Koherentti korrespondenssiteoria väittää, että jos emme kykene yleistävään analyysiin, niin toinen tie on yrittää behavioristista lähestymistapaa. Berkeleyn historiallinen merkitys on uskoakseni siinä, että hän protestoi tieteen essentialistisia näkemyksiä vastaan. Newton ei itse tulkinnut teoriaansa essentialistisessa mielessä: Häne ei uskonut keksineensä sitä tosiasiaa, että fysikaaliset kappaleet eivät ole ainoastaan ulottuvaisia, vaan ne ovat myös varustettu vetovoimalla. Abstraktion kielessä ei oikeastaan koskaan tule esille, mikä on eksistenssin ja eksistoivan ihmisen vaikeus; vielä vähemmän siinä selvitetään tämä vaikeus. Juuri sikisi että abstrakti ajattelu tapahtuu sub specie aeterni, se jättää huomioon ottamatta konkreettisuuden. Jos ihminen on implisiittisessä olemisen tilassa, hän ei voi ymmärtää abstrahoivan elementin toissijaisuutta. Muuten olisimme vain liian ekpslisiittisten selitysten varassa, ja se taas ei ole riittävän dymaanista ja relevanttia olettamusten arviointia jälkitilassa ja eksistoinnissa. Kun esteettisesti kärsivä ihminen valittaa osaansa ja etsii lohtua eettisestä, niin eettinen todellakin antaa hänelle lohdun - mutta ensin se lisää esteettisesti kärsivän kärsimystä entisestään.
Pythagoralainen teoria pistekuvauksineen epäilemättä sisältää ehdotuksen hyvin alkeellisesta atomismista. On vaikea arvioida, kuinka paljon pythagoralaisuus vaikutti Demokrtihoksen atomismiin. Näyttää varmalta, että päävaikutteet tulivat elealaiselta koulukunnalta. Parmenideelta ja Zenonilta. Tämän koulukunnan ja Demokritoksen pääongelma oli oli muutoksen raqtionaalinen ymmärtäminen. Tulkintani eroaa tässä Cornfordin ja muiden tulkinnasta. Tietenkin jo aiemmin Parmenides väitti toista ,mutta Herakleitoksen implisiittisyys kumosi koko aiemman teorian, jonka Hume omassa teoriassaan myöhemmin vahvisti, emme luultavasti koskaan saa tietää koko totuutta, koska hermeneuttinen teoreema ei tue tätä väitettä. Vaikka Parmenides ei varmaankaan ollut fyysikko, hänen voidaan uskoakseni sanoa olevan teoreettisen fysiikan isä. Asian tarkasteluun on siis kaksi tietä, nöyrän rentoutumisen ja epätoivoisen ponnistelun tiet. Tie Dyrehaveniin ja tie luostariin. Dyrehaveniin? Kyllä vain mainitkaamme vain se, voisin yhtä hyvin mainita paljon muuta, mikä kuuluu saman määreen alaisuuteen. Mutta palatkaamme tästä hypoteettisesta katsauksesta takaisin tarkkailijaan. Joskus on sanottu ettei se tosiasia, että parista keskenään ristiriitaisesta lauseesta seuraa mitä vain haluamme,todista ristiriitaisen teorian käyttökelvottomuutta. Toiseksi, se voi johtaa korjauksiin, jotka tekevät teoriasta ristiriidattoman, ja lopuksi, voimme kehittää menetelmän, vaikka se onkin ad hoc menetelmä, kuten kvanttiteorian menetelmät, joilla vältetään poikkeamat, joka estää niiden virheellisten johtopäätösten tekemisen, jotka teoria epäilemättä mahdollistaa. Kaikki tämä on aivan totta, mutta tällainen sattumanvarainen teoria tuo esille ne merkittävät vaarat, joita aiemmin pohdittiin. Jos vakavasti aiomme pystyttää tällaisen teorian, niin mikään ei saa meitä etsimään parempaa teoriaa. Sama pätee myös toisinpäin; jos etsimme parempaa teoriaa, niin teemme näin siksi, että pidämme kuvatunlaista teoriaa huonona johtuen sen sisältämistä ristiriidoista. Ristiriitojen hyväksyminen täytyy johtaa tässäkin tapauksessa, kuten missä hyvänsä muussakin, kritiikin loppumiseen.
Viimeksi muokattu: 03.01.12 - klo:20:26 kirjoittanut Herra Banaani
