Outoa ajattelua erityisesti öljykasvien kasvattajilta, jos harmitellaan mehiläisrajoituksia. Mitä eroa itse asiassa on, jos satoa tulee 500 kg/ha, koska kuoriaiset ja koit ovat syöneet kasvit, tai että jos satoa tulee 500 kg/ha, koska pölytys on epäonnistunut pölyttäjien puutteen vuoksi? No ehkä aktiivinen ruiskuttaja menettää vielä enemmän ehkä turhien ruiskutusten vuoksi. Olen aikoinani itsekin kokeillut. 6 ruiskutusta eri ötököitä vastaan. Satoa tuli kyllä välttävästi verrattuna naapurin kahteen ruiskutuskertaan, mutta taloudellisesti tuli kyllä pahasti takkiin. Uskoisin minäkin toimivimman ratkaisun löytyvän houkutuskasveilla, ja ehkä myös luontaisilla vihollisilla. No olen luomussa, mutta ehkä jollain aikataululla voimme oppia keinot luonnollisempaan torjuntatapaan, opetamme sitä sitten mielellämme teille kemiallisille viljelijöille. Esimerkiksi paju on todettu hyväksi ruokalähteeksi kimalaisille ja ilmeisesti mehiläisillekin alkukeväästä, kun muuta kukkivaa ei vielä juurikaan ole. Ehkä kannattaisi antaa osan ojien penkoilla ja metsänreunoissa kasvavien pajujen kasvaa, eikä hävittää totaalisesti.
Ohoh, ehkäpä taisinkin syyllistyä viljelijöiden salattujen tunteiden esiin kaivamiseen, vaikka lähinnä analysoin, en kannustanut mehiläiskriittiseen ajatteluun. Itselläni kun on tuosta mehiläishoidosta enemmän niin kuin myönteinen käsitys, koska isäni oli ammattitarhaaja sodan jälkeen, kun ei sotainvalidina muuhun pystynyt, ja piti meilläkin muutamaa pesää. Niin, rypsi sentään hyötyy pölytyspalvelusta, enemmän kuin rapsikuoriaiset parhaimmillaan voisivat viedä. Tämä rapsivillitys onkin eri asia, rapsi ei hyödy pölyttäjistä niin paljon kuin rypsi. Rypsillä arvioitu pölytyshyöty on noin neljännes, eli kahden tonnin sadosta arviolta 500 kg. Rapsilla on heitetty noin 5% pölytysvaikutus, joten kolmen tonnin potentiaalisesta sadosta 150 kg hyöty.
Ei ihme, että mehiläistarhaus nähdään enemmänkin rapsinviljelyn vihollisena kuin hyötynä.
Mutta vaikka olenkin oikea himoruiskutteija, näen tämän jo tehdyn 7 ruiskutuskierroksen ja kohta seuraavan kahdeksannen tautikierroksen plus lituvaiheen taistelut koiperhosten seuraavaa sukupolvea vastaan aivan järjettömänä hommana, jos ajattelee seuraavaa 20 vuotta, oikea mutanttituholaisten kasvattamo, siis johonkin kuutioon kasviöljyä tarvitaan kymmenen kiloa erilaisia torjunta-ainetiivisteitä !
Ei hyvää päivää sentään !
-SS-