Omakohtaiset kokemukset:
Meillä pojat oli 7 ja 9 v, kun vaimo joutui yllättäen sunnuntai-iltana Tays:iin. Olin juuri saanut kevättyöt tehtyä, joten olin ollut navetassa viimeiseen kuukauteen tosi vähän. Meinas tulla hätäkäteen, että mitkäs täällä taas olikaan lypsettäviä ja mikä oli järjestys sekä pitikö joitain lypsää erikseen. Mutta onneksi olivat nuo POJAT, jotka olivat jo silloin navetassa tekemässä mitä pystyivät ja seurasivat vierestä äidin tekoja. He tiesivät kaiken mitä piti tehdä ja opettivat minut takaisin navettatöihin. Lisäksi tuo 9-vuotias oli jokaisena aamuna navetalla kello 6, kun vaimo oli sairaslomalla.
Siitä lähtien on pojat olleet päivänavetassa mukana (parsinavetta), joka päivä, kun itse ollaan ruorissa. Tällä hetkellä vanhempi käy lukiota ja nuorempi on ysillä ja ilman kehottamista/määräämistä he tulevat navetalle klo 16:30 ja ovat siellä tekemässä töitä lypsyyn asti, jolloin he siirtybät läksyjen pariin ja keskiarvot koulussa 8,5 luokkaa.
Puolitoista vuotta sitten oli kova keskustelu vanhemman pojan kanssa siitä, että mihin mennään ysin jälkeen, kun hän halusi Osaraan (kolme kaveria meni) ja me haluttiin, että käy lukion ekaks ja sitten kun on oma-auto alla, niin pääsee sitten mihinkä haluaa mennä ilman kuljetusongelmia. Pojan kanssa pidettiin keskustelu, jossa molemmat esitti mielipiteensä ja pari päivää mietittyään poika siirtyi meidän kannallemme ja meni lukioon. Nyt tavoitteena on lukion jälkeen pääsy Mustialaan.
Lukiosta huolimatta poika on edelleen halukas tekemään tilantöitä, viljakärryt siirtyy helposti ja peruuttaa jo melkein paremmin kuin isänsä kärryn kanssa. Rehunteossa ovat pojat hoitaneet tornin vieressä valvonnan ja lietsotraktorin käytön jo useaman vuoden ja nyt on alkanut tornissa käynnitkin siirtyä vähitellen heidän huolekseen, kun kerta innostusta on.
Meillä ei ole kertaakaan määrätty, että nyt teet sitä tai tätä, vaan aina on halukkuus tullut pojilta tehdä uusia asioita ja on vain neuvottu miten meillä työ on tapana ollut tehdä.
"Jumalauta", että olen ylpeä noista pojista.
