Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Sittenkin vain yhden kierroksen pressanvaalit  (Luettu 1477 kertaa)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23539
Esson baarissa vietettiin laidunkauden päättäjäisiä, koska etelässäkin lehmät on laitettava sisään lämpötilojen laskiessa alle +15 asteen.

Istunnosta voidaan antaa julkilausuma, toisin kuin entinen  ns. mm-ministeri, joka ei arvannut kepun vallankiimassa julkilausumiaan esiin tuoda.

Euron heiluessa ja jos Unionin talouskehitys joutuu vapaaseen pudotukseen, arvostaa kansa maamme johtajan tai ainakin keulakuvan uskottavuutta ja luotettavuutta. Nykyhallituksen jatkuva kansansuosio, huolimatta kipeistä päätöksistä, tukee tätä. Kuka haluaisi edes istua auton takapenkillä ,jota ohjaisi Soini jonka vastuunkantokyky tiedetään jo hallitusneuvoteluista, tahi valtakunnan pelle vaurunen.

Tosin aika monista vaalitilaisuuksista on uutiosoitu vaurusen hauskuutaneen kansaa sutkautuksillaan. Tuossaa valossa vaurunen on kotiutunut rooliinsa valtakunnan pellenä, vaikkaa talouden taantumassa ei olisikaan leikinteon aika.

Joten Sauli Niinistö valitaan jo ensimmäisellä kierroksella.

Viimeksi muokattu: 02.12.11 - klo:08:32 kirjoittanut Eemeli

nilihaara

  • Vieras
Vs: Sittenkin vain yhden kierroksen pressanvaalit
   Ai minä luulin että tarkoitit Timppaa. ;D

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71727
Vs: Sittenkin vain yhden kierroksen pressanvaalit
tosta tulikin mieleeni että kuka haluaisi istua auton takapenkillä jota ohjaa niilistö, poukoten välillä toisessa kaiteessa ja välillä toisessa kun ei ihan voi tietää mitä puolivilli hmmmmm, joku tekee!

                   ja taas saatais sitten se "koko kansan" valitsema pressa, ihan kuin haloska, vain rimaa hipoen yli puolet äänistä!       jeeee, just , ja se alle 50% onkin sitten ei-kansaa! ::)

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI

Ne äänestivät vain väärin. Yhdessä entisessä Eemelinkin kannatamassa itäisessä Suomen naapuri maassa olisi viety nämä väärin äänestäneet uudelleen koulutus leirille.
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Sittenkin vain yhden kierroksen pressanvaalit
  Pässeiksihän Ähkysäärikin kansaa nimitteli....

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23539
Vs: Sittenkin vain yhden kierroksen pressanvaalit
Ilmankos kepun ehdokas on aina haikaillutkin itä-rajan taakse.

minä-itte

  • Vieras
Vs: Sittenkin vain yhden kierroksen pressanvaalit
tosta tulikin mieleeni että kuka haluaisi istua auton takapenkillä jota ohjaa niilistö, poukoten välillä toisessa kaiteessa ja välillä toisessa kun ei ihan voi tietää mitä puolivilli hmmmmm, joku tekee!

                   ja taas saatais sitten se "koko kansan" valitsema pressa, ihan kuin haloska, vain rimaa hipoen yli puolet äänistä!       jeeee, just , ja se alle 50% onkin sitten ei-kansaa! ::)

Ne äänestivät vain väärin. Yhdessä entisessä Eemelinkin kannatamassa itäisessä Suomen naapuri maassa olisi viety nämä väärin äänestäneet uudelleen koulutus leirille.

lappeen ranta

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: Sittenkin vain yhden kierroksen pressanvaalit
Ilmankos kepun ehdokas on aina haikaillutkin itä-rajan taakse.

En minä tiennytkään että Eemeli kannattaa kepua! No sehän on tiedetty aina että Eemelin takki kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy kääntyy