullaan  :o

Joo... vaaran aiheuttaminen on rangaistava teko  :P 8)

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Laki...
Kieltääkö joku laki piikkilankojen kuivattamisen maantiellä ? Tai sen että suoristelisi lankoja välillä omalla metsäpolullaan  :o

Joo... vaaran aiheuttaminen on rangaistava teko  :P 8)

Jos merkitsee vaaran asiallisesti vaikka puomilla  ???