Historia on mielenkiintoinen aihepiiri. Oma kotitilani jaettiin heti sotien jälkeen kolmen sisaruksen kesken juuri sillä perusteella, että pystyttäisiin minimoimaan pakko-otot, joista joudun poliittisista korrektiivisuussyistä käyttämään termiä luovutus
. En tiedä kuinka paljon näistä toimenpiteistä oli käytännössä apua, mutta tilalla on tämän seurauksena useita eri rekisterinumeroita ja pyykkejä löytyy, jos niitä osaa etsiä maastosta. Samanlaisia kuvioita toteutettiin isäni kotitilalla, jossa vajaavaisen isonjaon seuraksena tilan pelto ja metsälohkojen rakenne oli pirstaleinen. Selvästi irrallisia palstoja lyötiin kiireesti lasten nimiin, koska ne olivat luovutusten kannalta mielenkiintoisia kohteita.
Elämä oli tuolloinkin hyvin raadollista. Nyt voidaan puhua ylevistä perusteista, kuten yhteiskuntarauhan ylläpitämisestä jne. Mutta ei noilla isovanhempieni ikäluokkalaisilla ollut sen kummempia tavoitteita kuin suojella omaa tilaansa kaikin mahdollisin keinoin. Koko aihepiiri on erittäin mielenkiintoinen ja on ihme, että kukaan tutkija ei ole penkonut aihetta syvällisemmin. Jos omalta kohdaltakin löytyy vaikka kuinka monta tarinaa siitä miten luovutuksia koitettiin minimoida, niin mitä kaikkea löytyykään valtakunnalliselta tasolta
Kun jotkut nyt kuitenkin ovat loukkaantuneet, niin haluaisin täsmentää, että mulla ei ole henkilökohtaisesti mitään karjalaisia vastaan, eikä meillä ole ollut sen suurempia intressejä noita menetettyjä alueita kohtaan. 80-luvun alussa nuo meiltä otetut pellot tulivat myyntiin, mutta ei isä tehnyt niistä edes tarjousta. Metsän keskellä olevia, sarkaojalohkoja, joilla peurat viihtyivät jo silloin. Ei kokenut mielekkääksi tehdä niistä velkaa. Isovanhempien kohdalla tilanne oli eri, mutta aika ja maailmankuvakin oli erilainen. Sillehän ei taas tänä päivänä voi mitään. Olennaista kuitenkin on historian, ikävänkin sellaisen hyväksyminen ja tiedostaminen siitä miten asiat ovat joskus olleet.
