Hyvän työntekijän tunnistaa siitä, ettei se tee työtään pelkästään rahan takia, vaan siksi että pitää tekemistään mielekkäänä ja palkitsevana, nauttii tekemistestään ja saa siitä intoa pyrkiä hiukan parempaan suoritukseen. Työnantajan/esimiehen tehtävä on kannustaa ja palkita onnistumisesta. Tällaista työtä tekevä ei välttämättä halua tuntirajoja työskentelyyn.
Suomalaisen työmentaliteetin mukaan hanskat tippuu kun kello on pykälässä ja siitä lähdetään.
Työnantajan/esimiehen tehtävä on kannustaa ja palkita onnistumisesta. - Lähdeppä tekemään listausta missä paikoissa näin on?

Suomalainen, itseään hyvänä työnantajana pitävä henkilö toteaa työntekijälle hyvin suoritetusta työstä että hyvä, kunnes samaan aikaan on jo suunnittelemassa lisää tehtäviä organisaatiosta työntekijälle. Lienee raha oleva viimeisenä keinona palkitsemisesta?
Ja mitä tulee tuntirajoihin mainitsemasi kaltaisessa työskentelyssä, kuka työnantaja päästäisi työntekijää pois työpaikalta alle 10 tunnin työpäivän ilman työaikalakeja? Miten pitkään ilman tuntirajoja työskentelevä pitää työtä mielekkäänä?
Katsot Adam asioita jo liikaa peruskakolaisen näkökulmasta, se ei ole hyvä asia. Ainakaan jos suunnitelmissa on luoda työyhteistö jossa työntekijät eivät vaihdu kolmen vuoden välein. Porvari on viimeinen ihminen, anteeksi korjaan henkilö, joka tietää työntekijän elämästä mitään.