Miksi MTK oli hiljaa, kun kepuministeri S-L Anttila haki "torjuntavoittoa" Brysselistä?
Nyt MTK repostelee ja vaatii ministeri Koskista avaamaan sika- ja kanatukineuvottelut EU:n kanssa.
*****************************************************
MTK vaatii ministeriä avaamaan
sika- ja siipikarjaneuvottelut
MTK:n johtokunta vaatii maa- ja metsätalousministeri Jari Koskista (kok.) avaamaan EU-komission kanssa neuvottelut sikojen ja siipikarjan tuesta.
Johtokunta esittää vaatimuksen kirjelmässä, joka toimitetaan ministerille tänään keskiviikkona. Johtokunta käsitteli asiaa tiistain kokouksessaan.
Jos mitään ei tehdä, komission kanssa tehty 141-ratkaisu leikkaa Etelä-Suomessa neljänneksen sika- ja siipikarjan tuesta.
Ministeriö kaavailee tiettävästi tuen leikkaamista myös pohjoisessa niin, ettei tukiero kasva.
Kokonaissummana sika- ja siipikarjatalous menettäisivät etelässä 8 ja pohjoisessa 6 miljoonaa euroa. Vuonna 2013 leikkaus on vielä suurempi.
MTK muistuttaa, että liha-alalla on jo ilman leikkausta kannattavuuskriisi. Sitä ei voitu ottaa huomioon syksyllä 2006, jolloin nykyinen 141-ratkaisu linjattiin.
MTK on esittänyt vaatimuksen aiemminkin. Asia oli esillä lihakriisikokouksessa kaksi viikkoa sitten. Silloin Koskinen ei antanut mitään lupauksia.
MTK on esittänyt alkusyksystä asiaa myös suoraan maatalouskomissaarille. MTK muistuttaa, että komission tehtäviin kuuluu puuttua markkinoiden häiriötilanteisiin.
Kansalliset
neuvottelut menossa
Kansallisista tuista sovitaan maatalouden tukineuvotteluissa, jotka ovat parhaillaan menossa.
Budjettiesityksen mukaan kansallisiin tukiin on ensi vuonna 544 miljoonaa.
Se on 15 miljoonaa vähemmän kuin tänä vuonna, ja 26 miljoonaa vähemmän, jos summasta vähennetään puolet viime vuoden ennakkona maksetusta kriisituesta.
MTK:n mielestä takaisinperintää tulee lykätä maatalouden kannattavuuskriisin takia.
HEIKKI VUORELA"
************************************************
...ai niin, ministeriö harkitsee tasapuolisuuden nimissä leikkauksia myös tundratukiin. ...ei ihme, jos Simonkadullakin herättiin...ja etelän viljaltahan onkin jo leikattu pois kansalliset tuet MTK/kepun edunvalvonnalla. ...muille maksetaan kansallista 544 milj €.
S-L:lle ei "torjuntavottoneuvotteluissa" kelvannut MEPien Itälä ja Virrankoski lobbausapu.